Opiskelijatutkimus: Jopa kolmannes valmis lähtemään ulkomaille töihin

Eurostudent-tutkimuksen mukaan opiskelijoilla on myös taloushuolia: viidesosalla korkeakouluopiskelijoista on vaikeuksia saada rahat riittämään.

opiskelijat
Yliopiston kirjasto
Joka kolmas opiskelija aikoo etsiä opiskelujensä päätteeksi työtä ulkomailta, jos mieleistä työtä kotimaasta ei löydy.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Jopa joka kolmas korkeakouluopiskelijoista aikoo lähteä ulkomaille työnhakuun, jos Suomesta ei löydy mieleistä työtä. Asia käy ilmi tänään julkaistavasta Eurostudent-tutkimuksesta.

Opetusneuvos Johanna Moisio opetus- ja kulttuuriministeriöstä pitää mahdollista aivovuotoa hälyttävänä.

– Tässä pitäisi hälytyskellojen soida. Asia ei todellakaan ole niin, että tänne jäädään odottelemaan sopivia työpaikkoja. Koulutettu osa väestöstä saattaa lähteä ulkomaille, Moisio sanoo.

"Osa opiskelusta muuttunut maksulliseksi"

Tutkimuksesta ilmenee lisäksi, että tiettyjen alojen opiskelijoista jopa yli puolet on käynyt valmennuskurssin. Oikeustieteellisessä luku on 77 prosenttia.

– On tiedetty, että tietyt alat ovat sellaisia, että niillä käytetään valmennuskursseja. Mutta on huolestuttavaa, että näinkin moni on käynyt kurssin, Moisio sanoo.

– Jos näin suuri osa pääsee sisään opiskelemalla jo kyseistä alaa, niin onko tarkoituksenmukaista, että he opiskelevat sitä jo hakuvaiheessa? Tavallaan osa opinnoista on siirtynyt ajalle, jolloin he eivät vielä ole opiskelijoita.

Moisio myöntää, että periaatteessa osa opiskelusta on muuttunut maksulliseksi.

Monilla vaikeuksia saada rahat riittämään

Viidesosalla korkeakouluopiskelijoista on vaikeuksia saada rahat riittämään. Päätoimisista opiskelijoista joka viides käy töissä säännöllisesti. Kaksi kolmesta kokee, ettei opiskeluun olisi varaa ilman työssäkäyntiä.

Moisio myöntää, että luku on suuri, mutta muistuttaa että joka kuudennella opiskelijalla on ainakin yksi lapsi. Perheellisten opiskelijoiden menot ovat kaksinkertaiset perheettömiin nähden.

Kaikista työssäkäyvistä opiskelijoista 74 prosenttia käy ansiotyössä nimenomaan rahoittaakseen elämisensä. Moisio pitää erityisen huolestuttavana, että monella on vaikeuksia saada rahat riittämään.

– Jos iso osa ajasta menee siihen että on tehtävä töitä, niin se kertoo siitä että kaikki eivät pysty opiskelemaan pelkällä opintotuella.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Tilastokeskuksen verkkokysely lähetettiin 24 000 korkeakouluopiskelijalle keväällä 2016. Vastauksia tuli reilut 7  000.