Terrorismin tutkija: Turun veitsi-isku voi olla ensimmäinen jihadistinen terroriteko Suomessa

Terrorismitutkijan mukaan voi olla täysin sattumaa, että Turun ja Barcelonan iskujen tekijät ovat molemmat kotoisin Marokosta.

Turku
Turku puukotus
Tapani Teittinen

Jane's-tutkimuslaitoksen terrorismiin perehtynyt vanhempi tutkija Otso Iho kertoo Ylen uutisille, että Turun veitsi-isku on merkittävä tapaus, sillä se on todennäköisesti ensimmäinen jihadistipohjalta tehty terroriteko Suomessa.

Barcelonan ja Turun iskujen taustalla on molemmissa marokkolainen henkilö. Silti ei voi Ihon mukaan vetää johtopäätöksiä, että teot liittyisivät välttämättä toisiinsa tai tekijöillä olisi ollut kontakti.

– Se voi olla ihan sattumaakin. Tätä on liian aikaista arvioida, Otso Iho kertoo.

Ihon mukaan tai tekijästä, ta hänen taustastaan ei tiedetä vielä kovin paljoa.

– Emme tiedä kuinka laaja verkosto hänellä on iskun ympärillä ollut, vai onko hän tehnyt iskun omatoimisesti.

Terrorismitutkijan mukaan ei ole lainkaan yllättävää, että tekijä tulee Marokosta. Marokossa ja Pohjois-Afrikassa yleensäkin on ollut vahvaa jihadistista liikehdintää.

– Näitä on nähty manner-Euroopassa enemmänkin. Jäämme odottamaan Supon ja KRP:n tiedotustilaisuutta, jotta tiedämme lisää, Otso Iho kertoo.

Lue lisää:

Yle näyttää KRP:n tiedotustilaisuuden suorana kello 14 alkaen – Yle seuraa päivän tapahtumia hetki hetkeltä

Katso suorana Ylen erikoislähetys kello 14 alkaen: Krp:n ja Supon tiedotustilaisuudet

Terrorismin tutkija Leena Malkki: Turun isku näyttää jatkumolta Euroopan vähän resursseja vaativille veitsi-iskuille

Poliisi vahvistaa: puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty on 18-vuotias Marokon kansalainen