Kannabiksen viljely hurjassa kasvussa kuusikymppisten keskuudessa – "Rouvat saavat voirahoja leivän päälle"

57–65-vuotiaita on epäilty huumausrikoksista viime vuonna useammin kuin koskaan aiemmin tällä vuosituhannella.

kannabis
kannabis-kukinto
Yle

Kannabiksen kotikasvattaminen on yleistynyt varttuneiden keski-ikäisten keskuudessa. Viime vuonna 57–65-vuotiaita epäiltiin huumausainerikoksista kolminkertaisesti vuoteen 2000 verrattuna.

Vuosituhannen alusta huumausaine- ja törkeistä huumausainerikoksista epäiltiin parikymmentä ihmistä. Viime vuonna epäiltyjen määrä oli noin 80.

Osa kasvattajista käyttää satonsa itse, mutta jotkut yrittävät tienata kannabiksella.

– Kotikasvattajien ikähaitari on teineistä iäkkäisiin naisiin. Rouvat, jotka ovat olleet viherpeukaloita, saavat kasvatuksella voirahoja leivän päälle, keskusrikospoliisin erikoistutkija Jari Leskinen sanoo.

Yksi tunnetuimmista tapauksista tulee Mikkelistä, jossa 68-vuotias maatilan emäntä oli rakentanut viljasiiloihin kasvihuoneet. Oikeus arvioi, että nainen oli myynyt kannabista 35 000 euron arvosta. Koska nainen oli pitänyt grammahintana kuutta euroa, hänen arvioitiin kasvattaneen ja myyneen kannabista noin kuuden kilon verran.

Rouvat, jotka ovat olleet viherpeukaloita, saavat kasvatuksella voirahoja leivän päälle.

Jari Leskinen

Kotikasvattaja kuitenkin kärähti ja käräjäoikeusoikeus tuomitsi hänet vuonna 2015 kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.

Vanhemman ikäluokan kotikasvattaminen voi näkyä nyt tilastoissa osittain myös siksi, koska kasvatus on saattanut jatkua jo vuosia.

– Se ikäluokka, joka on aikanaan toiminut huumausainerikollisuudessa, on tietenkin tullut vanhemmaksi ja eläkeikään. He ehkä jatkavat nyt sitä rikollista toimintaa, jota ovat voineet tehdä ennen eläköitymistä tai vanhuusvuosia, Leskinen arvioi.

Tyypillinen kasvattaja on nuori mies

Kannabiskasveja.
Viikko sitten joensuulaisesta omakotitalosta löytyi 34 kannabiskasvia, 24 juurakkoa ja kuivattua kasvia. Talon, josta kasvit löytyivät, oli vuokrannut joensuulainen mies vuonna 2015. Kasvattamotilat oli rakennettu kahteen eri kerrokseen. Puutarhalle oli tehty lannoitus-, kastelu-, valaistus- ja lämpötilan säätöjärjestelmä. Lisäksi talossa oli erillinen tila kasvien kuivatukseen.Itä-Suomen poliisi.

Suurin osa kotikasvattajista on kuitenkin nuoria. Tyypillinen kannabiksen kasvattaja on nuori mies, jolla on 5–20 kasvia asuintiloissa.

Keskusrikospoliisin erikoistutkija Jari Leskinen kuvailee takavarikointien ja siten myös kasvattamisen räjähtäneen vuoden 2007 jälkeen. Kymmenen vuotta sitten poliisi takavarikoi 7 600 kannabiskasvia. Viime vuonna määrä oli 18 900 kasvia.

– Voi sanoa, että takavarikointeja tehdään niin paljon kuin poliisi ehtii.

Syyksi kotipuutarhureiden innostukseen arvioidaan olevan siementen helppo saatavuus ulkomaisista verkkokaupoista.

Ulkokasvattaminen painottuu itäiseen Suomeen

Kannabiskasveja metsässä.
Kesäkuussa 2017 suunnistajat löysivät metsästä 15 kannabiskasvia, jotka oli istutettu sankkoihin.Itä-Suomen poliisi

Suurimmilla yksittäisillä viljelmillä on Suomessa ollut 1 000–2 000 kasvia. Useiden satojen kasvien puutarhoja ratsataan muutaman kerran vuodessa.

Leskinen kertoo, että ammattimainen kasvattaminen ei ole enää Suomessa tuntematon ilmiö, mutta muihin maihin verrattuna toiminta on pienempää. Esimerkiksi Norjassa poliisi on löytänyt muutamia suuria kasvattamoja, joissa huumetta on viljelty kokonaisissa kasvihuoneissa.

Uhkakuva on se, että Suomessakin toiminta ammattimaistuu entisestään.

Jari Leskinen

– Uhkakuva on se, että Suomessakin toiminta ammattimaistuu entisestään.

Suurin osa Suomessa tehtävistä takavarikoinneista tehdään yksityisasunnoista. Ulkokasvattaminen on vähäistä Suomen lyhyen ja toisinaan kolean kesän vuoksi. Se painottuu kuitenkin Itä-Suomeen ja Kymenlaaksoon.

– Suojaisia, metsien ympäröimiä pieniä peltoja löytyy sieltä suunnalta enemmän kuin läntisiltä lakeuksilta. Sijainti on ehkä merkittävin tekijä, miksi ulkokasvattaminen on keskittynyt itäisen Suomen alueelle, Leskinen sanoo.