Pankki lakkautti konttorin, toi tilalle pankkiauton ilman käteistä rahaa – "Tätä tarvitaan täällä"

Pankit tuovat lakkautettujen konttoreiden tilalle erilaisia liikkuvia palveluita. Asiointiautolla päästään lähelle asiakkaita.

pankkitoiminta
Palveluauton työntekijät.
Toni Pitkänen / Yle

Kuopion Karttulassa kääntyi tällä viikolla uusi sivu pankkitoiminnassa. OP Pohjois-Savo toi ensimmäistä kertaa pankkiauton palvelemaan paikallisia asiakkaita.

Vajaan 50 kilometrin päässä Kuopion keskustasta sijaitsevassa Karttulassa pankkikonttori meni lopullisesti kiinni viime keväänä. Asiakkaiden vastarinnasta huolimatta konttori lakkautettiin ja pankkiin on nyt lähdettävä kaupunkiin.

OP tarjosi keväällä kaksi kertaa kuukaudessa pankkipalveluja Karttulan yhteispalvelupisteessä. OP-ryhmän asiointiautoa kokeillaan Pohjois-Savossa elo–syyskuussa.

Karttulan lisäksi auto käy pari kertaa Kaavilla. Sielläkin perinteinen pankkikonttori meni kiinni viime keväänä. Auto on kiertänyt myös jo aiemmin kesällä erilaisissa tapahtumissa ympäri maakuntaa.

Asiointiautossa asiakas voi hoitaa pankki-, vakuutus- ja varallisuusasioitaan lähellä omaa asuinpaikkaansa. Turvallisuussyistä autossa ei ole ollenkaan käteistä rahaa. Rahaa ei voi siis nostaa eikä tallettaa.

Lähipalvelu koetaan tärkeäksi

Asiakkaat kysyvät neuvoa virkailijalta.
Toni Pitkänen / Yle

Ensimmäisellä käyntikerralla Karttulassa autolle tuli asiakkaita heti aamulla. Janne Karttunen ja Jarmo Pietiläinen tulivat selvittämään tiekunnan tilinkäyttöoikeuden siirtämistä toiselle henkilölle.

Kaksikon mielestä uusi palvelumuoto on tarpeellinen, kun perinteistä pankkia ei Karttulassa enää ole.

– Tätähän tarvitaan täällä, kun tuosta kulmalta hävisi pankkikonttori. Kyllä tälle varmasti on kysyntää, sanoo Karttunen.

Kesäasukkaana Karttulassa oleva Jarmo Pietiläinen huomasi kaupan seinältä, että pankkiauto on tulossa käymään torilla.

– Ajattelin, että nyt lähdetään kysymään asioita. Kyllä tämä kerran kuukaudessa saisi täällä käydä, koska ihmisille tulee kaikenlaista kysyttävää pankkiasioissa.

Keräämme kokemuksia pari kuukautta ja lopulta asiakas ratkaisee, onko tämmöinen tarpeen.

Antti-Jussi Pitkälä

Kaksikko istui hetken autossa ja sai vastauksen, miten tiekunnan asiassa on edettävä. Asiointiautossa on kerralla töissä kaksi pankki-ihmistä. Asiakkaiden kysymykset vaihtelivat ainakin ensimmäisellä Karttulan käynnillä laidasta laitaan.

– Enimmäkseen on ollut laskujen maksuun liittyviä juttuja. Maksupalvelukuoria on haettu ja yleisiä asioita kysytty. Kaikenlaista tässä hoidetaan. Tämä on mukavaa vaihtelua arkityöhön konttorissa, toteaa Seija Toppinen OP Pohjois-Savosta.

Pop-up-pankit yleistyvät

Lakkautettu konttori Karttulassa.
Toni Pitkänen / Yle

Asioinnin siirtyminen verkkoon on tuonut eri pankeille mietittävää jo pitkään. Konttoriasiakkaita on entistä vähemmän ja konttoreita on suljettu etenkin pienissä kunnissa ja kuntakeskuksissa. Myös kassapalvelujen aukioloaikoja on lyhennetty.

Palvelukysynnän muuttuessa esimerkiksi Säästöpankkiryhmä on perustanut väliaikaisia pop-up-pankkeja. Yle Uutiset kertoi asiasta viime helmikuussa.

Nordealla on ollut tänä vuonna digikiertue Keski-Suomessa. Liiketoimintajohtaja Riikka Laine-Tolonen sanoo, että tärkeintä on opastaa asiakkaita siitä, miten pankkipalveluita pääsee käyttämään, vaikka konttoria ei olisikaan omalla paikkakunnalla.

– OP:n asiointiautokokeilu on mielenkiintoinen, mutta jokainen pankki valitsee omat toimintatapansa.

Asiointiauton jatko selviää syksyllä

OP Pohjois-Savo on karsinut konttoriverkkoaan viime vuosina. Tilanne on elänyt, kun suuri osa asiakkaista hoitaa käytännössä lähes kaikki pankkiasiansa verkon kautta.

OP toi liikkuvia pankkipalveluita Karttulaan ja Kaaville jo keväällä pari kertaa kuukaudessa. Pankkiasiointi menee väistämättä yhä enemmän verkkoon. Verkkoasiointi voi olla monille ikäihmisille monimutkaista ja käytännössä mahdotonta eli henkilökohtaista palvelua ei voi täysin lopettaa.

– Ajatus on, että menemme uusilla palveluilla lähelle asiakkaita. Pankkiautosta keräämme nyt kokemuksia pari kuukautta. Lopulta asiakas ratkaisee, onko tämmöinen tarpeen, sanoo OP Pohjois-Savon pankinjohtaja Antti-Jussi Pitkälä.