Poliisihallitus harkitsee: Poliiseille tarvittaessa ase työmatkalle julkiseen liikenteeseen

Poliisi voisi halutessaan kantaa virka-asetta kulkiessaan töihin siviilivaatteissa, mikäli valmiustaso sitä vaatii. Nyt mietitään sitä, keitä poliiseista uudistus koskisi.

poliisi
Poliiseja aseineen.
Poliisihallitus harkitsee, että osa poliiseista voisi halutessaan kantaa jatkossa virka-asetta mukanaan työmatkoilla julkisessa liikenteessä.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Poliisihallitus harkitsee, että osa poliiseista voisi halutessaan kantaa jatkossa virka-asetta mukanaan työmatkoilla julkisessa liikenteessä, mikäli valmiustaso ja varautuminen uhkatilanteeseen sitä vaativat.

– Tämä koskisi ainoastaan työmatkoja, ei muuta vapaa-aikaa. Se myös koskisi vain julkisessa liikenteessä töihin kulkevia poliiseja, kertoo poliisiylitarkastaja Mika Heinilä poliisihallituksesta.

Heinilän mukaan asia on vielä keskeneräinen. Nyt mietitään esimerkiksi sitä, ketkä kaikki poliisit kuuluisivat uudistuksen piiriin.

– Kyseessä olisi rajattu piiri.

Virka-aseen kantaminen työmatkoilla perustuisi vapaaehtoisuuteen.

Heinilä ei pidä poissuljettuna tulevaisuudessa sitäkään, että jos valmiustasoa nostettaisiin merkittävästi esimerkiksi uhkaavan tilanteen takia, joukko poliiseja voisi kantaa asetta myös muulla vapaa-ajalla.

Asiaa on pohdittu jo keväällä

Heinilä kertoo, että työmatkoja koskevaa asiaa selvitetään tämän vuoden puolella, ja mahdollisia muutoksia tulisi ensi vuonna.

Asiaa on pohdittu jo keväällä, eivätkä syynä siis ole Turun puukotukset, kertoo Heinilä.

Lakimuutosta asia ei vaadi, vaan poliisi voisi päättää asiasta itse.

Poliisihallituksen nykyisen määräyksen mukaan aseet on pääsääntöisesti säilytettävä poliisin tiloissa. Määräyksessä kuitenkin sanotaan jo nyt, että virka-asetta voi yksikön päällikön luvalla säilyttää myös muualla kuin poliisin tiloissa, jos työtehtävät sitä edellyttävät.

– Esimerkiksi koiramiehille on saatettu antaa lupa säilyttää virka-asetta kotona, sillä heidät hälytetään monesti kotoa tehtäviin, Heinilä selventää.

Lue myös: Poliiseille oikeus kantaa tarvittaessa asetta työmatkoilla julkisessa liikenteessä? Poliisien etujärjestö tyrmistyi: "Kuulostaa hurjalta"