Kullankaivajien pumput pettivät Lemmenjoella – Joki jälleen sameana

Lapin Kullankaivajain Liitto tiedottaa, että kullankaivualueiden pumppurikkojen vuoksi sameaa vettä on päässyt Lemmenjoen pääuomaan.

Lemmenjoki
Lemmenjoki
Lemmenjoki 14.8.2017.Heikki Paltto

Lemmenjoen kansallispuiston kullankaivualueelta on päässyt sameaa vettä pääuomaan, tiedottaa Lapin Kullankaivajain Liitto.

Liiton mukaan kullankaivajat pyrkivät estämään kyseisen kaltaiset vuodot ja ovat panostaneet vesijärjestelyidensä kehittämiseen, mutta vahinko sattui siitä huolimatta. Ongelman aiheutti kaksi peräkkäistä pumpun rikkoutumista. Asiaa on liiton mukaan korjattu naapuriavulla.

Lapin Kullankaivajain Liitto painottaa, että samentumisen aiheuttavat veteen sekoittuneet maa-ainespartikkelit, eivät kemikaalit tai muut myrkyt. Sameutunut vesi voi kuitenkin Ely-keskuksen mukaan aiheuttaa kalojen kuolemia ja pilata kudun Lemmenjoessa.

Samentuma näykyi sunnuntaina Lemmenjoen Kultasatamasta alaspäin. Lapin Kullankaivajain Liitto arvelee samentuman katoavan parissa päivässä.

Suomen suurin kansallispuisto, Lemmenjoen kansallispuisto sijaitsee Suomen Lapissa, Inarin ja Kittilän kuntien alueella. Nykyisen Lemmenjoen kansallispuiston alueella on etsitty ja kaivettu kultaa vuodesta 1872 lähtien.

Lemmenjoen konekaivun on määrä loppua vuonna 2020.

Lemmenjoki
Lemmenjoki 14.8.2017.Anneli Lappalainen / Yle
Lemmenjoki
Lemmenjoki 14.8.2017.Anneli Lappalainen / Yle
Lemmenjoki
Lemmenjoki 14.8.2017.Anneli Lappalainen / Yle