yle.fi-etusivu

Korvaus lomarahojen leikkauksesta kammetaan osaksi kuntatyöntekijöiden palkkaneuvotteluja

Kunta-alan työntekijäjärjestöt nostavat syksyn palkkakeskusteluun ajatuksen lomarahojen leikkauksen perumisesta.

kunnan työntekijät
Lappeenrannan kaupungintalo
Vuotuinen kuntavaikuttajien Lappeenranta-seminaari järjestetään nyt 40. kertaa.Tommi Parkkinen/Yle

Kuntien noin 400 000 työntekijän etuja ajavat järjestöt puhuvat painokkain sanakääntein lomakorvauksen leikkausten perumisesta. Hallitus päätti kuntatyöntekijöiden lomakorvauksen 30 prosentin suuruisesta leikkauksesta kilpailukykysopimuksen yhteydessä viime vuonna.

Leikkaus toteutettiin ensimmäisen kerran tämän kesän palkkoihin. Nyt syksyn palkkaneuvottelujen edellä työntekijäjärjestöt nostavat esiin ajatuksen, että kahdelle seuraavalle vuodelle sovitut lomarahojen leikkaukset jätettäisiin tekemättä.

Työntekijäjärjestöjen edustajat nostavat aiheen esille vuotuisessa kunta-alan kehittämistapahtumassa Lappeenranta-seminaarissa. Merkittävä verkostoitumis- ja koulutustapahtuma järjestetään nyt 40. kertaa.

– Nyt kun lomarahan leikkaus ensimmäistä kertaa todella toteutui, on huomattu, että se on paljon suurempi kuin ennakolta arveltiin, sanoo Lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.

– Leikkaus on useita satoja euroja per henkilö. Superilaisella se oli noin 600 euron vähennys heinäkuun palkkaan, Paavola sanoo.

Lomakorvausleikkaus pelinappulana

Kunta-alan pääsopijajärjestöjen edustajien puheissa suunnitelma lomakorvausleikkauksen perumisesta on jo pitkällä. Järjestöjen puheenjohtajien mukaan tieto lomakorvausleikkauksen perumisesta on tullut valtiovarainministeriöstä.

– Lomarahaleikkauksen peruminen siten kuin valtiosihteeri Hetemäki sen sanoo, on lähestulkoon lupaus. Hän on niin iso virkamies, että se on lupaus, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.

Kunta-alan työntekijöiden etujärjestöt lähtevät syksyn palkkaneuvotteluihin vaatimuksella selkeistä palkankorotuksista. Palkankorotus olisi puheenjohtajien mukaan pidettävä tiukasti erillään lomakorvausleikkausten poistumisesta.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO:n puheenjohtaja Olli Luukkainen painottaa, että lomarahojen leikkauksen peruminen vaikuttaa ansiotasoon vain kahtena seuraavana vuonna. Järjestön tavoitteena on palkankorotus, joka kirjataan sopimukseen useammalle vuodelle.

– Vaikka hallitus peruisi lomarahojen leikkauksen kahdelta tulevalta vuodelta, se ei kelpaisi vastineeksi palkankorotuksille työmarkkinaneuvotteluissa, Olli Luukkainen sanoo.

Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen esittää kannanotossaan tulevan neuvottelukierroksen tavoitteiksi työllisyyden parantamista ja maltillista kustannuskehitystä. Hän kiistää kuulleensa mitään mahdollisesta lomakorvausleikkauksen perumisesta.

– Leikkauksesta sovittiin noin vuosi sitten yhdessä palkansaajakeskusjärjestöjen ja julkisen sektorin ammattijärjestöjen kanssa osana kilpailukykysopimusta. Lomarahojen säästöillä rahoitetaan kaikkien työnantajien sosiaaliturvamaksujen alentamista, Jalonen sanoo.