Aleksis Salusjärven kolumni: En ole hullu, mutta en paukuttele sillä henkseleitä

Mielenterveyden ja -sairauden välinen raja on hämärä. Historian valossa näyttää siltä, että hulluiksi julistetut ihmiset ovat muuttaneet maailmaa paljon enemmän kuin arkisen terveet, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi.

terveys
Aleksis Salusjärvi
Aleksis SalusjärviJyrki Lyytikkä / Yle

Hulluja on ollut aikojen alusta, mutta emme vieläkään tiedä mitä hulluus on. Sille ei ole olemassa määritelmää. Hulluus ei synny ihmisistä, vaan kulttuurista. Ja kuten muuhunkin kulttuuriin, hulluuteen kuuluvat muoti-ilmiöt. Hulluuden historiallisista muodoista, kuten hysteriasta tai tanssihulluudesta, vain hyvin pieni osa on enää olemassa. Se mikä on tänään hulluutta, voi olla sadan vuoden kuluttua unohtunut tai normaali asia.

Terveyden ja hulluuden välissä ei ole selvää rajaa. Ihmismieltä koskeva ymmärrys on ylipäätään vielä lapsenkengissä. Vielä muutama vuosikymmen sitten esimerkiksi homoutta ajateltiin mielisairautena. Susan Sontag on todennut, että hulluudeksi käsitetään sellaiset asiat, joita ei saa ajatella. Tapamme kutsua väärän mielipiteen omaavaa ihmistä hulluksi tarkoittaa lyhyesti sitä, että haluamme julistaa hänet yhteisömme ulkopuoliseksi.

Hulluus onkin tehokas poliittinen ase toisinajattelijoita vastaan, ja heitä on suljettu halki historian mielisairaaloihin. Olemme tottuneet suhtautumaan mielisairauksiin samalla tavalla kuin tartuntatauteihin: eristämme sairastuneet terveistä.

Hulluus ajatellaan peruuttamattomana tilana ja ikuisena leimana

Hulluus on vaarallista, kun sitä käytetään leimana. Mielenterveyden järkkyminen on sen sijaan kokemuksena ahdistavimpia asioita, joita voi tapahtua. Mielenterveyteen liittyviä ongelmia on totuttu häpeämään. Vaikka terveysongelmista puhuminen on muuten arkipäivästä, psyykkiset ongelmat ovat tabu. Hulluus ajatellaan peruuttamattomana tilana ja ikuisena leimana. Se on tila, jossa ihminen menettää yhteytensä toisiin.

Nämä asiat tulivat hyvin konkreettisesti eteeni jokin aika sitten käytyäni ratkaisukeskeisessä terapiassa. Terapeuttini oli terävä ja hän löysi minua vaivanneen ongelman nopeasti. Saimme sen yhdessä hallintaan ja ongelma poistui. Jälkeenpäin tuntuu siltä kuin vuotava katto olisi korjattu. Samoin kuin vuotavan katon kanssa, psyykkisten ongelmien suhteen on ilmeistä, että mitä nopeammin ongelmaan tarttuu, sitä helpompaa sen korjaaminen on. Mielenterveyden paradoksi on siinä, että sairastunut ei yleensä hakeudu avun piiriin ennen kuin muut ihmiset alkavat kärsiä hänen ongelmastaan.

Vanhan sanonnan mukaan aika parantaa haavat. Totta onkin, että keholla on hämmästyttävä kyky toipua erilaisista vammoista. Sen sijaan ihmisen mieli ei toimi samalla tavalla. Aika on päinvastoin mielenterveyden suhteen usein vihollinen.

Ihminen oikeuttaa automaattisesti omia valintojaan ja pyrkii sopeutumaan maailmaan sellaisena kuin hän sen kokee. Jos häntä vaivaa esimerkiksi käytöshäiriö, vastoinkäymiset kasautuvat. Se taas laukaisee yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita, mikä syventää kehää. Vuosien saatossa tällaiset ongelmat kasvavat korkoa ja autioittavat ihmisen. Kukapa ei tuntisi kärttyistä vanhusta, jonka seura vie kaikilta läheisiltä voimat.

Joka päivä seitsemän suomalaista nuorta aikuista jää mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle. Heistä tulee lääkärin lausunnolla yhteiskunnan ulkopuolisia. Ihmisiä, jotka eivät voi sairautensa vuoksi kutsua itseään normaaleiksi. Suurin osa heistä kärsii masennuksesta. Tutkimusten mukaan (siirryt toiseen palveluun)masentunut suhtautuu ympäröiviin asioihin realistisemmin kuin tavallinen ihminen. Masentunut ihminen ei pyri selittämään asioita parhain päin tai silottelemaan epäkohtia. Hän ottaa asiat niin kuin ne ovat ja luhistuu taakkansa alle.

En usko, että yksikään ihminen selviää elämästään ilman psyykkistä sairautta. Aikuisten kohdalla oireiden hoitaminen on ihmisen itsensä vastuulla, mutta nuorten suhteen tilanne on toinen. Jos he omaksuvat mielenterveyteen liittyvän häpeän, he pyrkivät peittämään ongelmiaan, mikä luonnollisesti syventää niitä.

On elintärkeää, että julkisuuden henkilöt puhuvat mielenterveysongelmistaan avoimesti

Nuorten psyykkisiin häiriöihin tulisi suhtautua ennen kaikkea ymmärryksellä, ja niiden tunnistamisessa pitäisi olla valpas. Ennen kaikkea meidän terveiltä vaikuttavien tulisi näyttää esimerkkiä. On elintärkeää, että julkisuuden henkilöt puhuvat mielenterveysongelmistaan avoimesti, kuten vaikka Jukka Virtanen (siirryt toiseen palveluun) tai Jani Toivola (siirryt toiseen palveluun) ovat tehneet. Tarvitsemme tällaisia esimerkkejä, jotka osoittavat että jokaisen ihmisen mieli on haavoittuva ja että on arkista kohdata erilaisia mielenterveyden ongelmia.

Historian valossa näyttää siltä, että hulluiksi julistetut ihmiset ovat muuttaneet maailmaa paljon enemmän kuin arkisen terveet. Monet katolisista pyhimyksistä käyttäytyivät eläessään tavalla, jota ei voi kuvata kuin hulluutena. Suurista taiteilijoista käytännössä valtaosaa on pidetty hulluna. Moni heistä myös vahingoitti itseään. Vincent van Gogh leikkasi korvalehtensä irti ja Guy de Maupassant halusi todistaa olevansa kuolematon ampumalla itseään. Myös tiedemiehistä niin moni on julistettu hulluksi, että se tuntuu historian valossa suorastaan ansiolta.

Suomen mielenterveysseura viettää parhaillaan 120-vuotisjuhlavuotta. Suomalainen mielenterveys on siis Suomen valtiota vanhempi asia.

Aleksis Salusjärvi

Kirjoittaja on helsinkiläinen päätoimittaja sekä kriitikko. Hän on runouden suurkuluttaja ja opettaa taiteesta kirjoittamista korkeakouluissa ja kursseilla. Vuoden 2017 hän kiertää ammattikouluissa ympäri Suomea vetämässä rap-lyriikkaan keskittyviä Sanat haltuun -työpajoja.