Vaasan elämyspuistosta halutaan ympärivuotinen käyntikohde

Craft Park Pohjanmaa vie elämyspuistohanketta täysillä eteenpäin. Pääomaa kerätään osakeannilla, mutta yksityishenkilöiden kiinnostus ei ole ollut toivotun vilkasta.

elämysmatkailu
Vanha kummitustalo ja ravintola saneerataan ensimmäisten joukossa uuteen käyttöön.
Vanha kummitustalo ja ravintola saneerataan ensimmäisten joukossa uuteen käyttöön.Hans-Mikael Holmgren/Yle

Vaasassa entisen huvipuiston alueelle suunniteltava elämys- ja tapahtumapuisto etsii lisää rahoittajia. Osakeannit käynnistyivät keväällä ja myyntijohtaja Veli-Matti Hakala on tyytyväinen varsinkin A-osakkeiden menekkiin.

– A-osakkeet on tarkoitettu niin sanotulle älykkäälle rahalle ja se anti on aika hyvällä mallilla. Korvamerkittyjä osakkeita on lähes tulkoon kaikki ja kunhan saamme hankkeen etenemään, saamme siihen yrittäjiä tai vähän isompia sijoittajia mukaan, kertoo Hakala.

Vanhan huvipuiston kaupungin päätyyn suunnitellaan esiintymislavaa.
Vanhan huvipuiston kaupungin päätyyn suunnitellaan esiintymislavaa.Hans-Mikael Holmgren/Yle

B-osakkeet eli yksityishenkilöille ja pienemmille sijoittajille tarkoitetut osakkeet eivät sen sijaan ole kiinnostaneet toivotusti.

– B-osakkeiden kanssa on ollut taistelemista. Ollaan oltu vähän pettyneitä vaasalaisiin. B-osakeanti on suunnattu lähialueelle, mutta yli puolet B-annista on mennyt Vaasan ulkopuolelle. Vaasalaisilta haluttaisiin aktiivisuutta, kertoo Hakala.

Yleisöosakeannin tavoitteena on kerätä miljoonan euron pääoma.

Hanke etenee aikataulun mukaan

Vaikka pääoman karttuminen yleisöannin kautta ei ole ollut toivotun vauhdikasta, ei hanke ole kaatumassa, vakuuttaa Hakala.

– Kun sqamme alueen vuokraoikeuden meille, niin sen jälkeen saadaan A-sijoittajat mukaan. Ja, kun saamme ne mukaan, voimme esimerkiksi yrityslainalla korvata sitä loppuosaa, mitä B-sijoittajilla ollaan hakemassa. Edelleen aikataulu on niin, että ensi kesänä avattaisiin, kertoo Hakala.

Kaupungin puoleinen pääty ensin

Aidattua aluetta on vanhassa huvipuistossa 3,5 hehtaaria. Koko aluetta ei avata yleisölle kerralla, vaan saneeraustyöt aloitetaan kaupungin päädystä. Sinne muun muassa vanhan ravintolan ja kummituslinnan tiloihin tulee panimo, panimoravintola ja pub.

Huvipuiston vanhat rakennukset pystytään pääosin hyödyntämään elämyspuistossakin.
Huvipuiston vanhat rakennukset pystytään pääosin hyödyntämään elämyspuistossakin.Hans-Mikael Holmgren/Yle

Tarkoitus on, että rakennusta päästäisiin remontoimaan ensi vuoden alussa ja jo keväällä panimo aloittaisi toimintansa.

Saneeraus- ja korjaustöitä ulotetaan pikkuhiljaa koko vanhaan huvipuistoon ja suunnitelmissa on muun muassa tanssilava, lasten liikennepuisto ja action park. Kaupungin puoleiseen päätyyn suunnitellaan esiintymislavaa, jolloin alueella voitaisiin järjestää konsertteja ja muita tapahtumia. Myös jäärata luistelua varten vilahtaa Hakalan puheissa.

Ympärivuotiseen käyttöön

Kaupungin puoleisessa päädyssä olevasta rakennuksesta tehdään ympärivuotiseen käyttöön soveltuva. Muiden rakennusten ja toimintojen kohdalla mietitään vielä.

Nykyiset rakennukset, esimerkiksi pelihalli ja myyntikojut eivät sellaisinaan sovellu ympärivuotiseen käyttöön, mutta ne saneerataan siten, että nekin saadaan lämpimiksi, jos tarvetta alkaa olla.

Markkinakujan villin lännen teema vaihtuu pohjalaisteemaan
Markkinakujan villin lännen teema vaihtuu pohjalaisteemaan.Hans-Mikael Holmgren/Yle

Entäs sitten muu restaurointi?

Veli-Matti Hakala lupaa, että rakennusten ulkomuoto kohenee töiden edetessä ja kun puisto ensi kesänä avautuu, se on siisti. Markkinakuja saanee heittää hyvästi villin lännen tyylilleen.

– Muutetaan tämä pohjalaistyyliseksi eli jonkin verran saa sahaa käyttää, naurahtaa Hakala.