1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. YT-neuvottelut

Ison asiakkaan lähtö pakottaa Nanso Groupin yt-neuvotteluihin Hämeenlinnassa

Nanso Group varautuu Hämeenlinnassa siihen, että yhtiön tärkeä logistiikkapalveluja ostava asiakas lähtee ensi kevään jälkeen.

YT-neuvottelut
Nanson logo punaisessa paidassa
Nanso aikoo vähentää jälleen väkeä Hämeenlinnassa.YLE

Nanso Groupin Hämeenlinnan logistiikka- ja varastointikeskus on menettämässä tärkeän asiakkaan ensi keväänä.

Jos asiakas ei uusi palvelusopimusta Nanson kanssa, joudutaan logistiikkakeskuksen kokoa pienentämään merkittävästi.

– Tilanne on erittäin ikävä meidän pitkäaikaisen ja osaavan henkilöstömme kannalta, mutta valitettavasti meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin varautua tilanteeseen, kertoo Nanso Groupin toimitusjohtaja Antti Rönkkö yhtiön tiedotteessa.

Nanso aloittaa yt-neuvottelut, joiden piirissä on koko Hämeenlinnan logistiikkakeskuksen henkilöstö, 41 henkilöä.

Vaihtoehtoina on sopeuttamisen lisäksi logistiikkatoimintojen järjestäminen jonkun ulkopuolisen yhteistyökumppanin kanssa tai pahimmillaan koko henkilöstön irtisanominen.

Nanso Group Oy on vuonna 1921 perustettu suomalainen brändi- ja design-talo, jonka tunnettuja brändejä ovat Nanso ja Vogue. Yrityksellä on toimipisteitä Suomessa Hämeenlinnassa, Nokialla ja Torniossa ja myymälöitä eri puolilla maata.