Matkuksen Nesteen toiminta katkolla – nykyinen yritys ajautui talousvaikeuksiin

Kiinteistön omistavan YIT:n mukaan Matkuksen Nesteen nykyinen vuokralainen lopettaa elokuun lopussa. Tilanne on sekava, sillä nykyinen yrittäjä haluaisi kertomansa mukaan vielä jatkaa.

Kuopio
Henkilö tankkaa autoa.
Arkistokuva.Caroline Blumberg / EPA

Kuopiossa Matkuksen Neste-huoltoaseman toimintaa hoitava yhtiö on hakenut yrityssaneerausta. Yhtiö jätti hakemuksen Pohjois-Savon käräjäoikeuteen heinäkuussa.

Yksi velkojista on vuokranantaja YIT, jolla on ollut kiistoja huoltoasemaa pyörittävän Rikave Oy:n kanssa jo pitkään. YIT:n mukaan se on muun muassa vuokrarästien vuoksi sopinut päättävänsä Matkuksen Nesteen vuokrasopimuksen elokuun loppuun.

– Meillä on neuvottelut kesken uuden yrittäjän kanssa, sanoo YIT:n aluejohtaja Jani Knuuttila.

Knuuttilan mukaan huoltoaseman toimintaan tulee todennäköisesti katko, ennen kuin uusi yrittäjä aloittaa. Samalla Nestettä on tarkoitus uudistaa jonkin verran.

Huoltoaseman jatko on osapuolten erilaisten tulkintojen vuoksi sekava. Rikave Oy:n yrittäjä Kari Vepsäläinen sanoo, että haluaisi vielä jatkaa Matkuksessa. Hän kertoo myös hakeneensa vielä muutosta vuokrasopimuksen päättymiseen.

YIT pitää puolestaan selvänä, että Rikave ei jatka enää elokuun lopun jälkeen.

"Sanottiin, että paikka on viimeistä viilausta myöten täynnä"

Vepsäläinen tuli Matkuksen Nesteen isännäksi vuonna 2013. Yrittäjän mukaan huoltamosta tehtiin 15 vuoden vuokrasopimus.

– Tulin Lahdesta Kuopioon hyvän liikepaikan perässä ja ajatus oli, että pääsisin nauttimaan oman hyvin rakennetun liikeidean kantamaa hedelmää, hän kertoo.

Toisin kuitenkin kävi. Yritys teki tappiota ensimmäiset kolme vuotta ja vuokrakiistat kiinteistön omistajan kanssa alkoivat jo varhain. Vepsäläisen mukaan toiminta kääntyi viimeisenä vuotena kannattavaksi, mutta YIT ei pitänyt sitä enää uskottavana.

Osapuolet tekivät toukokuussa Pohjois-Savon käräjäoikeuden vahvistaman sovintosopimuksen, jossa vuokrasuhde sovittiin loppuvaksi elokuun lopussa. Vepsäläisen mukaan riidoissa oli kyse enimmillään puolen miljoonan euron vuokrarästeistä, joista enää pieni osa olisi maksamatta.

Vepsäläinen oli myös mielestään saanut huoltoaseman toimintaympäristöstä todellisuutta valoisamman kuvan.

– Minulle sanottiin, että paikka on viimeistä viilausta myöten täynnä. Nyt siellä on kolme liiketilaa tyhjänä ja se vaikuttaa asiakasvirtoihin.

Velkojien lausuntojen takaraja on torstaina

Käräjäoikeus päättää myöhemmin, pääseekö Rikave yrityssaneeraukseen. Oikeus on pyytänyt suurimmilta velkojilta lausunnot ja niiden takaraja on huomenna torstaina.

Matkuksen Neste-huoltamossa on ollut parikymmentä työntekijää. Vepsäläisen mukaan osa on kuitenkin lopettanut sen jälkeen kun hän kertoi yrityssaneeraukseen hakeutumisesta heinäkuun alussa.

Liikenneasemalla toimii Nesteen lisäksi muun muassa ravintoloita, M-kauppa ja Savo-Karjalan Liha.