Koe uusi yle.fi

Neljän kunnan muutto toiseen maakuntaan siirtyy – sote sotki kuviot

Maakuntauudistuksen viivästyminen johdattaa maakuntaa vaihtavat kunnat epämiellyttävään välitilaan, koska toiminnat siirtyvät uusiin maakuntiin vasta 2020.

Maakuntauudistus
Iitin tiekyltti valtatie 12:lla
Juha Korhonen / Yle

Sote-uudistuksen viivästyminen on mutkistanut myös muutamien kuntien siirtymistä uuteen maakuntaan.

Iitin ja kolmen muun kunnan, Heinäveden, Joroisten ja Isonkyrön, piti vaihtaa maakunnasta toiseen alun perin vuoden 2019 alusta. Maakuntavaihdokset on kytketty sote- ja maakuntauudistukseen. Sote-uudistuksen valmistelun venymisen takia maakuntauudistus ja sote-uudistus tulevatkin voimaan vasta 2020. Silloin myös maakuntajaon muutokset tulevat käytännössä voimaan.

– Maakuntajakolaki tulee voimaan 1.6.2018. Uudet maakunnat päätöksentekoeliminä aloittavat 2019, mutta toiminnat niille siirretään vasta 2020 alussa, perustelee maakuntauudistuksen muutosjohtaja Pauli Harju.

– Uusille maakunnille annetaan vuosi lisäaikaa käynnistää toimintansa, Harju sanoo.

Vaalit uusissa vaalipiireissä

Maakuntavaalit pidetään lokakuussa 2018. Maakuntavaihdoksen viivästymisestä huolimatta kunnat pääsevät maakuntavaaleissa jo päättämään uuden maakuntansa asioista.

Oikeusministeriössä katsotaan, että kuntien tulee vaihtaa samaan aikaan myös vaalipiiriä.

Malli, jossa iittiläiset äänestäisivät eri vaaleissa eri vaalipiirissä, ei vaalipäällikkö Arto Jääskeläisen mukaan ole mahdollinen.

– Jos maakuntajakolaki tulee voimaan vuoden 2018 kesällä, kuten sen on määrä tulla, mielestäni Iitti on siitä lähtien uudessa maakunnassa ja uudessa vaalipiirissä, Jääskeläinen sanoo.

Jääskeläisen mukaan iittiläiset äänestävät vuoden 2018 maakuntavaaleissa Päijät-Hämeen maakunnassa ja vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Hämeen vaalipiirissä.

Iitin toive: Ei välitilaa

Iitin kunta kuitenkin toivoo, että maakunnan vaihdos Kymenlaaksosta Päijät-Hämeeseen irrotettaisiin maakuntauudistuksesta ja toteutettaisiin erillisellä päätöksellä jo vuoden 2019 alusta.

Kunnanjohtaja Riku Rönnholmin mukaan olisi selvempää, että Iitti ei jäisi pitkäksi aikaa epäselvään välitilaan.

– Iitin kannalta on sitä huonompi, mitä pidempi odotusaika on, kunnanjohtaja Riku Rönnhom luonnehtii.

Kunnan toiminta ei kuitenkaan halvaannu, vaikka siirto venyisi vuoteen 2020, kunnanjohtaja Rönnholm arvelee.

– Tietenkin elämme sen mukaan, miten lainsäädäntö tulee toteutumaan.

Valtiovarainministeriö toivoo, että maakuntavaihdosta odottavat kunnat eivät tavoittelisi erillisratkaisuja ennen vuotta 2020, jolloin maakuntauudistus tulee voimaan.

Iitin maakuntavaihdoksen mahdollisesta lykkääntymisestä kertoi ensin Etelä-Suomen Sanomat (siirryt toiseen palveluun).