Koe uusi yle.fi

Pääministeri Sipilä: Teko oli raukkamainen ja tuomittava, mutta vihaan ei pidä vastata vihalla

Pääministeri Juha Sipilä kertoi tiedotustilaisuudessaan useiden Euroopan maiden johtajien yhteydenotoista. Huomenna Suomessa on hiljainen hetki kello 10.

Turku
Juha Sipilä
Juha SipiläYle

– Jos rikosnimike varmistuu terroristiseksi murhaksi, on näin ensimmäisen kerran Suomessa. Olemme tätä pelänneet. Toissa päivänä Barcelona, nyt Turku. Emme ole enää saari, sanoi pääministeri Juha Sipilä tiedotustilaisuutensa aluksi.

Hän painotti myös, ettei vihaan pidä vastata vihalla.

– Teko oli raukkamainen ja tuomittava. Viattomien ihmisten tappaminen on vastoin ihmisyyttä ja uskontojen periaatteita. Olemme kuitenkin samassa veneessä ja meidän on puolustettava ihmisyyttä, ettei vihaan vastata vihalla.

Pääministeri Sipilä lausui osanottonsa koko valtiovallan puolesta uhrien omaisille, läheisille ja kaikille loukkaantuneille. Hän kiitti myös poliisin toimintaa, joka oli Sipilän mielestä esimerkillistä.

– Olemme tehneet kaiken voitavan estääksemme tämän [terroristisen hyökkäyksen], mutta aina se ei ole mahdollista. On aika surra yhdessä ja antaa viranomaisille työrauha, Sipilä sanoi.

Hän totesi myös, että tiedustelulainsäädännön saaminen voimaan mahdollisimman nopeasti olisi erittäin tärkeää.

– Se on tarkoitettu tämäntyyppisten tilanteiden ehkäisyyn.

Pääministeri muistutti myös, että Suomi on edelleen yksi maailman turvallisimmista maista.

– Teemme kaikkemme, että Suomi pysyy sellaisena.