Teemu Laajasalo on Helsingin hiippakunnan uusi piispa – Sai yli puolet äänistä ensimmäisellä kierroksella

Piispanvaalin alustavan tuloksen mukaan Laajasalo sai 795 ääntä. Hänet valittiin piispaksi ensimmäisen kierroksen jälkeen.

piispat
Teemu Laajasalo
Teemu LaajasaloAntti Kolppo / Yle

Kallion kirkkoherra ja Helsingin seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo on Helsingin hiippakunnan uusi piispa. Hän sai piispanvaalissa 795 ääntä. Laajasalo tuli valituksi piispaksi ilman jatkokierrosta, sillä hän sai yli puolet äänistä.

Kirkon tiedotuskeskus kertoo, että piispanvaalin alustavan tuloslaskennan mukaan Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa sai 388 ääntä ja Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka 359 ääntä.

Teemu Laajasalo sanoo Kotimaa24-uutissivustolla (siirryt toiseen palveluun) olevansa kiitollinen saamastaan tuesta.

- Minulla on vain yksi suuri sana: kiitos. Olen yhä mykistynyt ja kiitollinen. Tämä on ollut hyvin hieno prosessi. Nämä [vaali]keskustelut ovat olleet aidosti sellaisia, jotka ovat synnyttäneet jotain uutta. Vilpitön toiveeni on se, että tämä ei olisi loppu vaan alku keskustelulle.

- Haluan etenkin tässä yhteydessä kiittää kanssaehdokkaita Jaana Hallamaata ja Kaisamari Hintikkaa, jotka ovat upeita ehdokkaita, upeita teologeja ja upeita pappeja, Laajasalo sanoo Kotimaa24-uutissivustolla.

Äänioikeus äänestyksessä oli hiippakunnan papeilla ja seurakuntien valitsemilla maallikkojäsenillä. Äänioikeutettuja oli yhteensä 1788.

Tulokset vahvistetaan illan tuomiokapitulin istunnossa. Vahvistetuista äänimääristä tiedotetaan viimeistään noin kello 21 sekä tiedotteella että sosiaalisen median kautta.

Laajasalo tunnetaan myös televisiokasvona. Hän on esiintynyt muun muassa YleLeaks- ja Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmissa.

Nykyinen piispa Irja Askola jää eläkkeelle lokakuun lopussa. Uusi piispa aloittaa tehtävässään 1. marraskuuta.

Juttuun lisätty kello 16.07 Teemu Laajasalon kommentti Kotimaa24-sivustolle.