yle.fi-etusivu

Minipossu on sympaattinen, mutta se saattaa turhautua kerrostalossa – "Voi tuhota koko omaisuuden"

Kaupunkikävelyllä minipossu herättää silkkaa ihastusta vastaantulijoissa. Järjestöväki kuitenkin varoittelee ottamasta saparohäntää kerrostaloon.

lemmikkieläimet
Minipossun aiheuttamia vahinkoja asunnossa.
Turhautuessaan minipossu voi pistää ranttaliksi. Arkistokuva minipossun aiheuttamista vahingoista asunnossa. Suomen Minipossuyhdistys / harrastajien arkistot

Minipossu Fernandista tuli citypossu viime juhannuksena. Siitä alkaen Heidi Huotari ja Jarkko Remahl ovat ulkoiluttaneet possua lähipuistoissa kolme kertaa päivässä, usein jopa tuntien ajan. Isäntä tunnustaa auliisti, että lenkkeillessä possu vie miestä eikä toisinpäin.

– Sika määrittää tahdin hyvin vahvasti. Nelikuisella porsaalla on paljon energiaa, ja sen pitää päästä käyttämään sitä säännöllisesti, Jarkko Remahl kertoo.

Fernand pitää vielä välillä kantaa kadun yli.
Fernand pitää vielä välillä kantaa kadun yli.Paulus Markkula / Yle

Kotona Fergulla on oma paikka, jossa se tonkii ja järjestelee tyynyjään sekä älylelujaan. Tarpeensa se tekee vessaan, jossa sillä on oma hiekkalaatikko kissojen hiekkalaatikon vieressä.

– Minipossu sopii kerrostaloon siinä kuin isokokoinen koira. Kun se saa käyttää energiaansa hyvin, se on oikein hyvä kerrostaloasukki.

Minpossu Fernand seisoo ruohikossa.
Fernandin isännän mukaan sialla on vahvempi luonne kuin koirallaYle / Wasim Khuzam

Varsinainen ilopilleri

Kun Fernand vierailee Oulun keskustan suuressa kauppakeskuksessa elämänsä ensimmäistä kertaa, menestys on taattu.

Aina pysähtyessään sika kokoaa ympärilleen sankan joukon ihailijoita. Kymmenet ja sadat kasvot kirkastuvat Fergun kohdalla leveään hymyyn. Vanhempi nainen naurahtaa, josko seuraavaksi näkisi vasikan.

Jarkko Remahl vastailee rauhallisesti samoihin kysymyksiin yhä uudelleen.

Minipossu tuo hymyn huulille ohikulkijoissa.
Minipossu tuo hymyn huulille ohikulkijoissa. Paulus Markkula / Yle

– Kyllä, saa ottaa kuvan. No, aikuisena se painaa 50 - 60 kiloa, Remahl toistelee.

Isännän mukaan sialla on vahvempi luonne kuin koiralla. Kerrostalossa naapureille on jouduttu selittämään, ettei sikaa todellakaan tapeta, vaikka joskus siltä kuulostaisikin. Fergua kasvatetaan palkitsemalla, ei rankaisemalla. Herkkupaloina toimivat maustamattomat lasten maissinaksut.

Järjestö varoittelee kaupunkipossuista

Suomen Minipossuyhdistyksessä ollaan huolissaan nopeista kyllästymisistä minipossujen hoitoon. Satoja euroja maksavia minisikoja ei sentään hylätä luontoon, kuten kesäkissoja. Mutta uutta kotia niille etsitään joskus hyvinkin pian.

– Eräskin kuusisataa maksanut minipossu lahjoitettiin meille vain yhden kotipäivän jälkeen, vaikka omistaja oli hankkinut sen satojen kilometrien päästä, hämmästelee yhdistyksen puheenjohtaja Anu Kreivilä.

Minipossun aiheuttamia vahinkoja asunnossa.
Arkistokuva minipossun aiheuttamista vahingoista asunnossa. Suomen Minipossuyhdistys / harrastajien arkistot

Monelle minipossun hankkineelle hoidon vaativuus tulee yllätyksenä. Minipossu ei ole koiranpentu. Vilkas lapsiperhe on on minipossulle liian meluisa ympäristö, ja joskus sika saattaa hyväksyä lähelleen vain yhden ihmisen, Kreiviä kertoo.

– Minipossu ei missään nimessä sovi kerrostaloon, eikä oikein rivitaloonkaan. Sillä on kova ääni, ja turhautuessaan se voi tuhota koko omaisuuden, Kreivilä varoittaa.

Anu Kreivilän mukaan minipossuilla tulisi olla oma talli ja aitaus, jossa se saa toteuttaa tonkimisviettiään. Vuodenvaihteessa sikojen ulkoaitauksia koskevat viranomaismääräykset (siirryt toiseen palveluun) kovenevat.

Eviran määräysten mukaan jo nykyisin koti, jossa pidetään minipossua, on ilmoitettava sikalaksi.

Korjaus 24.8.2017 klo 09.21, 12.00: Korjattu kuvatekstistä minipossun nimi Ferdinandista Fernandiksi. Tarkennettu arkistokuvien kuvatekstejä.