Kuopion keilahallin tulevaisuus vaakalaudalla – yrittäjä: Jos ostajaa ei löydy, toiminta loppuu

Kuopion keilahallin alueella tehdään suurta kaavauudistusta. Tulevaisuudessa alueelle noussee asuntoja.

Kuopio
Kuopion keilahallin remonttia viimeistellään.
YLE / Sari Jormanainen

Hatsalan kaupunginosassa sijaitsevan Kuopion keilahallin kohtalo on vaakalaudalla. Alueelle ollaan tekemässä uutta, suurta asemakaavan muutosta, jonka on tarkoitus mullistaa alue kokonaan. Alueella sijaitsevat keilahallin lisäksi Savonia-ammattikorkeakoulun kiinteistö sekä uima- ja jäähalli.

Keilahallin nykyinen vuokrasopimus kaupungin kanssa on vuoden 2020 loppuun. Keilahallia 26 vuotta pyörittäneelle yrittäjä Hannu Saikolle ei tämän omien sanojen mukaan ole tullut vielä tietoa sopimuksen jatkosta tai lähivuosista.

– Ei ole yhtään mitään tietoa. Olen yrittänyt kysellä, mutta ei konkreettista tietoa ole tullut.

Toiveissa pitää halli hengissä

Saikko on yrittänyt saada jatkoa nykyiselle vuokrasopimukselleen, sillä hän tahtoisi myydä toiminnan eteenpäin nuoremmalle yrittäjälle.

– Minulla on ikää jo 60 vuotta, eli eläkeukko alan olla tässä jo siinä vaiheessa, kun vuokrasopimus loppuu. Idea oli sellainen, että joku nuori yrittäjä olisi voinut tulla siihen ja jatkaa yritystä, Saikko kertoo.

Epäselvän tilanteen vuoksi Saikko ei aio tehdä myöskään lisäinvestointeja. Jos ostajaa ei löydy, hän aikoo yksinkertaisesti lopettaa keilahallin toiminnan ja hankkiutua eroon keilahalliin hankituista laitteista. Varasuunnitelmaa ei ole.

– Kalusto ja radat on sisällä, ne on minun. 300 000–350 000 euron vehkeet on nyt. Jos keilahalli puretaan pois, ne pitää jonnekin siirtää tai yrittää myydä. Pahimmassa tapauksessa ne päätyvät kaatopaikalle.

Eläkeukko alan olla tässä jo siinä vaiheessa, kun vuokrasopimus loppuu.

Hannu Saikko

Ostajiakin keilahallille Saikon mukaan olisi ollut. Ensimmäiset kaupat kaatuivat yllättävään kattoremonttiin. Pari seuraavaa ostoyritystä kaatui vuokrasopimuksen jatkon uupumiseen. Yrittäjä itse toivookin, että kaupunki pakkolunastaisi keilahallin ennen vuokrasopimuksen loppua.

– Tyylikkäin ratkaisu olisi, että kaupunki olisi lunastanut kiinteistön ennen vuokrasopimuksen loppua ja antanut jonkin hyvityksen. Jos joutuu nololla tavalla lopettamaan, se ei ole välttämättä kivaa itsellekään, Saikko toteaa.

Uusi kaava edistyy keilahallista huolimatta

Rakentaminen Hatsalan alueella alkaa Kuopion kaupungin kaavatoimiston mukaan aikaisintaan 2018 loppuvuodesta, mikäli kaavaprosessi etenee suunnitellusti. Kaupungilta kuitenkin myönnetään, että aikataulu on hyvin optimistinen.

Kiinteistökehitysasiantuntija Jouni Tiihonen Kuopion kaupungilta vakuuttaa, ettei keilahallia pureta pois ennen vuokrasopimuksen loppua, koska vuokrasopimus on määräaikainen.

Keilahallin kohtalon epäselvyyden takana on alueelle suunniteltava kaava, joka mahdollisesti esitellään kaupunginvaltuustolle kolmessa osassa projektin suuren koon ja aikataulussa pysymisen tähden. Kaavan eteneminen ratkaisee, miten ja missä järjestyksessä alueen uudistaminen toteutetaan.

– Ensimmäisenä varmasti alkaa jää- ja uimahalli. Sen jälkeen, kun se hanke on valmis, niin sitten vasta alkaa muu rakentaminen alueella. Uimahalli on ensimmäinen mittavampi purkukohde, Tiihonen kertoo aikataulusta.

Tiihosen mukaan vuokrasopimuksen määräaikaisuuden vuoksi hankkeiden edistyminen ei jää vuokrasopimuksesta kiinni. Tiihonen kuitenkin myöntää ymmärtävänsä yrittäjän ahdinkoa ja sitä, ettei kiinnostuneita ostajia ole ilman uutta vuokrasopimusta. Nyt näyttää siltä, että vuokrasopimusta ei aiota jatkaa.