Koe uusi yle.fi

Antto Vihman kolumni: Nostalgia on mahtava poliittinen voima

Taantumukselliset kansanliikkeet ja poliitikot tietävät, että nostalgia vetoaa äänestäjiin – usein voimakkaammin kuin edistys tai toivo, kirjoittaa Antto Vihma. 

Poliittiset mielipiteet
Antto Vihma, kolumnisti.
Derrick Frilund / Yle

Poliittinen nostalgia laskeutui kuin pilvi eurooppalaisen ajattelun ylle Ranskan vallankumouksen jälkeen. Sittemmin se ei ole koskaan täysin hälvennyt. Viimeaikoina poliittinen nostalgia on siivittänyt (siirryt toiseen palveluun) Donald Trumpin Yhdysvaltojen presidentiksi sekä Iso-Britannian hakemaan eroa Euroopan unionista.

Kiina, Venäjä ja Turkki ovat jo jonkin aikaa sitten lähteneet omanlaisensa nostalgisen nationalismin tielle. Näissä maissa hallituksen kampanja myyttisen vanhan suuruuden palauttamiseksi on ollut erittäin suosittu.

Mitä tehdä taantumuksellisen nostalgian hillitsemiseksi? Futuristi Roope Mokan mukaan meillä on ”moraalinen velvollisuus uskoa tulevaisuuteen”. Viime vuodet ovat olleet ihmiskunnan historian loistokkaimpia, sillä väkivaltaisen kuoleman mahdollisuus on pienempi kuin ennen, maailma on vauraampi kuin koskaan ja teknologian kehitys on ollut huimaa.

Käsittelemätön nostalgia on poliittisesti vaarallista

Mokan mukaan tällä hetkellä kyseessä on ”suuri historian murroskohta”, jossa tapamme ymmärtää, mitä ovat kehitys, edistys ja hyvä tulevaisuus, muuttuu. Edistykselliset tietävät tämän, kun taas taantumukselliset vetäytyvät vahingolliseen siilipuolustukseen.

Monille edistyksellisille nostalgia on tabu – ikään kuin taaksepäin vilkaisu voisi muuttaa katsojan suolapatsaaksi. Taantumukselliset puolestaan usein kiistävät ilmeisen nostalgiansa. Nostalgian tunne on kuitenkin moderni peruskokemus, jota ei kannata kieltää tai tuomita. Se on surua ja kaipausta, joka liittyy ajan kulumisen peruuttamattomuuteen. Nimenomaan käsittelemätön nostalgia on poliittisesti vaarallista.

Nostalgian käsite keksittiin 1600-luvulla, jolloin sen ajateltiin olevan parannettavissa oleva sairaus. Sveitsiläislääkärit rakensivat termin kreikankielisistä sanoista (nostos – kotiinpaluu ja álgos – kaipaus, kipu) ja määräsivät potilailleen oopiumia, iilimatohoitoja tai rauhoittavan matkan Alpeille.

Kirjallisuudentutkija Svetlana Boym on erottanut kaksi nostalgian perustyyppiä. Pohdiskeleva nostalgia painottaa álgosta, kaipauksen ja menetyksen tunnetta sekä muistamisen epätäydellistä prosessia. Pohdiskelevan nostalgian lähtökohta on, ettei mennyttä voi rakentaa uudelleen.

Eliitin petos on aina taantumuksellisen tarinan keskiössä

Toinen nostalgian laji on taantumuksellinen poliittinen projekti, Boymin termein entistävä nostalgia. Tämä ajattelutapa korostaa nostosta, kotiinpaluuta, rakentaa antimoderneja myyttejä ja pyrkii palauttamaan menneen kunnian. Tätä on brexitin ja Trumpin kampanjan nostalgia.

Aatehistorioitsija Mark Lillan mukaan taantumuksellinen kertomus alkaa aina onnellisesta, hyvän järjestyksen tilasta, jossa ihmiset tietävät paikkansa ja elävät harmonisesti, noudattavat traditiota ja palvelevat jumalaansa. Sitten vieraat ideat, joita levittävät intellektuellit – kirjailijat, journalistit, professorit – haastavat harmonian. Halu pitää yllä vanhaa järjestystä heikkenee ylhäältä käsin: eliitin petos on aina taantumuksellisen tarinan keskiössä.

Euroopan nationalistit, poliittinen islam ja Amerikan oikeisto kertovat ideologisille lapsilleen varsin samanlaista tarinaa.

Taantumuksellisesta nostalgiasta kärsivä uskoo, että kulta-aika oli todellinen, ja että hänellä on järkähtämättömän oikeaa tietoa siitä, miksi se päättyi

Taantumukselliset ideatsaavat kannatusta luokkajaoista ja etnisyydestä piittaamatta, koska ahdistus moderniin elämään kuuluvan muutoksen keskellä on laajalti jaettu kokemus. Jokainen suurempi sosiaalinen tai teknologinen muutos jättää jälkeensä tuoreen Edenin puutarhan, joka voi toimia jonkun poliittisen nostalgian kohteena.

Tilastonikkarit ja edistykselliset ajatuspajat taistelevat tulimyllyjä vastaan, mikäli ne kiistävät nostalgian, keskittyvät järkiperäisiin lääkkeisiin ja vetoavat talous- ja terveystilastoihin. Tämä ylätason näkymä sivuuttaa sen, miten historialliset ja poliittiset voimat siivilöityvät henkilökohtaisen kokemuksen läpi.

Entisöivä, taantumuksellinen nostalgia henkii maagista historiallista ajattelua. Siitä kärsivä uskoo, että kulta-aika oli todellinen, ja että hänellä on järkähtämättömän oikeaa tietoa siitä, miksi se päättyi.

Ja mikä tärkeintä, mennyt järjestys on mahdollista rakentaa uudelleen muuttamalla politiikan suuntaa, kuten eroamalla EU:sta tai uskomalla siihen, että suurisuinen populistipresidentti tekee Amerikasta jälleen mahtavan.

Nostalgian poliittista voimaa on aliarvioitu pitkään. Siksi modernia kaipausta olisi opittava käsittelemään ja siirtämään painopiste pohdiskelevaan nostalgiaan, siis nostoksesta takaisin álgokseen. Itsetietoinen ja pohdiskelevan nostalgia ei tee menneisyydestä yhtä objektia, vaan kohottaa yksilön herkkyyttä pohtia elämän suuria kysymyksiä.

Henkilökohtaisen kaipauksen käsitteleminen voi olla nykyihmiselle elämää eteenpäin vievä voima.

Antto Vihma

Kirjoittaja on dosentti Itä-Suomen yliopistossa ja toimii vanhempana tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa. Hän on tuttu myös Päivystävät dosentit -sarjasta.