Uudeksi Sunny Car Centeriksi povattu jättihanke etenee sittenkin: "Hiljaisina tunteina olen itsekin ajatellut, tuleeko tästä mitään"

Outlet-paratiisin rakentaminen Kotkaan on tarkoitus aloittaa vuodenvaihteessa.

Rakentaminen & kiinteistöt
Havainnekuva Kotkan Kantasataman kehittämissuunnitelmista
Kotkan Kantasatamaan kaavaillun ostoskeskuksen on määrä avata ovensa syksyllä 2019.AHR Architects

– Tähän pisteeseen on kuljettu pitkä tie, mutta se on sen arvoista, amerikkalainen hankekehittäjä Cameron Sawyer toteaa kätellessään Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöfiä.

Sawyer ja kaupungin maankäyttöinsinööri Tom Masalin ovat juuri raapustaneet nimensä Kantasataman tontin vuokrasopimukseen.

Sopimuksella tontti vuokrataan kehitysyhtiö GVA Sawyerille. Tontille on tarkoitus rakentaa outlet-kauppakeskus, tapahtuma-areena ja hotelli.

Tie on tosiaan ollut pitkä. Hankkeen valmistelu aloitettiin vuonna 2014. Hanke on viivästynyt useaan otteeseen.

– Viivästykset ovat johtuneet lähinnä siitä, että Cameron Sawyerilla on takanaan kansainvälisiä juristeja ja meilläkin on omat etumme valvottavana. On sovittava siitä, mitä valtuuston päätökset pitävät sisällään, kaupunginjohtaja Henry Lindelöf toteaa.

Asiantuntijat epäluuloisia

Hankkeen viivästyminen on saanut asiantuntijat (siirryt toiseen palveluun) ja kaupunkilaiset epäluuloisiksi hankkeen toteutumisesta. Kauppalehden vuoden alussa haastattelemat sijoitusasiantuntijat ihmettelivät muun muassa hankkeen suuria kustannuksia.

”Euroopan suurin outlet ei olisi siis Roomassa tai Pariisissa, vaan muuttotappioista ja työttömyydestä tunnetussa Kotkassa”, suunnitelmiin tutustunut sijoittaja kommentoi.

”Tämä muistuttaa Hämeenlinnan hylättyä Sunny Car Centeriä, jonka piti kai saada rahoitusta Sambian ex-presidentin leskeltä”, Kauppalehden haastattelema kaupan alan sijoittaja pohti.

Sunny Car Centeristä oli määrä tulla Euroopan suurin autokauppakeskus. Yritys ajautui konkurssiin vuonna 2015. Hämeenlinnalaistontille ehti nousta pelkkä mainospylväs.

Hiljaisina tunteina olen joskus ajatellut, että tuleeko tästä mitään.

Henry Lindelöf

Kantasataman rakennustöiden symbolinen aloitustilaisuus järjestettiin tontilla viime vuoden huhtikuussa. Ainoa näkyvä merkki hankkeesta on kuitenkin ollut Kantasatamaan pystytetty The Future of Kotkan Kantasatama -mainoslakana.

– Tätä on nyt vehdattu niin pitkään, että kyllähän tästä saa myrskyn grogilasissa, jos haluaa ja siltähän se on nyt vähän näyttänytkin. Itse asia on ollut kuitenkin harvinaisen selvä. Me haluamme, että hanke etenee, ja nyt se etenee, Lindelöf summaa.

Hankekehittäjä Cameron Sawyerin mukaan hankkeen eteen on tehty paljon töitä, jotka eivät vain näy ulospäin. Hänen mukaansa hankkeeseen on jo käytetty noin kymmenen miljoonaa euroa. Kokonaiskustannusten on arvioitu kohoavan 500 miljoonaan euroon.

Cameron Sawyer ja Tom Masalin allekirjoittavat vuokrasopimuksen
Kehitysyhtiö GVA Sawyerin hankekehittäjä Cameron Sawyer ja Kotkan kaupungin maankäyttöinsinööri Tom Masalin allekirjoittivat Kantasataman tontin vuokrasopimuksen 14.8.2017.Juulia Tillaeus / Yle

Kokonaisuus pyritään avaamaan vuoden 2019 aikana.

Rakennustyöt aloitetaan alueen siivouksella ja varastohallien purkamisella. Rakennusluvat pyritään saamaan käsittelyyn lähikuukausien aikana.

– Sen jälkeen ryhdytään rakentamaan. Onhan se osoitus siitä, että he ovat tosissaan, Lindelöf sanoo.

Kaupunginjohtajankin uskoa koeteltu

Lindelöf myöntää omankin uskonsa hankkeeseen horjuneen.

– Kyllä uskoa on aina välillä koeteltu. Hiljaisina tunteina olen itsekin ajatellut, että tuleeko tästä mitään. Nyt on kuitenkin taas lippu korkealla. Uskon, että kokonaisuus syntyy, mutta yksi jos toinenkin asia tulee varmasti elämään projektissa.

– Ihmisten on vaikea nähdä jotain, joka tapahtuu viiden tai kuuden vuoden päästä. Ihminen ajattelee, että sen pitäisi tapahtua ensi viikolla. Ja kun se ei tapahdu, niin siinä on jotain mätää.

Tontin vuokrasopimuksen allekirjoitustilaisuus oli alun perin määrä järjestää jo 31. heinäkuuta. Tilaisuutta siirrettiin viikolla eteenpäin. Tämäkään päivämäärä ei kuitenkaan toteutunut.

– Ainoa syy allekirjoitustilaisuuden siirtymiselle on ollut se, ettei Sawyer ole päässyt paikalle. Sawyer olisi valtuuttanut kumppaninsa allekirjoittamaan vuokrasopimuksen. Halusin kuitenkin Sawyerin allekirjoittavan sopimuksen henkilökohtaisesti, sillä hän vastaa hankkeesta. 7. elokuuta ei sopinut hänelle, sillä hän oli purjehtimassa.

Suunnitelmien toteutuessa Kotkasta tulee Lindelöfin näkemyksen mukaan vetovoimaisempi, kansainvälisempi ja tapahtumia täynnä oleva kaupunki.

– Työpaikkojen määrä lisääntyisi sadoilla ja täällä oleva kauppiasverkosto hyötyisi projektista. Voisi sanoa, että täällä olisi Meripäivät vähän useammin.