1. yle.fi
  2. Uutiset

Tuntemattomat "tarjosivat" savolaismiehelle reissun Etelä-Suomeen – Joutui maksumieheksi yli 20 000 eurolla

Miesjoukko ajeli taksilla ja osteli vaatteita sekä elektroniikkaa mukaan kutsutun miehen laskuun.

maksuvälinerikokset
Taksi-kyltti.
Jouni Koutonen / Yle

Varkautelainen mies joutui viikonloppuna törkeän maksuvälinepetoksen uhriksi uusien tuttavuuksien tarjoamalla matkalla Pohjois-Savosta pääkaupunkiseudulle.

Tapahtumasarja sai alkunsa, kun varkautelaismies tapasi viime viikonloppuna Varkaudessa ulkoilmakonsertissa entuudestaan tuntemattoman pieksämäkeläisen miehen. Miehet lähtivät yhdessä läheiseen ravintolaan, jossa pieksämäkeläismies urkki varkautelaisen miehen pankkikortin PIN-koodin. Myöhemmin hän anasti miehen pankkikortin.

Pieksämäkeläismies kutsui varkautelaisen miehen mukaansa matkalle pääkaupunkiseudulle yhdessä toisen pieksämäkeläisen miehen kanssa.

Pieksämäkeläiset miehet olivat antaneet varkautelaismiehen ymmärtää, että he tarjosivat kaiken reissun aikana. Kolmikko oli lähtenyt lauantaina toisen pieksämäkeläismiehen matkailuautolla Helsinkiin ja jatkaneet matkaa sunnuntaina Lahteen. He asustelivat poliisin mukaan hotelleissa ja tekivät reilusti muun muassa vaate- ja elektroniikkaostoksia.

– Helsingissä ja Lahdessa rilluteltiin taksilla, rikoskomisario Harri Pöysti sanoo.

Poliisi kertoi tilin tyhjennyksestä

Totuus "tarjotusta reissusta" paljastui, kun poliisi sai yhteyden varkautelaismieheen. Poliisi kertoi miehelle, että hänen tililtään oli käytetty parissa päivässä yli 20 000 euroa. Saadessaan tiedon matkan todellisesta maksumiehestä uhri oli kertonut poliisille olevansa Lahdessa taksissa kolmen muun miehen kanssa.

Poliisin mukaan varkautelaismies ei omistanut omaa puhelinta ja lisäksi hänet oli ilmoitettu jo aiemmin kadonneeksi.

Poliisi selvitti taksin olinpaikan ja otti miehet kiinni. Joukon käytössä olleesta matkailuautosta poliisi löysi yli 10 000 euron arvosta muun muassa vaatteita, elektroniikkaa ja astioita.

Päätekijänä on Itä-Suomen poliisin mukaan 28-vuotias pieksämäkeläismies. Häntä epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta. Mies oli vangittu samankaltaisista teoista helmikuussa.

– Saman käsikirjoituksen mukaan edettiin tälläkin kertaa, rikoskomisario Harri Pöysti sanoo.

Kahden muun kiinniotetun osuutta rikokseen tutkitaan.

Poliisi muistuttaa, että käyttötilillä ei kannata pitää suuria rahasummia ja päivittäisiä ostoja tulisi rajoittaa pankkikortin nostorajalla. Poliisi myös suosittelee jättämään ravintolakierrokselle lähtiessä pankkikortin kotiin.

Lue seuraavaksi