Suomen suurin tehdas teki vaikutuksen presidentti Niinistöön

Presidentti Niinistö ehti keskiviikkona Uudessakaupungissa vieraillessaan vaikuttua autotehtaasta ja puhua vastuun kantamisen merkityksestä.

Sauli Niinistö
Sauli Niinistö Uudessakaupungissa 16.8.2017.
Lassi Lähteenmäki / Yle

Sadat kaupunkilaiset olivat keskiviikkona vastassa, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö piipahti Uudessakaupungissa. Vierailu 400-vuotisjuhlavuottaan viettävässä kaupungissa alkoi Valmet Automotiven autotehtaalta. Suomen suurin tehdas teki Niinistöön vaikutuksen.

– Se oli vaikuttava vierailu. Vahvisti kyllä sitä uskoa, että Suomessa osataan ja omistaudutaan.

Niinistö muistutti, että Suomi pärjää monilla mittareilla muihin maihin verrattuna.

– Olemme muun muassa maailman vakain maa. Se on tärkeä arvo. Epävakaus on paha asia kaikille, sillä se aiheuttaa niin monenlaisia ongelmia. Meidän suomalaisten tulee olla tyytyväisiä siitä, että demokratiamme toimii. Sehän on meille tämän vakauden luonut.

Autotehtaalla näytti siltä, että kaikki ihmiset, jotka siellä uurastivat, tunsivat velvollisuutensa.

Sauli Niinistö

Niinistö kannusti kaikkia joskus miettimään Suomen oloja.

– Onhan sitä paljon korjattavaa ja paikattavaa Suomessakin, mutta jos kokonaisuutena ajattelee, niin kyllä me aika tyytyväisiä saamme oloihimme olla.

Vastuu ei ole negatiivista

Presidentti Niinistö otti puheessaan esille autotehdaskäynnillä mieleen nousseen asian ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista. Hän kertoi havainneensa, että ihmiset kyllä pitävät kiinni oikeuksistaan, mutta velvollisuuksiin liitetään usein negatiivisempia sävyjä.

Presidentti Sauli Niinistö Uudenkaupungin autotehtaalla 16.8.2017.
Valmet Automotiven toimitusjohtaja Ilpo Korhonen oli vastassa presidentti Sauli Niinistöä Uudenkaupungin autotehtaalla.Lassi Lähteenmäki / Yle

– Sanotaan esimerkiksi, että vastuu painaa harteita. Minä en ymmärrä sitä. Autotehtaalla näytti siltä, että kaikki ihmiset, jotka siellä uurastivat, tunsivat velvollisuutensa.

Niinistö muistutti, että elämässä voi olla monia pieniäkin asioita, joista ei ole jaksanut kantaa vastuuta.

– Sitten kun jonain päivänä sen asian hoitaa, niin uni tulee illalla vähän herkemmin. Siitä tulee hyvä olo. Tällaisia minä pyörittelen päässäni. Onkohan se ihan hölmöä..., Niinistö mietti ääneen, ja sai uusikaupunkilaiset kuuntelijansa nauramaan.

"Välillä ollaan huipulla ja välillä tullaan alas"

Presidentti Niinistö ei empinyt vastausta, kun häneltä kysyttiin arviota pienempien kaupunkien tulevaisuudesta.

– Esimerkiksi Vakka-Suomi on hyvin vahva alue. Vaikka kaupungistuminen kaikkialla jatkuu, niin kyllä pienemmillä kaupungeilla on oma vetovoimansa. Täälläkin kun katsoo ympärilleen, niin näkee iloisia ihmisiä hyvin hoidetussa ympäristössä. Mitä muuta ihminen kaipaa? Työpaikkoja vielä tietenkin, mutta täältä niitäkin löytyy.

Niinistö puhui kuitenkin myös pienempien kaupunkien ongelmista.

Onhan sitä paljon korjattavaa ja paikattavaa Suomessakin, mutta jos kokonaisuutena ajattelee, niin kyllä me aika tyytyväisiä saamme oloihimme olla.

Sauli Niinistö

– Olemme nähneet esimerkiksi sekä Uudessakaupungissa että Salossa sitä ilmiötä, että välillä ollaan huipulla ja välillä tullaan alas. Tietysti silloin kun pienemmässä kaupungissa tapahtuu jotain suurta, niin se suuri vie äkkiä sen kaiken mennessään. Uskon kuitenkin, että esimerkiksi täällä Uudessakaupungissa jatkossakin pärjätään.

Hän sanoi toivovansa, että myös Salossa alkaisi nousu "kuopan pohjalta".

– Ylöspäin varmasti tullaan sielläkin. Kun saadaan täältä vähän mallia.

Lue myös:

Presidentti Niinistö kuittasi Laura Huhtasaarelle: "Tämä alku näyttää siltä, että olen tehnyt kaiken päin seiniä"

Lähteet: Presidentti Niinistö kuittasi Laura Huhtasaarelle: "Tämä alku näyttää siltä, että olen tehnyt kaiken päin seiniä"