Aamupäivä leipäjonon toisella puolella – "Haluan auttaa ja ymmärtää, mutta tunnen itseni hurskastelevaksi tirkistelijäksi"

Ylen toimittaja pestautui vapaaehtoiseksi ruuanjakajaksi Suomen pisimpään leipäjonoon Helsingin Myllypuroon.

köyhyys
Ruuanjakelua Myllypurossa.
Myllypuron elintarvikejakelu ry jakaa päivittäin viidestä seitsemään tonnia ruokaa tarvitseville.Lena Nelskylä / Yle

– Tämän paikan saa, jos saapuu aamuneljältä, retkijakkaralla istuva nainen sanoo.

Kello on muutamaa minuuttia yli seitsemän. Eläkeikäinen nainen on Myllypuron leipäjonon ensimmäisenä. Jono kiemurtelee metroaseman päädystä pitkälle kohti Kurkimäkeä, ehkä jopa kilometrin matkan.

Väkeä riittää, sillä tiistai on niin sanottu iso jako -päivä. Tiistaisin ja torstaisin ruokaa on jaossa enemmän kuin muina arkipäivinä. Yleensä himoittuja lihatuotteitakin.

Moni haluaa varmistaa tämänpäiväisen leipänsä ja saapuu siksi anivarhain, vaikka riittäisi että tulee puoli kymmeneen mennessä. Silloin ruuantarvitsijoiden määrä lasketaan ja ruoka jaetaan sen tiedon mukaan. Ketään ei kuitenkaan käännytetä tyhjin käsin pois.

Myllypuron elintarvikejakelu ry toimii liikuntakeskus Liikuntamyllyn lastaushallissa Itä-Helsingissä. Tätä Herttoniemen seurakunnan ylläpitämää leipäjonoa on totuttu pitämään Suomen pisimpänä.

Ruokaa jaetaan viidestä seitsemään tonnia kerralla. Kolme pakettiautoa suhaa aamulla läpi marketteja ja tukkuja. Pisin hakureissu tehdään Keravalle.

Toimintaa valvoo tänäkin aamuna Sinikka Backman. Vuodesta 1998 lähtien Myllypuron leipäjonossa työskennellyt Backman on sitä mieltä, että median leipäjonoihin kohdistama huomio on välttämätön paha.

– Niin kauan kuin leipäjonoja on olemassa, näistä pitää kertoa julkisuudessa. Tuskin tulevat ainakaan omana elinaikanani katoamaan, Backman sanoo.

Siksi hän vastasi kyllä, kun tiedustelin, voisinko tulla vapaaehtoiseksi ja kirjoittaa kokemuksistani jutun.

Ruuanjakelun työntekijä.
Sinikka Backman on työskennellyt Myllypuron elintarvikejakelussa vuodesta 1998 lähtien. Tasavallan presidentti on myöntänyt Backmanille Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ansiomitalin.Lena Nelskylä / Yle

Jakajista akuutti pula

Backman ohjaa minut hallin takaosaan pakkaushommiin. Kaupoista ja tukuista lahjoituksina saadut ruuat lajitellaan ja pakataan valkoisiin lihalaatikoihin. Huomaan, että treenaajille mainostettuja proteiinijogurtteja mahtuu sellaiseen lähes 90.

Kun jogurttisavotasta on selvitty, vuorossa ovat leipomotuotteet. Saan sitä varten siniset kertakäyttökumihanskat.

Ihanaa saada pullaa! Kerrankin jotain tarjottavaa vieraita varten.

Nainen leipäjonossa

Kolmatta kertaa vapaaehtoisena oleva Hannele Nuojua neuvoo, että leivonnaiset pakataan omiin paperipusseihinsa: suolainen ja makea erikseen. Niin täyteen kuin mahtuu.

– Viime kerralla yksi nainen ilahtui ja sanoi, että ihanaa saada pullaa! Että kerrankin hänellä on jotain tarjottavaa vieraita varten, Nuojua kertoo.

Herttoniemen seurakunnan nuoriso-ohjaajan työstä juuri eläkkeelle jäänyt Nuojua saapui vapaaehtoiseksi nähtyään vanhan tuttunsa Backmanin avunhuudon Facebookissa.

– Sinikka on joutunut usein hoitamaan jaon liian pienellä miehityksellä, joten päätin tulla avuksi. Onhan tämä tärkeää.

Jos Backmanin remmissä olisi iso jako -aamuina 26–28 ihmistä, ruuan jakaminen sujuisi hyvin.

Harvoin on.

Backman kertoo tottuneensa siihen, että henkilökunnan lukumäärä on joka aamu yllätys.

– Kuka tulee ja kuka jättää tulematta. Monet näistä tällä puolella olevistakin ovat sellaisia, jotka tarvitsevat apua pärjätäkseen.

Kuukausipalkkaisia ja vapaaehtoisia on vähän, joten ruoka jaetaan pääasiassa tukityöllistettyjen ja kuntoutuksessa olevien voimin. Taustalla on päihdeongelmia, vankilatuomioita ja koko lailla kattaus elämän syrjää laitaa. Kokemusta on myös leipäjonon toiselta puolelta.

– Monikaan tästä tukityöllistetystä porukasta ei pärjäisi normaaleilla työmarkkinoilla, joten on tärkeää, että heillä on edes tällainen työ, Backman sanoo.

Pitkäaikaistyötön saa leipäjonossa suorittamastaan työkokeilusta yhdeksän euron korvauksen. Se on 1,5 euroa per tunti.

Työ on raskasta ja korvaus lähinnä symbolinen, joten moni ei muutaman vuoron jälkeen enää jaksa herätä töihin.

Leipäjono Myllypurossa.
Ruokaa jaetaan lastaushallista, joka on talvipakkasilla niin kylmä, että maitopurkitkin saattavat jäätyä.Lena Nelskylä / Yle

Jonossa yhteiskunnan koko kirjo

Ruuanjakaminen aloitetaan kahdeksalta. Hallin etuosaan on kasattu leipälaatikkojen reunustama u-kirjaimen muotoinen kuja, jota kulkemalla ihmiset keräävät elintarvikkeet mukaansa.

Ensimmäisenä paikalle saavat tulla ne, jotka liikkuvat verkkaasti pyörätuolien ja rollaattorien kanssa. Backmanin mukaan heitä on leipäjonossa yhä enemmän.

– Jos kaikista pienituloisimman täytyy tehdä valinta, ostaako lääkkeitä vai ruokaa, niin hyvä, että vähät rahat käytetään lääkkeisiin.

Järjestyksenvalvojat päästävät 30 ihmistä kerrallaan sisään. Mukana kulkee perässä vedettäviä kärryjä. Monella on kädessään hapertuneita muovipusseja pari–kolme sisäkkäin.

Leipää on niin paljon että sitä saa ottaa itse. Muita elintarvikkeita annostellaan. Mahdollisimman monelle pitää riittää.

Kynnys lähteä leipäjonoon muiden ihmisten katseiden eteen on korkea. Ruoka-avun vastaanottamisen on myös todettu tuottavan kielteisiä kokemuksia ja tunteita.

Kävijöistä pidetään lukua, mutta mitään ei kysellä. Kukaan ei tule leipäjonoon huvikseen. Tutkimusten mukaan 82 prosentille jonottajista (siirryt toiseen palveluun) ruoka-apu on välttämätöntä elämässä pärjäämiselle.

Pääosin leipäjonoissa käyvät ovat perusturvan varassa eläviä työttömiä ja eläkeläisiä, mutta joukossa on myös työssäkäyviä ja korkeasti koulutettuja pienituloisia.

– Eniten sydämessä kylmää, kun näen täällä lapsia ja vanhuksia. Heitäkin on aiempaa enemmän, Backman sanoo.

Hän muistaa vieläkin pojan, joka kysyi hämmentyneenä äidiltään, miksi he eivät saaneet itse valita ruokaa kuten kaupassa, jossa kävivät ennen.

Lapset surettavat Backmania erityisesti siksi, että köyhyys ja sen seuraukset siirtyvät usein sukupolvelta toiselle (siirryt toiseen palveluun). Jos eväät elämään joutuu hakemaan leipäjonosta, kattaus on yleensä muutenkin kehno.

Jugurttipurkkeja.
Jaettava ruoka tulee lahjoituksina kaupoista ja tukkuliikkeistä. Tuotteet tarkastetaan ja pakataan jakoa varten.Lena Nelskylä / Yle

Jonottaja ottaa sen mitä annetaan

Saan jaettavakseni suuren määrän luomu-emmentalraastetta. Todennäköisesti juusto on tukusta peräisin, sillä pakkauskoko on puolitoista kiloa.

Jättimäistä juustopussia ihmetteleville sanon, että sen voi tarvittaessa pakastaa. Jokaista katson silmiin ja sanon "ole hyvä".

Kysyvät, että miksi leipäjonossa jaetaan herkkuruokia, kun ei heilläkään ole varaa ostaa niitä!

Sinikka Backman, Myllypuron elintarvikejakelu ry

Onneksi laatikoita riittää, sillä jono ei tunnu lyhentyvän.

– Anteeksi, onko teillä kissanruokaa? vanhempi nainen kysyy minulta toiveikkaana.

Kissaa ei juustoraasteella ruokita.

Rintaa puristaa, kun joudun vastaamaan, että ei ole.

Juustojen loputtua alan jakaa niitä elintarvikkeita, joita selkäni taakse on tuotu. Leipomotuotteita. Mustikkaviinereitäkin. Sellaisia, joiden päälle on pursotettu sokerikuorrutusta.

Ihmisten reaktiot lämmittävät, kuka nyt ei pullasta ilahtuisi? Haluan auttaa ja ymmärtää, mutta tunnen itseni kuitenkin hurskastelevaksi tirskistelijäksi.

On helppo tehdä visiitti leipäjonoon, kun sinne ei ole oikeasti pakko mennä. Kun on olemassa muukin vaihtoehto kuin passiivinen rooli, johon kuuluu kiltisti ottaa se, minkä saa. Armopaloja.

Hedelmiä ruuanjakelussa.
Myllypuron leipäjonossa käy 600–900 ihmistä joka arkipäivä.Lena Nelskylä / Yle

Ylijäämä ei ole keneltäkään pois

Laatikoissa on myös herkkukaupan erikoisöljyjä ja pestoa. Selitän monelle, että vinaigrette sopii hyvin vaikkapa salaattiin. Inhotan itseäni. Olin kai ajatellut, että leipäjonossa jaetaan makaroonin ja mannaryynien kaltaisia valjuja peruselintarvikkeita.

Kun kyseessä on kauppojen ylijäämä, jaettavana voi olla mitä vain. Nämäkin elintarvikkeet päätyisivät todennäköisesti kaatopaikalle ja kompostiin, jos niitä ei haettaisi tänne jaettavaksi.

Backman on varma, että joku närkästyy kuullessaan leipäjonossa annetusta kahvileivästä. Syynä on kateus – ja se jos jokin korpeaa Backmania.

– Kysyvät, että miksi leipäjonossa jaetaan herkkuruokia, kun ei heilläkään ole varaa ostaa niitä! Me jaamme sitä, mitä kaupoista saamme. Tarjonta riippuu päivästä.

Hän korostaa, että se ei ole keneltäkään pois, jos tunteja jonossa värjötelleen kassiin päätyy muutakin kuin perunoita.

Jakaessani Juhla Mokka -paketteja eräs mies kysyy, onko Presidenttiä.

Kiitos kukista

Kaupoista on tullut myös erä nuupahtaneita ruusuja ja ruukkukukkia, joita saan jaettavakseni.

"Vien naiselleni, äidille, keittiöön piristykseksi", miehet sanovat.

Naiset haluavat vaihtaa tarjoamani kimpun värin. Yksi naisista liki tirisee innosta saadessaan satsin ainoan orkidean.

– Ihana! Suosikkikasvini! hän riemuitsee.

Onneksi kukat tuotiin jaettavaksi vasta sitten, kun vanha tuttu oli jo käynyt.

Rempseä kukkakauppias, joka antoi minulle alennusta ja teki leinikeistä täydellisen seppeleen vuosi sitten kolmikymppisilleni.

Muutama kuukausi sitten yritin poiketa hänen luonaan, mutta liiketila oli tyhjä eikä Facebookistakaan löytynyt tietoa, miksi.

Nyt hän tuli aurinkolasit silmillään vastaan. Mitäköhän oli käynyt? Olisin halunnut kysyä, mutta ei tällaisessa tilanteessa voi. En tiedä, tunnistiko hän minua.

Ruusupuska kädessä en varmaan olisi osannut olla hiljaa.

Leipäjono Myllypurossa.
Herttoniemen seurakunta on Myllypuron elintarvikejakelu ry:n taustataho. Sen takia jonossa kuullaan toisinaan uskonnollista musiikkia ja diakonit kiertävät jututtamassa.Lena Nelskylä / Yle

Ostoskori – vallan symboli

Kello on muutamaa minuuttia vaille puolenpäivän, kun jonon viimeinenkin on saanut syötävää. Tänään Sinikka Backman ja hänen alaisensa ruokkivat yli 850 ihmistä. Se on enemmän kuin viime viikolla ja todennäköisesti vähemmän kuin viikon päästä. Loppukuuta kohden avuntarvitsijoiden määrä kasvaa, sillä Kelan alkukuusta maksamat tuet ovat huvenneet.

Vaikka jono on tältä erää hoidettu, työt eivät lopu. Ylijääneet ruuat pakataan huomista varten, jos ne kelpaavat vielä jakoon. Hallin kolme hurisevaa kylmäkaappia täytetään. Kauppojen omat laatikot lastataan pakettiautoihin. Siivotaan ja järjestellään.

Millaista se oli, Backman kysyy minulta aamun urakan jälkeen, kun keräilen omia tavaroitani – ja ajatuksiani.

Vastaan jotain kunnioittavan kohtaamisen merkityksestä. Olen väsynyt ja aikamoisessa tunnemyräkässä, joten en ihan tarkkaan muista, mitä.

Sen sijaan muistan kirkkaasti, kuinka saman päivän iltana sain ruokakauppaan astuessani hyväntuuliselta järjestyksenvalvojalta ostoskorin. Esineen, jonka olemassaoloon en ole aiemmin juuri kiinnittänyt huomiota.

Havahduin kaupan eteisessä ensimmäistä kertaa siihen, että voin itse valita ne elintarvikkeet, joista haluan valmistaa ruuan.

Päätin, että se ei ole minulle enää koskaan itsestäänselvyys.

Lähteinä on käytetty myös seuraavia artikkeleita:

Maria Ohisalo, Tuomo Laihiala & Juho Saari (2015): Huono-osaisuuden ulottuvuudet ja kasautuminen leipäjonoissa (siirryt toiseen palveluun)

Juuso Koponen (2016): Köyhyyttä hyvinvointivaltion keskellä (siirryt toiseen palveluun)