yle.fi-etusivu

Olvi jatkoi hyvää tulostahtia alkuvuonna – edes kesän viileät säät eivät hillinneet myyntiä

Olvi myi tammi-kesäkuussa lähes 330 miljoonaa litraa juomia.

Olvi
Olvi olut.
Ismo Pekkarinen / AOP

Iisalmelaisen panimokonserni Olvin alkuvuosi on ollut vahva. Viileä alkukesä vaikutti negatiivisesti koko markkinan kehitykseen, mutta Olvin tulos oli siitä huolimatta hyvä.

Tammi–kesäkuussa Olvin myynti kasvoi edellisvuoteen verrattuna seitsemän prosenttia eli lähes 330 miljoonaan litraan. Yhtiön liikevaihto kasvoi 12 prosenttia, 180 miljoonaan euroon. Liikevoitto kasvoi edellisvuoden vastaavasta ajasta neljänneksellä, yhteensä 25 miljoonaan euroon. Osakekohtainen tulos oli 0,93 euroa, kun se vuotta aiemmin oli 0,70 euroa.

Olvin markkinaosuus ja myyntivolyymi Suomessa on kasvanut. Tämän ansiosta konserni on voinut hyödyntää tuotanto- ja logistiikkakapasiteettiaan tehokkaasti.

Baltiassa ja Valko-Venäjällä hyvää nousua

Virossa liikevoitto oli noussut 12 prosenttia, Latviassa 47,7 prosenttia ja Liettuassa 103 prosenttia. Yhteensä Baltiassa liikevoitto kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 24 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Menekkiä on esimerkiksi Virossa edistänyt mietojen alkoholijuomien verotuksen nousu heinäkuun alusta alkaen. Myynti kasvoi alkuvuonna ennen veronkorotusta. Viron lisäksi Liettuassa on tehty valmisteveron korotuksia, mikä saattaa painaa Olvin myyntiä loppuvuodesta alaspäin.

Valko-Venäjällä yhtiön kannattavuus on kehittynyt. Liikevoitto kasvoi maassa 41,5 prosenttia. Hyvästä liikevoitosta huolimatta alkukesän viileä sää tasoitti nousujohteista tulosta.