Veturimiesten lakko sataa bussifirmojen laariin: "Eilen aamulla kyydissä oli yksi matkustaja, tänään melkein parikymmentä"

Kouvolassa tiistain liikenne on sujunut rauhallisesti veturinkuljettajien lakosta huolimatta.

Kouvola
Matkustajia menossa linja-autoon.
Minna Heikura / Yle

– Rupesin eilen katsomaan juna-aikatauluja tälle päivälle, niin silloin selvisi, että junat eivät kulje, kertoi Jaakko Ikonen odottaessaan bussia Kouvolassa kauppakeskuksen edustalla.

Hän olisi halunnut mennä Helsinkiin junalla kuten tavallisesti, kun taas opiskelujen perässä Kouvolasta Helsinkiin muuttoa tekevä Faith Flynn halusi matkustaa juuri bussilla.

– Todennäköisesti olisin joka tapauksessa ottanut bussin, koska isot kassit mahtuvat paremmin bussiin.

Raumalainen Etta Suomi oli matkustamassa Kouvolasta kotikaupunkiinsa niin ikään bussilla. Hänellä ei riittänyt ymmärrystä veturinkuljettajien lakolle.

Kouvolan Matkakeskus.
Kouvolan Matkakeskuksella oli lakosta huolimatta rauhallista.Minna Heikura / Yle

– Minä en ole lakkojen ystävä millään tavalla. Määrätyille ihmisille se on hyöty, mutta moni sellainen joutuu kärsimään, jolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Veturinkuljettavat vastustavat poliittisella lakolla hallituksen aikeita pilkkoa VR ja kilpailuttaa henkilöliikenne.

– Se ei ole hyvä, jos tulee ulkomaisia yrittäjiä, mutta jos toiminta pysyy kotimaisena, silloin kilpailu voi mennä avoimeksi, kommentoi kannuskoskelainen Riitta Matikainen bussia odottaessaan.

– Radiossa ja televisiossa ammatti-ihmiset väläyttivät, että kilpailu ammattitaitoisesta henkilökunnasta tietäisi konduktööreille ja muille korkeampaa palkkaa. Siinä tapauksessa kilpailutus olisi hyvä asia, totesi puolestaan kouvolalainen Reetta Hakanen.

Liikenne lisääntyi maantiellä lakon vuoksi

Onnibus on ajanut tiistaina kaikki neljä Lappeenrannasta Kouvolan kautta Helsinkiin kulkevat linjaa tuplana, koska kysyntää on kolminkertaisesti tavalliseen tiistaihin verrattuna.

Sen sijaan Kouvolan Matkakeskuksella oli tiistaina aamulla ja aamupäivällä rauhallista. Venäjälle matkustavat iloitsivat siitä, että junat Pietariin kulkevat. Taksikuskeilla puolestaan oli tavanomainen aamu, eikä junalakko näkynyt heidän työssään.

Junalla olisin mennyt Helsinkiin kuten tähän mennessä aina.

Jaakko Ikonen

– Eilen aamulla kyydissä oli yksi matkustaja Kotkaan, tänään melkein parikymmentä henkeä. Tiellä liikennettä oli runsaammin kuin eilen, kertoo Savonlinjan linja-auton kuljettaja Sakari Hanski, joka kuljetti matkustajia Kouvolan ja Kotkan välillä tiistaiaamuna.

Veturimiesten liiton Kouvolan osaston puheenjohtaja Jani Hellberg on viettänyt viimeisiä lomapäiviään hektisissä merkeissä. Hän toimii viestinvälittäjänä keskuslakkotoimikunnan ja Kouvolan lakkotoimikunnan välillä.

Junaliikennettä käynnistellään jälleen keskiviikkoaamuna.

– Toivomme, että junaliikenne lähtee hyvin käyntiin. Olemme tehneet sen eteen VR:n ja Veturimiesten liiton kanssa kovasti töitä. Sen jälkeen toivon, että keskustelu todella heräisi. Että ministereille tulisi painetta laajemmasta keskustelusta aiheen ympärillä.