Miksi Trump kutsui Niinistön Washingtoniin? Asiantuntija: "Trump haluaa tehdä kahdenvälisiä diilejä"

Tutkija Ville Sinkkonen ja Yhdysvaltain-asiantuntija Kristiina Helenius pitävät tapaamista merkittävänä Suomen kannalta.

Sauli Niinistö
Donald Trump ja Sauli Niinistö.
AOP

Asiantuntijat pitävät presidentti Sauli Niinistön vierailua Valkoisessa talossa merkittävänä. Vierailu nostaa Suomen profiilia Yhdysvalloissa ja saattaa vilkastaa kauppasuhteita.

Niinistön mukaan Yhdysvaltain hallinnon mielenkiinto Suomea kohtaan on kasvanut. Hänen on määrä tavata presidentti Donald Trump elokuun lopussa työvierailun yhteydessä.

Henkilösuhteet tärkeitä Trumpille

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Ville Sinkkonen pitää tapaamista merkittävänä. Henkilösuhteilla ja kahdenvälisillä keskusteluilla on suuri merkitys maailmanpolitiikassa.

– Tapaaminen osoittaa, että Suomi on pantu merkille.

Donald Trump suhtautuu edeltäjiään nuivemmin monenväliseen yhteistyöhön. Hän on puhunut kylmästi sotilasliitto Natosta ja kaatanut suunnitelman Tyynen meren yhteisestä TPP-talousalueesta.

– Hän haluaa käydä neuvotteluja ja tehdä kahdenvälisiä diilejä. Kahdenväliset tapaamiset saattavat siksi olla tärkeämpiä kuin ennen.

Itämeri maailmanpolitiikan polttopiste

Presidentti Niinistö ja hänen edeltäjänsä Tarja Halonen eivät tavanneet presidentti Barack Obamaa kertaakaan kahden kesken. Donald Trump taas on isännöinyt Valkoisessa talossa Pohjoismaiden johtajista vain Tanskan pääministeriä Lars Løkke Rasmussenia.

Ville Sinkkonen arvioi, että Suomen näkemykset kiinnostavat Yhdysvaltoja aiempaa enemmän.

– Itämeren alue ja Arktinen alue ovat eri tavalla maailmanpolitiikan polttopisteessä kuin kymmenen vuotta sitten.

Syynä tähän on Venäjä, joka on haastanut läntisiä maita aiempaa aktiivisemmin.

– Suomen Venäjä-osaaminen kiinnostaa Yhdysvaltoja. Niinistö on käynyt keskusteluja presidentti Putinin kanssa. Ne ovat varmasti asioita, joista jollain tasolla keskustellaan.

Suomi on Arktisen neuvoston puheenjohtaja, ja Suomen on arvioitu puuhaavan neuvoston valtioiden johtajien välistä huippukokousta.

– Jos tapaamisessa keskustellaan kokouksesta, se ei ainakaan vähennä sen toteutumisen mahdollisuutta.

Kauppasuhteisiin uutta virettä

Pitkään Yhdysvaltojen ja Suomen suhteita seurannut Kristiina Helenius sanoo, että tapaaminen on tärkeää Suomen tunnettuuden ja suhteiden ylläpidon kannalta.

– Todella hienoa, että kahdenkeskinen tapaaminen järjestyi.

Helenius toimi pitkään Suomen amerikkalaisen kauppakamarin AmChamin toimitusjohtajana. Tapaamisella on vaikutusta Suomen ja Yhdysvaltojen kauppaan.

– Se tuo energiaa ja virettä kauppasuhteisiin.

Suomen korkeimman johdon mukana ei Yhdysvalloissa yleensä ole ollut kauppavaltuuskuntaa. Presidentit saattavat silti käsitellä kauppaa.

– Jos on esteitä tai ongelmia, ne nostetaan ilman muuta tapaamisissa esille.

Suomea ja muita Euroopan unionin maat ovat olleet huolissaan Trumpin protektionistisista puheista.

– Yhdysvaltojen kauppapolitiikassa on käynnissä iso muutos.

Heleniuksen tietojen mukaan Trumpin hallinto on kansainvälisissä tapaamisissa ja kokouksissa ollut hyvin kiinnostunut amerikkalaisyritysten pärjäämisestä ulkomailla.

– Trumpin hallinto on ilmeisesti ottanut ongelmia esille tiukkaan sävyyn.