Lemmikin kanssa leivoskahville tai lounaalle – allergialiitto ei tyrmää koirien vientiä kahviloihin

Koiralle allergiset eivät ole juurikaan antaneet palautetta lemmikkien sallivista kahviloista tai ravintoloista, joita on toistaiseksi vähän.

lemmikkieläimet
Koiria Nina Mimossa kahvilassa Kuusamossa.
Kuusamolaisessa kahvilassa asiakkaina saavat olla myös koirat. Chris Whitea (vas.) koirat eivät häiritse.Ensio Karjalainen / Yle

KuusamoMäyräkoira Pepe ja pohjanpystykorva Viima tutkivat toisiaan innokkaina kahvilan pöytien välissä. Emäntä Nina Lepistö tarjoilee asiakkailleen aamulla leivottuja paakkelseja tottuneesti Pepe-koira jaloissaan.

Pepe on tuttu näky kahvilassa. Viimalle vierailu on ensimmäinen.

– Eivät nämä eläinasiakkaat haittaa minua lainkaan. Olen enemmän kissaihminen, mutta koirat ovat kahvilassa ok, sanoo aamukahville piipahtanut Chris White.

Hanna-Reetta Ruokamo on myös tyytyväinen koirapalveluun, mikä on hänen mielestään mainiota.

Keittiöön ei pääse kukaan asiakas  

Koirista tuli kahvila- ja ravintola-asiakkaita Suomessa virallisesti reilut viisi vuotta sitten. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella ne saivat tulla isäntänsä mukana ravintolan asiakastiloihin, mutta keittiöihin niillä ei ole pääsyä, kuten ei ole muillakaan asiakkailla.

Olen enemmän kissaihminen, mutta koirat ovat kahvilassa ok.

Chris White

Allergia- ja astmaliitosta muistutettiin jo asetuksen tultua voimaan, että suomalaisista noin 15 prosentilla on eläinallergia.

– Koiraravintoloita on melko vähän Suomessa. Palautetta suuntaan tai toiseen esimerkiksi koira-allergiasta kärsiviltä on kuulunut hyvin vähän. Ihmiset, jotka oireilevat koirista, välttävät tietenkin tällaisia kahviloita ja ravintoloita, sanoo Allergia- ja astmaliiton asiantuntija Kaisa Toikko.

Toikko muistuttaa, että suurimmalla osalla koiralle allergisista oireet ovat lieviä.

– Jos allergia on vakava, eläinallergeenit eivät lähde ravintolatiloista pesemälläkään, Toikko toteaa.

Koira kahvilassa työkaverina

Kuusamolaisen Nina Mimosa -kahvilan emännälle Nina Lepistölle koirien päästäminen omalle työpaikalle oli luontainen valinta.

– Itselläni on tämä Pepe-koira, joka tarvitsi aamuisin hoitajaa. Päätin ottaa sen mukaan. Nyt Pepe on täällä kaikki aamut kaverina, Lepistö kertoo.

Koirat kahvila-asiakkaina kuusamolaisessa Nina Mimosassa
Nina Lepistö toivottaa tervetulleiksi kahvilaan Viima-koiran ja sen emännän Leena Jäntin.Ensio Karjalainen / Yle

Ravintoloitsijoilla on valta päättää ottavatko he koiria asiakastiloihinsa.

– Mahdollisuus otettiin myönteisesti vastaan. Yrittäjälle on aina hyvä asia, kun palvelua voidaan laajentaa, toteaa Matkailu- ja Ravintolapalveluiden MaRa:n toimitusjohtaja Timo Lappi.

Lapin mukaan MaRa:ssa ei ole tilastoitu koirat sallivien ravintoloiden tai kahviloiden määrää.

– Kielteistä palautetta asiasta ei ole kuulunut meille saakka, Lappi sanoo.

Nina Lepistö vahvistaa Lapin toteamuksen.

– Nurinaa ei ole kuulunut, päinvastoin. Asiakkaat yleensä yllättyvät myönteisesti, että koiran voi tuoda kahvilaan.

Jos allergia on vakava, eläinallergeenit eivät lähde ravintolatiloista pesemälläkään.

Kaisa Toikko

Nina Lepistö peräänkuuluttaa kahvilan pitäjiltä kohteliaisuutta.

– Jos asiakkaita on kahvilassa paljon, kysyn tietenkin heiltä allergioista ja että voiko koiran tuoda sisälle.