Koe uusi yle.fi

"Lähdin jahtaamaan tekijää ja huusin: Varokaa, sillä on puukko!" – Näin silminnäkijät kertovat Turun tapahtumista

Kaksi ihmistä kuoli ja kuusi loukkaantui, kun mies puukotti ilmeisesti satunnaisesti valikoituneita uhreja Turun keskustassa perjantaina alkuillasta. Myös tekijä on sairaalahoidossa.

Turku
Ammuttu
Poliisi pysäytti epäillyn Turun keskustassa ampumalla häntä alavartaloon.Kirsi Kanerva / Lehtikuva

Turkulainen Klaus kertoo olleensa Kauppatorilla, kun hän kuuli ensin yhden ja sitten useampia huutoja. Hän kertoo nähneensä ihmisten hajaantuvan ja yhden miehen juoksevan.

– Hän liikkui keskelle toria ja kahviota kohti. Hän pysähtyi ja ihmisiä juoksi ympäriinsä. En tässä vielä tiennyt tarkkaan mistä oli kyse.

Pian turkulaismies näki noin 40 metrin päästä, kun puukottaja näytti iskevän.

– Näin, kun siinä oli nainen ja lapsi. Miehen käsi heilahti, ja nainen vajosi maahan, hän kertoo.

Tässä vaiheessa tekijä lähti liikkumaan Klausin suuntaan. Näytti siltä, että tekijää yritettiin saada kiinni.

– Hänen perässään oli suuri joukko ihmisiä. He juoksivat tekijän perässä, ja huusivat jotakin. Yhdellä oli jopa tuoli ylhäällä. Heitä oli noin 10–15 ja kaikki näyttivät olevan maahanmuuttajia.

Tekijä näytti Klausin mukaan "parikymppiseltä maahanmuuttajalta".

Tekijä liikkui liikennevaloja kohti, ja puukotti siinä Klausin mukaan erästä naista. Tässä vaiheessa Klaus päätti liittyä takaa-ajajien joukkoon jahtaamaan tekijää, hän kertoo.

– Huusin samalla siinä ”Varokaa, sillä on puukko”. Kaveri taisi alkaa väsymään, ja yritti huitoa ihmisiä puukolla ohimennessään, hän kertoo.

Klausin mukaan ihmiset onnistuivat väistelemään huitovaa puukottajaa Kauppiaskadulla matkalla Kauppatorilta kohti Puutoria.

– Näin poliisiauton, joka meinasi ajaa ohi. Huidoin heille, ja ohjasin oikeaan suuntaan.

Tässä vaiheessa kertomansa mukaan seitsemänkymppinen mies päätti, ettei enää lähde jatkamaan takaa-ajoa.

– Ihmiset olivat järkyttyineitä. Itse olin raivoissani.

"Soitin ambulanssin"

Turkulainen Juha Isotalo kertoo olleensa ostoksilla Kauppatorilla, kun torin toiselta laidalta kuului huutoa. Ohikulkijat varoittivat, että paikalta kannattaa poistua, hän kertoo.

Tämän jälkeen hän näki puukkoa pitävän miehen, ja ihmiset lähtivät juoksemaan. Myös Isotalo kertoo paenneensa paikalta.

Sen jälkeen hän kertoo menneensä auttamaan uhria, joka oli pyytänyt häntä tilaamaan ambulanssin.

– Soitin ambulanssin. Uhri oli tajuissaan ja istui maassa. Verta tuli paljon, hän kertoo.

Paikalla oli myös toinen auttaja, joka oli Isotalon mukaan puristanut uhrin haavaa. Isotalo kertoo myös nähneensä yhden menehtyneen uhrin.

"Nuori nainen kiljui suunnattomasti"

Turkulainen Laura Laine oli tapahtumien aikaan Kauppatorilla terassilla parinkymmenen metrin päässä tapahtumapaikasta.

– Havahduimme siihen, että joku nuori nainen kirkui ihan suunnattomasti siinä torin kulmalla, Laine kertoo.

Hän kertoo nähneensä miehen torilla valkoinen puukko kädessään. Tekijä oli hänen mukaan tummatukkainen ja tummahipiäinen, nuorehko mies.

– Puukko heilui ilmassa, ja ymmärsimme että hän on puukottanut jotain, Laine sanoo.

Baarin henkilökunta ohjasi Laineen ja hänen ystävänsä terassilta sisätiloihin. Sinne tuli hänen mukaansa myös nainen, joka itki ja kertoi, että torilla jonkun kurkku oli avattu veitsellä.

Baarin sisältä näkyi suoraan torille. Tekijä poistui, ja paikalle tuli poliiseja ja pelastushenkilökuntaa ja maassa makaavaa henkilöä alettiin elvyttää, Laine kertoo. Baarista lähtiessään hän näki maassa ruumispussin.

"Luulin, että hän hakkasi naista, mutta hänellä olikin puukko"

Turkulaisnainen oli ylittämässä katua Kauppatorin laidalla, kun hän huomasi, että suojatien toisella puolella alle kymmenen metrin päässä hänestä makasi nainen. Naisen vieressä oli mies polvillaan.

– Luulin ensin että hän hakkasi naista, mutta hänellä olikin puukko. Hän puukotti useita kertoja naista kaulaan, turkulaisnainen kertoi.

Tapahtuman aikaan alueella oli paljon ihmisiä. Osa lähti juoksemaan pakoon. Jossain vaiheessa mies lopetti ja lähti paikalta.

– Naisen kaulasta pulppusi verta, ja ihmisiä meni siihen auttamaan. He pitelivät haavaa ja yrittivät elvyttää, hän kertoi.

Kaksi kuoli Turun puukotuksissa, epäilty on edelleen sairaalahoidossa – Ylen hetki hetkeltä -seuranta jatkuu lauantaina

Tämän tiedämme yön jälkeen: Turun puukottajalla oli kymmenen uhria – Poliisin mukaan uhrit valikoituvat sattumanvaraisesti

Järkyttivätkö Turun tapahtumat sinua? Kriisipuhelimet päivystävät