Näitä ryhmiä Trumpin on niin vaikea tuomita – Miksi?

Viharyhmien määrä on liki tuplaantunut Yhdysvalloissa vuosisadan vaihteen jälkeen.

Charlottesville
Charlottesvillen mielenositus.
Charlottesvillessä kokoontui lauantaina useiden äärioikeistolaisryhmien kannattajia, joista osa kantoi aseita.Virginia State Police

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on jälleen aiheuttanut kohun, kun hän ei ole yksiselitteisesti tuominnut äärioikeistoa Charolttesvillen lauantaisista väkivaltaisuuksista.

Selvitimme, millaisista ryhmistä on kyse, ja kysyimme tutkijalta, miksi Trump välttelee niiden tuomitsemista.

1. Uusnatsit, Ku Klux Klan, valkoisen Amerikan kannattajat

Charlottesvillen viikonloppuista kokoontumista on kuvattu vuosikymmeniin suurimmaksi ja väkivaltaisimmaksi valkoisen ylivallan kannattajien kokoontumiseksi Yhdysvalloissa.

Satoja äärioikeistolaisia saapui osoittamaan mieltä sitä vastaan, että Charlottesvillessä aiottiin poistaa etelävaltioiden sisällissodan aikaisen kenraalin Robert E. Leen patsas. Puhjenneissa väkivaltaisuuksissa kuoli yksi ihminen ja loukkaantui lukuisia.

Mielenosoitus oli kutsuttu koolle Unite the Right, Yhdistäkää oikeisto -otsikon alla. Joukossa olikin monenkirjavia ryhmiä, mutta niiden yhteisenä nimittäjänä on valkoisten ylivallan kannattaminen. Joukossa oli aseistettuja miehiä, joiden sanottiin suojelevan marssijoita.

Antisemitismin vastainen ADL-järjestö (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että mielenosoitukseen osallistui muun muassa uusnatsien Natonal Socialist Movement, perinteinen rasistinen järjestö Ku Klux Klan ja uudempi "valkoista amerikkalaista kulttuuria" ja eurooppalaista identiteettiä vaaliva Identiy Evropa (siirryt toiseen palveluun).

Paikalla oli myös "rodullisesti puhtaita" kansakuntia ja yhteisöjä haluava Traditionalist Workers Party sekä sovinistisen ja maahanmuuton vastaisen Proud Boys -järjestön "puolisotilaallinen siipi", oikeiston tilaisuuksissa järjestystä pitänyt Fraternal Order of Alt Knights (siirryt toiseen palveluun).

Lisäksi mukana olivat rasistinen skinhead-joukko Blood & Honour Social Club, uusnatsien Daily Stormer ja Hammerskin Nation (siirryt toiseen palveluun), suomalaisesta Soldiers of Odin -järjestöstä alkunsa saanut American Guard (siirryt toiseen palveluun), Right Wing Death Squad, The Confederate White Knights of Ku Klux Klan ja muun muassa aseiden omistamisrajoituksia vastustava kolmen prosentin liike.

Vastamielenosoittajien joukkoon ajanut ja yhden ihmisen tappanut mies marssi fasistisen Vanguard America -ryhmittymän riveissä. Ryhmä haluaa, että Yhdysvalloissa asuisi vain valkoisia ja jakaa monia uusnatsien mielipiteitä. Se on myös esittänyt juutalaisvastaisia kannanottoja, kertoo ADL (siirryt toiseen palveluun).

Yliajaja oli pukeutunut ryhmän univormuun: valkoiseen pikeepaitaan ja khakihousuihin. Ryhmä kuitenkin kiistää, että mies olisi sen jäsen, kertoo The Washington Post (siirryt toiseen palveluun).

2. Viharyhmiä liki tuhat

Yhdysvaltalaisen Southern Poverty Law Center -järjestön mukaan viharyhmien määrä on lisääntynyt Yhdysvalloissa merkittävästi vuosisadan vaihteesta lähtien.

Viime vuonna ryhmiä oli järjestön laskelmien mukaan 917, kun niitä vuonna 1999 oli 457.

Viime vuonna lisääntyi eniten muslimien vastaisten ryhmien määrä, 34:stä 101:een.

Muista järjestön listaamista viharyhmistä Ku Klux Klan -ryhmiä oli 130. Valkoisten ylivaltaa tai separatismia kannattavia ryhmiä oli 100, uusnatsiryhmiä 99 ja rasistisia skinheadryhmiä 78. Etelävaltioiden eroa ajavia, valkoista ylivaltaa haluavia ryhmiä oli 43. 14 ryhmää keskittyi maahanmuuton vastustamiseen.

52 ryhmää kampanjoi seksuaalivähmmistöjen tasavertaisia oikeuksia vastaan. Antisemitististä rasistista uskonoppia kannattavia kristillinen identiteetti -ryhmiä oli 21, juutalaisten joukkomurhan kiistäviä ryhmiä 10, juutalaisvastaisia radikaaleja traditionaalisia katolilaisia ryhmiä 14 ja rasistista musiikkia julkaisevia ryhmiä 16.

Mustien separatistiryhmiä oli 193. Suurin osa mustista sepratisteista on rasistisia ja juutalaisvastaisia, SPLC sanoo.

Viharyhmistä 46 on sellaisia, joita on järjestön mukaan vaikea luokitella. Joukossa on muun muassa juutalainen arabienvastainen ryhmä, katolilaisuuden vastainen kristitty ryhmä ja moniavioisuutta kannattava rasistinen mormonilahko.

3. Trumpin äänekkäitä tukijoita

Trump sai vastaansa arvosteluryöpyn, kun hän syytti lauantain väkivaltaisuuksista sekä äärioikeistoa että vastamielenosoittajia. Yleisesti syyllisinä on pidetty äärioikeistolaisia.

Arvostelun jälkeen Trump tuomitsiikin äärioikeistolaiset, mutta seuraavana päivänä hän palasi syyttelemään kumpaakin osapuolta.

Charlottesvillen mielenositus.
Poliisi pidättämässä mielenosoittajaa Charlottesvillessä.Virginia State Police

Miksi Trumpin on niin vaikea tuomita äärioikeistoa, Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen johtaja Benita Heiskanen?

– Vaikeus johtuu siitä, että monet Trumpin kannattajista ovat olleet osallisina tässä tapahtumassa. Lisäksi hänen hallinnossaan on kytkökset tähän niin kutsuttuun vaihtoehtoinen oikeisto –liikkeeseen.

Trumpin strateginen neuvonantaja Steve Bannon luotsasi äärioikeiston Breitbart News -julkaisua ja äärioikeistolaisia kytköksiä on myös toisella hänen neuvonantajallaan Steve Millerillä.

Heiskasen mukaan on mahdoton sanoa, kuinka suuri osa Trumpin kannattajista tukee äärioikeistolaisia liikkeitä. Äärioikeistolaiset ovat kuitenkin olleet äänekkäitä ja ilmaisseet aktiivisesti tukevansa Trumpia.

Äänekkyys on tässä se joka ratkaisee ehkä enemmän kuin varsinaiset numerot, Heiskanen uskoo.

4. Juutalainen vävy

Heiskanen pitää todennäköisenä, että Trumpilla on sympatioita äärioikeistolaista liikettä kohtaan.

– Ainakin tiedämme, että Trump vastustaa meksikolaisia ja muslimeja. Hän on ilmaissut rasistisia kannanottoja (siirryt toiseen palveluun). Lausunto, jossa hän pyörsi kriittikkinsä äärioikeistolaista väkivaltaa kohtaan kyllä puhuu sen puolesta, että sympatiat ovat ilmeiset, Heiskanen toteaa.

Trumpin oma vävy, Ivanka Trumpin puoliso Jared Kushner on juutalainen, ja äärioikeistoon kuuluu juutalaisvastaisia ryhmiä. Miten tämä sopii yhteen sen kanssa, että Trump on haluton tuomitsemaan äärioikeistoa?

– Ei tämä ajattelu varmaan loogista ole. Onhan hän toki muidenkin vähemmistön edustajien kanssa tekemisissä omassa hallinnossaan. Vaikea ajatella, miten presidentti itse asian tulkitsee, mutta kyllä hänen toimintansa edustaa muukalaisvastaista ja rasistista ajattelua.

Heiskanen pitää aivan selvänä, erttä Trump on lausunnoillaan ja politiikallaan innostanut äärioikeistoa aiempaa näkyvämpään toimintaan.

– Minun mielestäni mielestä tässä ilmiössä on keskeistä on se, että nämä ryhmät kokevat voivansa nyt puhua avoimesti aiheista, jotka eivät ole olleet sopivia aikaisemmin, Heiskanen toteaa.

5. Oliko Trumpin kritiikissä perää?

Poliisit tutkivat rikospaikkaa.
Yksi ihminen kuoli ja 19 loukkaantui, kun auto ajoi vastamielenosoittajien joukkoon.Tasos Katopodies / EPA

Trumpin mielestä ääriaineksia oli sekä äärioikeiston että vastamielenosoittajien joukossa. Vastamielenosoittajissa oli muun muassa fasismin vastaisen Antifa-ryhmän jäseniä (siirryt toiseen palveluun).

Heiskanen ei Trumpin argumentille lämpene. Hän toteaa, että yleinen näkemys Yhdysvalloissa on, että äärioikeisto provosoi Charlottevillessä. Se selkeästi halusi väkivaltaisuuksia ja hyökkäsi ihmisten kimppuun.

– Siitä voidaan sitten olla monta mieltä, onko tämän liikkeen vastustajien järkevä tulla kaduille, jolloin väkivaltaisuuksia on odotettavissa, vai pitäisikö heidän jättäytyä syrjään ja olla kommentoimatta, Heiskanen toteaa.

Lue myös:

Republikaanit moittivat, äärioikeisto kehuu – Trump syytti taas molempia puolia väkivallasta Charlottesvillessä

Mielenosoittajat kaatoivat etelävaltioiden sotilaan patsaan Pohjois-Carolinassa

Hitlerin ihailijaa epäillään yliajosta mielenosoitukseen – Mistä Charlottesvillen kaaoksessa oli kyse?