Suomen levyttänein muusikko oppi soittamaan kirjekurssilla – "En ole koskenut kitaraan pariinkymmeneen vuoteen"

Kitaristilegenda Heikki Laurila levytti uransa aikana yli 7000 biisiä. Se on Suomen kaikkien aikojen ennätys.

muusikot
Heikki Laurila Fabianinkadun radiotalon studiossa 12.08.1964
Heikki Laurila studiossa vuonna 1964.Kerttu Forsman / Yle

Mökkiverannalla Saimaan rannalla istuu selkäkipuinen mies. 83-vuotias Heikki Laurila venäytti vartensa kipeäksi golfkentällä Nizzassa muutama kuukausi sitten. Syksyllä miestä odottaa leikkaus.

Laurilat, Heikki ja vaimonsa Ritva, viettävät kesät Sulkavan-mökillään. Talvet pariskunta asuu Nizzassa, Etelä-Ranskassa. He muuttivat sinne heti Laurilan jäätyä eläkkeelle syksyllä 2000.

– Viimeisenä työpäivänäni syyskuussa saatiin valmiiksi Einö Grönin joululevy. Sanoin kavereille neljän maissa, kun lähdettiin studiolta kotiin, että nyt minä poika suuntaan sinne, missä kasvaa palmuja eikä ole lunta. Se oli Nizza, ja kone lähti seuraavana aamuna, Laurila muistelee vauhdikasta eläkkeellelähtöään.

Nizzaan Laurilat veti, paitsi leppeä ilmasto, myös ranskalaistunut tytär, Mari Laurila-Lili perheineen.

Heikki Laurila kesämökillään.
Heikki Laurila, 83v., haastateltavana mökillään Sulkavalla.Jarmo Nuotio / Yle

Kun kitara tuli muotiin

1940-luvun lopulla alkaneen ja yli 50 vuotta kestäneen muusikonuransa aikana Heikki Laurila kuului maamme työllistetyimpiin ja näkyvimpiin kitaristeihin.

Hän oli musiikkipitoisten tv-ohjelmien vakiokasvo ja levyntekijöiden luottostudiomuusikko. Oli aikoja, jolloin tuntui, ettei Suomessa kukaan muu kitaraa soittanutkaan kuin Laurila.

Vaatimaton mies selittää nostettaan "tsäkällä".

– Vuoden 1950 lopulla kitara räjähti suosioon ympäri maailmaa, siitä tuli buumi. Bändeissä piti olla pari kitaraa, akustinen ja sähköinen. Tanssi- ja kevytmusiikki, jota siihen aikaan soitettiin, edellytti kitarasaundia.

Kitaran lisäksi Laurila soitti banjoa ja mandoliinia.

– Vaikka mandoliini on semmoinen antiikkisoitin, sitä on käytetty hyvin paljon iskelmämusiikissa äänilevyillä. Esimerkiksi jousiryhmän mukana hiljainen madoliinitremolo antaa sellaisen erikoisen hienon saundin, Laurila tunnelmoi.

Heikki Laurila
Levytysten kuningas, kitaristi Heikki Laurila vuonna 1974.Leif Öster / Yle

Kaikkien aikojen studiokettu

1960-luvulta alkaen Laurilasta kehkeytyi kotimaisten levytysten lähes yksinvaltainen luottokitaristi. Studiokeikkoja pukkasi sellaista tahtia, että Laurila on yhä Suomen musiikkihistorian eniten levyttänyt muusikko.

Tekijänoikeusjärjestö Gramexin mukaan Laurilan levytyssaldo on huimat 7302 raitaa. Kaulaa tilastokakkoseen, rumpali Tuomo "Nappi" Ikoseen on lähes 1500 uraa.

Laurila sanoo pitäneensä studiotyöskentelystä. Se sopi nopealle omaksujalle ja monen tyylin taitajalle.

– Studiomuusikon työ vaatii tietynlaista asennetta. Meitä, jotka nopeimmin onnistuimme sopeutumaan äänilevyjen tekosysteemiin, käytettiin tietysti ensisijaisesti, Laurila sanoo.

Äänilevytuottajat jopa jakoivat keskenään kullekin oman studiopäivän viikossa, jotta kaikki saattoivat käyttää samoja muusikkoja.

Kitaristi Heikki Laurila ja Ransu-koira.
Kitaristi Heikki Laurila ja Ransu-koira 1980-luvulla.Antero Tenhunen / Yle

Millaisella asenteella sitten saavutettiin levytysten Suomen ennätys?

Keskeisintä Laurilan mukaan oli siirtää syrjään oma musiikkimaku. Studiossa on tärkeintä kunnioittaa biisin tai äänilevyn sovittajan näkemystä.

– Studiomuusikon on pystyttävä omaksumaan ja teknisesti toteuttamaan sovittajan musiikkinäkemys. Hänellä voi olla aivan erilainen maku kuin minulla, mutta se täytyy hyväksyä ja soittaa hänen ajatuksensa mahdollisimman hyvin.

Kirjekurssilla mestariksi

Laurila on monin tavoin palkittu muusikko. Hän sai elämäntyöstään Pro Finlandia -mitalin vuonna 1999.

Monipuolinen ja näkyvä muusikonura on saavutus sinänsä. Ainutlaatuiseksi Laurilan tekee se, että hän on muusikkona täysin itseoppinut.

Ainoa alan koulu, jonka mies on käynyt, on isältä 15-vuotiaana saatu kirjekurssi.

– Isä oli harrastajarumpali ja -laulaja. Kun kitara ilmestyi laulusäestysinstrumentiksi 1940-luvun lopulla, isä innostui. Hän hankki kitaran, tilasi kirjeopistosta soittokurssin ja ryhtyi innokkaasti opiskelemaan. Minulle hän antoi mandoliininsa.

Ei kulunut kauan, kun isä totesi homman toivottomaksi. Hän halusi mandoliin takaisin ja antoi kitaran kurssivihkoineen Heikki-pojalleen.

– Siitä se lähti. Kirjekurssissa oli sointumerkinnät. Kuvissa näytettiin, mihin sormet pannaan ja miten kieliä räpsäytetään. Loppu piti itse keksiä, Laurila nauraa.

Kahvit keämökillä.
Ritva Mustonen-Laurila, Heikki Laurila ja lapsenlapsi Robin mökillä Sulkavalla.Jarmo Nuotio / Yle

Laurilan kitara vaikeni 18 vuotta sitten

Kun Heikki Laurila jäi eläkkeelle syksyllä 2000, hän lopetti kitaransoiton kuin seinään. Mies ei ole vetäissyt kitarasta sointuakaan sen jälkeen.

– Olin tehnyt hirveän pitkän uran ja olin siihen tyytyväinen. Se riitti minulle. Kitaraa ei ole yhtään ikävä, mies vakuuttaa.

Hän kertoo Nizzassa säestävänsä silloin tällöin pianolla vaimoaan, iskelmälaulajan ja musiikkikasvattajan uran tehnyttä Ritvaa. Tällä on yhä sointuisa ja kaunis lauluääni.

– En suinkaan osaa soittaa pianoa kunnolla, mutta jossain pikkutilaisuuksissa tai ystävien luona saatan säestää pari kolme kappaletta. Eli kaikki minkä osaan, Laurila nauraa.