1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jemen

Useita lapsia kuoli ilmaiskussa Jemenissä

Saudi-Arabian johtaman koalition uskotaan tehneen iskun. YK arvostelee koalitiota iskuista siviilejä kohtaan.

Avustustyöntekijä ja Jemenin juutalaisvähemmistön edustajia kantoivat ruokasäkkiä Sanaassa 30. toukokuuta 2017. Kuva: Yahya Arhab / EPA

Kuusi lasta on kuollut ilmaiskussa Jemenin pääkaupungissa Sanaassa, kertovat pelastustyöntekijät uutistoimisto Reutersille. Iskussa on kuollut yhteensä 12 ihmistä.

Silminnäkijät uskovat iskun tehneiden sotakoneiden kuuluvan Saudi-Arabian johtamalle koalitiolle.

Keskiviikkona yli 30 ihmistä kuoli Saudi-Arabian koalition ilmaiskussa hotelliin (siirryt toiseen palveluun) Jemenissä. YK vaati perjantaina puolueetonta tutkimusta iskusta ja muistutti koalitiota velvollisuudesta suojella siviilejä.

Useat Euroopan maat vievät aseita Saudi-Arabiaan.

Jemenissä on meneillään pitkäkestoinen ja paha humanitäärinen kriisi. Saudi-Arabian koalitio on taistellut pääasiassa ilmaiskuin Iranin tukemia huthikapinallisia vastaan kahden ja puolen vuoden ajan.

YK:n arvion mukaan sodassa on kuollut eri puolten sotatoimien seurauksena noin 10 000 siviiliä ja haavoittunut 40 000. Jemenissä riehuu sodan heikentämien olojen seurauksena koleraepidemia.

Lähteet: Reuters

Lue lisää Jemenin kriisistä:

YK vaati Saudi-Arabian johtamaa liittoumaa avaamaan lentoreitin Jemenin pääkaupunkiin

WHO: Yli puoli miljoonaa saanut koleran Jemenissä

Aktivistit vaativat lopettamaan aseviennin Saudeihin – tuomioistuin tyrmäsi kanteen