Tilan isäntä heräsi kaameaan aamuun – Kiira kaatoi 30 puuta kodin ja navetan päälle sekä pihalle: "Se oli shokki"

Rakennusten päälle kaatuneet puut voivat aiheuttaa kymppitonnien arvoiset vahingot.

myrskyt
Peka Mykrä Kuusankoskelta seisoo kotitilallaan pihatien varressa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan
Vesa Grekula / Yle

Kuusankoskelainen Pekka Mykrä arvasi lauantai-iltana, että nyt kotitilalla taitaa tapahtua jotain. Mies seurasi myrskyn kehittymistä viidenkymmenen kilometrin päässä kesämökillään Savitaipaleella. Kotona Kuusankoskella oli lähdettävä käymään vielä iltahämärissä.

Mykrällä ja hänen vaimollaan oli mukanaan vain taskulamppu, jonka valon avulla he tekivät ensiarvion tilanteesta pimeässä elokuun yössä. Tilalta sähköt olivat poikki.

– Tulimme tänne puolenyön aikaan ja totesimme, että pahasti on käynyt. Ei voinut muuta kuin pahalla mielellä lähteä takaisin mökille, sanoo tilan isäntä katselleen tontilla raivaustöitä tekevien miesten työskentelyä.

Siinä tunsi sen avuttomuuden ja huomasi, että yksi ihminen ei pysty paljon tekemään.

Pekka Mykrä

Seuraava päivä paljasti kaiken. Osa puista oli rojahtanut asuintalon päälle, osa varastona toimivan entisen navetan päälle. Navetan katolle kaatunut mänty oli katkennut rakennuksen harjan kohdalta. Koko piha ja pihatie olivat täynnä kaatuneita puita ja maahan lentäneitä oksia.

– Havainto oli shokki. Tunsin itseni avuttomaksi ja huomasin, että yksi ihminen ei pysty paljon tekemään.

Kuin ihmeen kaupalla isompia vaurioita rakennuksiin ei tullut. Navetan päädyssä oleva katos oli kuitenkin säpäleinä maassa. Tarkistuksia on silti vielä tehtävä, jotta kaikki mahdolliset vahingot saadaan selville.

”Sähkön puuttuminen on nykyihmiselle katastrofi”

Pekka Mykrä asuu Kuusankoskean Pilkanmaassa synnyinkodissaan. Tila on rakennettu 1940-luvun loppupuolella. Kahdentoista hehtaarin tontilta kaatui varovasti arvioiden kolmisenkymmentä runkoa.

Vahinkojen arvoksi kertynee 20 000–30 000 euroa riippuen siitä, kuinka paljon tekee korjaustöitä itse ja mihin tarvitsee palkata ulkopuolista apua. Rahalla mittaamatonta tunnearvoa puolestaan on osin jopa 150-vuotiailla puilla, jotka Kiira runnoi Mykrän kotitilalta nurin.

Navetan päälle kaatunut puu, jota moto korjaa pois. Kiira-myrsky
Pekka Mykrän kotitilalla Kiira-myrskyn jälkeiset raivaustyöt pääsivät kunnolla vauhtiin runsas vuorokausi myräkän jälkeen.Juha Korhonen / Yle

Raivaus- ja korjaustöitä riittää ainakin koko alkaneelle viikolle.

– Työt ovat nyt lähteneet mukavasti käyntiin. Saamme pihapiirin kulkukelpoiseksi.

Sähköäkin on lupailtu vielä alkuviikon aikana.

– Sehän on nykyihmiselle katastrofi kun ei vessaan voi mennä, eikä pääse suihkuun, sanoo Mykrä.

Miehen virnistyksestä voi tosin päätellä, että wc:n tai suihkun puute eivät sittenkään taida olla kärkipään huolia juuri nyt.

Tuhojen estäminen ei ole yksinkertainen juttu

Pekka Mykrä sanoo joskus miettineensä, voisiko myrskyyn ja puiden kaatumiseen varautua. Kotitilan asuinrakennuksen ympärille jää Kiirankin jälkeen vielä pystyyn runsaasti korkeita kuusia ja mäntyjä.

– Usein kuulen kysyttävän, että miksi emme kaada puita pois. Mutta sitten pitäisi esimerkiksi talon ympäriltä kaataa kaikki isot puut pois 30 metrin säteeltä. Ja se voi olla jo aikamoinen ympäristöön liittyvä näköhaitta, pohdiskelee Mykrä.

– Totta kai kiinteistönomistajan täytyy toimia ajoissa, jos puuston terveys heikkenee. Tässä tapauksessa en nähnyt mitään tarvetta siihen.

Vaikka Kiiran aiheuttamat tuhot tietävät Pekka Mykrällekin rahanmenoa, hän jaksaa silti suhtautua tulevaisuuteen myönteisesti.

– Ihmishenkiä ei ole mennyt ja materiaaliahan voi korvata. Toivottavasti kaikilla myrskytuhoja kokeneilla on vakuutukset kunnossa, jotta he saavat sitä kautta taloudellista apua.