Kaatopaikalla lojui näyteputkia nimineen ja henkilötunnuksineen Kokkolassa – sairaala pitää vakavana virheenä

Riskijätteen loppusijoituspaikka on heinäkuuhun saakka ollut Storkohmon jäteasema. Henkilötietojen ei kuitenkaan pitäisi olla nähtävillä.

tietoturva
Verinäyte kaatopaikalla Kokkolassa
Verinäytteitä lojui kaatopaikalla Kokkolassa.Yle

Toistakymmentä verinäytettä on jäänyt nähtäville riskijätteen hautauspaikan liepeille Kokkolan Storkohmon jäteasemalla. Verinäyteputkista pystyi lukemaan muun muassa potilaan nimen, henkilöturvatunnuksen ja näytteenottopäivän.

Keski-Pohjanmaan keskussairaalan sairaalainsinööri Jukka Mäkelä pitää henkilötietojen näkymistä vakavana virheenä. Mäkelän mukaan vastaavaa ei ole aiemmin tullut sairaalan tietoon.

– Virhe on alan kannalta tuomittava. Ei näitä pitäisi tulla. Alan luonteeseen kuuluu jyrkkä ihmisten tietojen salassapito. Silloin kun siinä tulee ongelmia, suhtaudumme siihen vakavasti, Mäkelä toteaa.

Myös sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Mikko Paunio sanoo, ettei henkilötietojen näkyminen ole hyväksyttävää. Paunion mukaan riskijäte pitäisi haudata niin syvälle, ettei potilaiden henkilötietoja voi nähdä.

Nykyiset näytteet viedään Riihimäelle

Storkohmon jäteaseman toimintaa pyörittää Ekorosk. Yhtiöllä on ollut poikkeuslupa riskijätteen hautaamiseen kesäkuun loppuun. Todennäköisesti kaatopaikalla nähdyt verinäytteet ovat siis peräisin ajalta ennen kesä-heinäkuun vaihdetta. Heinäkuun alusta lähtien alueen riskijäte on mennyt poltettavaksi Riihimäelle.

– Tämänhetkinen prosessi on kunnossa, sairaalainsinööri Jukka Mäkelä vakuuttaa.

Keskussairaala aikoo kuitenkin selvittää, missä vaiheessa ja miksi virhe on sattunut. Sairaalan selvitykset osoittivat myöhemmin, etteivät näyteputkilot ole peräisin keskussairaalasta.

Verinäytteet kulkevat pussitettuina

Verinäytteiden matka jätteenkäsittelyyn on monivaiheinen. Laboratoriossa jätteet lajitellaan esimerkiksi riskijätteeseen ja energiajätteeseen.

Sairaalainsinööri Jukka Mäkelän mukaan riskijäte laitetaan tavalliseen roskakoriin, jossa on muovipussi. Siivoojat kuljettavat riskijätteen pussissa suurempaan pönttöön, joka on lukittujen ovien takana jätteen lajittelukeskuksessa. Sieltä jätekuljetusautot kuljettavat riskijätteet nykyisin polttoon Riihimäelle. Vielä kesäkuussa riskijäte kuljetettiin Storkohmoon haudattavaksi. Silloin esimerkiksi verinäytteet haudattiin pusseineen maahan.

Mäkelä epäilee, että verinäytteet ovat voineet päätyä pussien ulkopuolelle käytännön syystä. Jäteasemalla näkyvillä olleet toistakymmentä verinäytettä ovat vain pieni osa laboratoriotoiminnassa syntyvästä riskijätteestä.

– Mittakaavaan nähden voisin päätellä, että hautauksessa on tullut virhe, kaikki pussit eivät ole menneet monttuun. Jätteidenkäsittelyssä muovipusseja käsitellään raskailla työkoneilla. Eihän pussien kestävyyttä mikään voi taata, Mäkelä sanoo.

Ekorosk ei pidä ongelmana: alue vartioitu ja suojattu

Käyttöpäällikkö Tommy Nordström Ekoroskilta sanoo, että jätteenkuljettaja tuo jätteen pakattuna monttuun saakka. Silloin kipattaessa tai muuten siirrettäessä pussit voivat toki hänen mukaansa hajota.

Ainoa Ekoroskin käsissä oleva parannuskeino olisi Nordströmin mukaan montun peittäminen nykyistä tiuhempaan. Hän ei kuitenkaan pidä näkyvillä olleita henkilötietoja tietoturvariskinä, vaan muistuttaa, että kyseessä on syrjäinen paikka ja valvottu alue.

– Tästä kulkee ohi yksi yleinen tie, ympärillä on metsää ja suota. Alue on vartioitu ja osittain aidattu, portti on suljettu aukioloaikojen ulkopuolella, täällä on kameravalvonta ja paikalla käy vartiointiliike, Nordström luettelee.

– Tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen.

Kaatopaikan penkojia Nordström ei ole nähnyt Storkohmossa. Tätä selittää hänen mukaansa se, että kaikki arvokas otetaan talteen jo ennen jäteasemaa.

– Siellä on vuorivillaa, jotain muovia ja muuta jätteen jäämistöä. Siellä ei ole kokonaisia tavaroita, ei mitään mikä kiinnostaisi ketään.

Nordström vertaa näyteputkien tilannetta siihen, että valkoisissa jätepusseissa on kuitteja, valokuvia ja muuta tavaraa, jotka voivat tulla näkyviin lajitteluhallissa pussien hajotessa.

– Sekin tapahtuu suljetulla alueella, jonne ei ole asiaa kellään, sanoo Nordström.