Koe uusi yle.fi

Pietarsaaren paloittelusurmassa syytteet taposta ja hautarauhan rikkomisesta

Epäilty pedersöreläismies on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman ja paloitelleensa ruumiin.

henkirikokset
Poliisi on sulkenut liikenteen.
Poliisi sulki Vuohisillantien useiksi tunneiksi muulta liikenteeltä torstai-iltana 9. helmikuuta alueella tapahtuneen henkirikoksen vuoksi.Glenn Hägg / Lehtikuva

Syyttäjä on nostanut syytteet Pietarsaaren paloittelusurmajutussa.

Pedersöreläismiestä syytetään taposta ja hautarauhan rikkomisesta. Pohjanmaan syyttäjänviraston mukaan mies on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman ja paloitelleensa ruumiin.

Lisäksi toinen henkilö on saanut syytteen hautarauhan rikkomisesta. Hän on kiistänyt teon.

Asia käsitellään Pohjanmaan käräjäoikeudessa syyskuussa.

Pietarsaaren paloittelusurma paljastui helmikuussa, kun vuonna 1965 syntynyt pietarsaarelaismies surmattiin paikkakunnalla. Ruumis yritettiin hävittää paloittelemalla, mutta poliisi löysi ruumiin osia roskalaatikosta ja lähimaastosta.

Aiemmin poliisi tutki tapausta murhana, mutta syyteharkinnassa nimike muuttui tapoksi.