Kilpailuviranomainen ottaa Scandicin ja Restelin hotellikaupan tarkempaan selvittelyyn

Kaupasta muodostuvalla hotelliryhmällä olisi huomattavan korkea markkinaosuus joillakin paikkakunnilla Suomessa.

hotellit
Holiday Inn- hotellin logo Helsingissä.
Mauritz Antin / EPA

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kertoo aloittavansa jatkokäsittelyn hotellikaupasta, jossa Scandic Hotels on ostamassa itselleen Restelin hotellitoiminnot. Kaupassa Cumulukset, Holiday Innit ja joukko kaupunkihotelleja ravintoloineen siirtyvät Scandicille.

Viraston mukaan kauppa saattaa alustavien selvitysten perusteella haitata kilpailua, sillä Suomen hotellimarkkina on jo ennestään hyvin keskittynyt. Suomessa on 12 paikkakuntaa, joissa sekä Scandicilla että Restelillä on hotellitoimintaa.

Useilla näistä paikkakunnista yrityskaupan osapuolten muodostaman keskittymän markkinaosuus kohoaa huomattavan korkeaksi.

Kaupassa ketjulle on siirtymässä 43 hotellia Restel Hotelleilta. Aiemmin Scandicilla on ollut Suomessa 28 hotellia. Kaupan osapuolten lisäksi Suomen ainoa valtakunnallinen hotellialan toimija on S-ryhmä.

KKV:n jatkokäsittely kestää enintään kolme kuukautta. Jatkokäsittelyssä virasto voi hyväksyä kaupan sellaisenaan, määrätä ehtoja hyväksynnälle tai esittää, että markkinaoikeus kieltää kaupan.

KKV:n antamaan päätökseen sisältyy osapuolten liikesalaisuuksia. Päätös voidaan julkaista vasta sen jälkeen, kun liikesalaisuudet on poistettu eli noin kahden viikon kuluttua.

*Lue myös *

Kotimaan matkailumarkkinointi sakkaa eteläisellä Saimaalla – hotellihuoneen saa halvalla

VR myy pääkonttorinsa Helsingin päärautatieasemalta – tilalle tulee Scandic-hotelli

Lomalainen, oletko buffet- ja energiasyöppö? Hotellit heräsivät säästämään luontoa ja rahaa