Tämä Turun joukkopuukotuksesta tiedetään viikonlopun päätteeksi

Pääepäiltyä on kuulusteltu ja häntä esitetään pian vangittavaksi.

Turku
Muistokynttilöitä ja kukkia
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Keskusrikospoliisi kertoi sunnuntaina iltapäivällä, että Turun puukotusten pääepäiltyä on päästy viimein kuulustelemaan. KRP ei kommentoi kuulustelun sisältöä tutkinnallisista syistä, mutta kertoo esittävänsä pääepäiltyä vangittavaksi maanantaihin puoleen päivään mennessä.

Keskusrikospoliisi kertoi myös sunnuntaina, että poliisi on tehnyt uusia kotietsintöjä. Uusia kiinniotettuja ei ole.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi tiedotustilaisuudessaan sunnuntaina, että toivoo tiedustelulainsäädännön tulevan voimaan pikaisesti.

Suomi hiljentyi sunnuntaina muistamaan perjantaina Turussa tapahtuneen veitsi-iskun uhreja. Lisäksi uutisoitiin, että epäilty marokkolaismies on uhattu tappaa sairaalassa.

Suomen islamilainen neuvosto tuomitsi veriteot yleisien inhimillisten arvojen vastaisina. Ilkka Kanerva kertoi, että Suomen sisäiset uhkatekijät on selvitettävä perusteellisesti.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg neuvoi ihmisiä valppauteen, ja ilmoittamaan viranomaisille heti, mikäli näkee epäilyttävää, terrorismiin viittaavaa toimintaa.

Keskusrikospoliisi kertoo, että ottaa edelleen vastaan kuvia ja videotallenteita perjantain tapahtumista WhatsApp-viesteinä numeroon 0465342316. Tutkinnanjohtaja kiittää jo tähän asti saadusta materiaalista ihmisiä.

Tämä tiedetään perjantain ja lauantain osalta

Nuorehko mies puukotti perjantaina kymmentä ihmistä Turun keskustassa, Kauppatorilla ja Puutorilla. Veitsi-iskussa kuoli kaksi henkilöä ja loukkaantui kahdeksan.

Epäilty kohdisti iskunsa naisiin. Molemmat kuolleista ovat naisia. Loukkaantuneista kuusi on naisia ja kaksi miehiä. Loukkaantuneet miehet yrittivät auttaa uhreja.

Turun keskustassa on puukotettu useita ihmisiä.
Roni Lehti / Lehtikuva

Loukkaantuneet eivät olleet kaikki suomalaisia. Heidän joukossaan oli yksi Italian, yksi Iso-Britannian ja yksi Ruotsin kansalainen. Puukotuksen uhrit ovat poliisin mukaan 15-67-vuotiaita.

Turun yliopistollinen keskussairaala on kertonut, että heillä on edelleen hoidossa neljä potilasta, joista yksi on vuodeosastolla ja kolme teho-osastolla. Potilaiden vointi on vakaa, ja muut potilaat on jo kotiutettu.

Epäilty makaa tällä hetkellä Turun yliopistollisen sairaalaan teho-osastolla. Hän ei ole hengenvaarassa. Arvioi miehen iästä perustuu hänen omaan kertomaansa.

Poliisi tutkii tekoja terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja niiden yrityksinä. Poliisi on kertonut, että epäilty on 18-vuotias Marokon kansalainen.

Mies on poliisin mukaan ollut turvapaikkaprosessissa mukana. Sen takia viranomaisilla on hänestä jonkin verran taustatietoa. Supon erityisessä seurannassa epäilty tekijä ei kuitenkaan ole ollut. Supo ei ole nostanut terrorismin uhka-arviotaan.

Poliisi ei voi kertoa, millaisen turvapaikkapäätöksen mies on saanut. Epäilty marokkalaismies on saapunut Suomeen viime vuonna ja asunut vastaanottokeskuksessa.

Poliisin mukaan uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti ja vaikuttaa siltä, että uhreilla ja tekijällä ei ole ollut minkäänlaista suhdetta. Poliisin mukaan teossa on kuitenkin suunnitelmallisuuden piirteitä. KRP arvioi, että epäilty tekijä saattoi valikoida uhreikseen naisia.

Tätä ei vielä tiedetä

Poliisi on tehnyt useita operaatioita eri puolilla Suomea. Teon motiivi on vielä epäselvä. Pääepäillyn lisäksi pidätettynä on neljä muuta ihmistä. Poliisi tiedotti sunnuntaina, että heidän osuutensa tapahtumiin on vielä epäselvä, ja heidän asemansa voi muuttua esitutkinnan edetessä.

Suojelupoliisi ei myöskään arvioi julkisesti, oliko tekijän takana suurempi, järjestäytynyt ryhmä. Ei myöskään tiedetä, onko epäillyillä kytköksiä terroristijärjestöihin. Poliisi on tehnyt yhden kansainvälisen etsintäkuulutuksen. Yhteistyötä tehdään Europolin kanssa.

Poliisilla on takavarikoituna pakettiauto, josta poliisi on kaivannut lisätietoja. Auto kuuluu yhdelle pidätetyistä.

Puukotuksista epäilty nuorukainen on ollut tuttu näky muun muassa pernolaisessa ruokaravintolassa. Ravintoloitsija kertoi sunnuntaina Ylelle, että mies liikkui paljon yksin eikä hänen käyttäytymisensä vaikuttanut normaalilta.

Korjattu: Pääepäilty oli uhattu, ei yritetty, tappaa sairaalassa.

Lue lisää:

Tämän tiedämme Turun puukotuksista nyt: Uhrit pääasiassa naisia, epäilty haki turvapaikkaa ja tuli Suomeen viime vuonna