Junalakko ei ruuhkauttanut busseja Turussa

Turun linja-autoasemalla oli tiistaiaamuna rauhallista. Lippuja busseihin riitti.

Junalakko
Linja-auton ohjaamo
Jouni Koutonen / Yle

Maanantai-iltana alkanut veturimiesten lakko ei tuonut ruuhkia Turun linja-autoasemalle tiistaiaamuksi.

Tommi Pura oli Turun linja-autoasemalta lähdössä Helsinkiin palaveriin ennen aamukahdeksaa. Normaalisti Pura matkustaa junalla, mutta nyt juna oli vaihtunut bussiin. Lippuja bussiin oli illalla saanut vielä hyvin.

– Kuulin uutisia, että bussiliput saattaisivat loppua. Illalla yhdentoista aikaan ainakin tähän Onnibussiin sai vielä hyvin lippuja, sanoo Pura.

Tommi Pura kertoo harkinneensa myös etäpalaverin pitämistä.

– Olisihan sekin ollut mahdollista, jos bussillakaan ei olisi päässyt. Mutta nyt kun lipun sain, niin ei bussi ole sen huonompi vaihtoehto kuin mikään muukaan, sanoo Pura

Keskiviikkoaamuna liikenne palautuu normaaliksi

Liikenne alkaa palautua normaaliksi puolenyön aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, kun veturinkuljettajien mielenilmaus päättyy.

Junaliikenteessä saattaa tosin olla vielä häiriöitä keskiviikkoaamunakin, sillä kaikki junat eivät ole oikeilla asemillaan.

Veturinkuljettajien mielenilmaus on vastalause hallituksen suunnitelmille uudistaa raideliikenne. Hallituksen suunnitelmassa henkilöliikenne avattaisiin kilpailulle vaiheittain vuoteen 2026 mennessä.