Suomen islamilainen neuvosto tuomitsee Turun puukotukset: Väkivalta vastoin yleisiä inhimillisiä arvoja

Myös Marokkolaisten Foorumi kertoo tuomitsevansa jyrkästi toissapäiväiset puukotukset.

puukotus
Surijat ovat tuoneet muistokynttilöitä ja kukkia.
Surijat ovat tuoneet muistokynttilöitä ja kukkia Turun puukotusiskun uhreille.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Suomen Islamilainen Neuvosto eli Sine tuomitsee jyrkästi Turun perjantaiset puukotukset, yhdistys kertoo verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

– Otamme osaa kuolleiden omaisten suruun sekä muiden uhrien ja heidän läheistensä kärsimyksiin. Olemme järkyttyneitä, että Suomessakin epäillään nyt terroristista tekoa, sanotaan yhdistyksen kannanotossa.

Sine kertoo tuomitsevansa jyrkästi myös sen väkivaltaisen ideologian, joka on todennäköisesti ollut iskun takana.

– Tällaisia tekoja ei voi millään tavoin perustella. Viattomiin siviileihin kohdistuva väkivalta – tapahtui se sitten Turussa, Barcelonassa tai Charlottesvillessä – on vastoin niin islamin kuin kaikkien muidenkin uskontojen perusperiaatteita ja yleisiä inhimillisiä arvoja.

Yhdistys kiinnittää huomiota siihen, että lukuisat ihmiset auttoivat uhreja ja auttajien joukossa oli myös kaksi muslimia, jotka pyrkivät pysäyttämään hyökkääjän.

– Olemme kaikki yhdessä sillä puolella, joka toivoo rauhaa ja haluaa estää tällaiset tapahtumat.

Suomen Islamilaisen Neuvoston tarkoituksena on toimia Suomen islamilaisten yhteisöjen yhteistyöelimenä. Kannanoton ovat allekirjoittaneet myös Vantaan Islamilainen Yhdyskunta ja Helsingin Muslimit.

Myös Marokkolaisten Foorumi Suomessa kertoo tiedotteessaan tuomitsevansa jyrkästi Turun toissapäiväiset puukotukset. Yhteisö tähdentää, että väkivaltarikosten tavoitteena on lisätä pelkoa ja turvattomuuden tunnetta mutta "emme saa taipua pelon alle".

Poliisi on kertonut, että puukotuksista epäillään 18-vuotiasta Marokon kansalaista.