Jussi Viitalan kolumni: Miksi E.T. ei soita?

Vaikka maailmankaikkeudessa on maapallon lisäksi elämää ja älyä muuallakin, emme kuitenkaan koskaan saa yhteyttä vieraisiin sivilisaatioihin, kirjoittaa Jussi Viitala.

luonto
Jussi Viitala.
Onni Koivisto / Yle

Tällä hetkellä elämme kutkuttavan jännittävää aikaa elämän etsimisessä muilta taivaankappaleilta. Jos Marsista löydetään kiistattomia merkkejä siellä joskus olleesta vaikka kuinka alkeellisesta elämästä, se muuttaa perusteellisesti ihmisen asemaa. Se tarkoittaa, että elämän synty saattaa olla väistämätön, jos vain olosuhteet ovat suotuisat. Elämän merkkejä saatetaan löytää myös muista aurinkokunnista.

Miten todennäköinen älyn evoluutio vieraassa maailmassa on? Omassa maailmassamme, merkittävää älyä löytyy ainakin kaikilta mustekaloilta, linnuista suurilta papukaijoilta ja varislinnuilta sekä nisäkkäistä norsuilta, valailta ja kädellisiltä. Nämä esimerkit kuitenkin jo osoittavat, että pelkällä älyllä ei maailmaa valloiteta. Teknisen sivilisaation luomiseen tarvitaan myös sekä hienomekaaniseen että voimaa vaativaan työhön sopiva työkalu – sellainen kuin ihmisen käsi. Niinpä niitä maailmoita, joissa on teknistä kulttuuria ja potentiaalista valmiutta kommunikoida meidän kanssamme, on luultavasti paljon vähemmän kuin niitä joissa on älyllistä elämää.

Tunnettu fyysikko Enrico Fermi ihmetteli aikoinaan, missä kaikki muut avaruuden kulttuurit ovat. Kirjassaan Missä kaikki ovat Stephen Webb esittää tähän Fermin paradoksiin 75 ratkaisua. Lisään tässä vielä yhden.

Onko vieraita sivilisaatioita ylipäätään olemassa? Suurten lukujen laki sanoo, että maailmankaikkeudessa on maapallon ulkopuolista elämää ja myös älyä. Linninradassa on arviolta parisataa miljardia tähteä ja moninkertainen määrä planeettoja. Meille näkyvässä maailmankaikkeuden osassa on satoja miljardeja galakseja. Niinpä asiat, joiden todennäköisyys vähänkin poikkeaa nollasta tapahtuvat jossain muodossa myös jossain muualla.

Maailmankaikkeudessa on elämää ja älyä muuallakin kuin maapallolla

Niinpä voin olla melko varma, että maailmankaikkeudessa on elämää ja älyä muuallakin kuin maapallolla. Yhteyden saamisen estää kuitenkin etäisyys. Viestin kulku meiltä jo Linnunradan kauimmaiselle reunalle kestää kymmeniä tuhansia vuosia. Kaukaisimpiin galakseihin etäisyys on miljardeja valovuosia. Mehän näemme, missä ne olivat miljardeja vuosia sitten. Nyt ne avaruuden kiihtyvän laajenemisen takia ovat ehkä jo siirtyneet niin kauas ja loittonevat niin nopeasti, että niistä lähetetty viesti ei teoriassakaan milloinkaan saavu meille.

Jotta meillä olisi mahdollisuus havaita vieraan sivilisaation lähettämät viestit, etäisyyden täytyisi olla korkeintaan muutamia kymmeniä valovuosia. Muuten viesti luultavasti matkalla heikkenisi havaitsemattomaksi.

Toinen näkökohta perustuu siihen, että kaikki elämä myös muissa aurinkokunnissa perustuu evoluutioon. Evoluutio tuottaa vain lajinsisäisen ja lajien välisen kilpailun voittajia. Se tuottaa kaikkiin lajeihin vain näitä päämääriä palvelevia vaistoja. Tarvittaisiin kovin kummallisia ja epätodennäköisiä evoluution mekanismeja, että teknisen sivilisaation kehittänyt laji ei olisi vaarassa kilpailla itseään hengiltä.

Vaikka emme tuhoaisikaan itse itseämme, niin sen tekee aikanaan joko supertulivuori tai riittävän suuri taivaallinen törmääjä

Ainakin todennäköisyys on suuri sille vaihtoehdolle, että tekninen sivilisaatio on aina ainakin maailmankaikkeuden aikaskaalassa hyvin lyhytaikainen ilmiö. Vaikka emme tuhoaisikaan itse itseämme, niin sen tekee aikanaan joko supertulivuori tai riittävän suuri taivaallinen törmääjä. Luultavasti yli kolmekymmentä miljoonaa vuotta sitten maapalloon iskeneen kilometriluokan törmäysten sarjan kaltainen onnettomuus pyyhkäisisi ihmiskunnan olemattomiin.

Maapallon ekosysteemin romahtaminen ihmiskunnan oman toiminnan takia alkaa kuitenkin näyttää yhä todennäköisemmältä. Seuraavat sata vuotta ovat ratkaisevia. On mahdollista, että olemme jo ylittäneet rajan jolta ei ole enää paluuta, kun ilmastonmuutos alkaa ruokkia itse itseään.

Olkoonpa ihmiskunnan loppu niin tai näin, aikamme maapallolla on joka tapauksessa äärimmäisen lyhyt, kun sitä verrataan maailmankaikkeuden 13,7 tuhanteen miljoonaan vuoteen. Jos ajatellaan, että teknisiä sivilisaatioita syntyy silloin tällöin linnunradassamme, niiden kohtalon voi ennustaa olevan hyvin samanlaisen kuin meidänkin.

On siis kaksi hyvin epätodennäköistä edellytystä sille, että saamme yhteyden vieraan maailman sivilisaatioon: Vieraan sivilisaation täytyy olla aivan lähinaapurustossamme ja sen täytyy olla samanaikainen meidän kanssamme. On siksi erinomaisen todennäköistä, ettemme koskaan saa yhteyttää toiseen sivilisaatioon, vaikka niiden esiintyminen olisi kohtuullisen tavallistakin.

Jos näitä taustoja vasten pohdimme ihmisen merkitystä, niin voimmehan sanoa, että osassa ihmiskuntaa maailmankaikkeus tuli tietoiseksi itsestään. Kuulostaahan se ainakin komealta.

Jussi Viitala

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ekologi ja tietokirjailija. Viitalaa kiinnostavat eläimet ja ihmiset ja suhde luontoon.