Ultra Bra palaa esiintymislavoille joulukuussa

Paluun tehnyt suosikkiyhtye valtaa Helsinki Areenan.

Ultra Bra
Ultra Bra esiintyy alkuperäisessä kokoonpanossaan ensi kesän festareilla.
Ultra Bra keväällä 2017.Pekka Tynell / Yle

Ultra Bra palaa esiintymislavoille. Yhtye järjestää konsertin Helsinki Arenalla 15. joulukuuta. Vuonna 2001 lopettanutta Ultra Brata on pidetty sukupolvensa äänenä, ja sen musiiikista on tullut osa kansallista äänimaisemaa.

Viime kesän suositut festarikeikat Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa saivat monet kyselemään, tuleeko tätä lisää.

– Yleisön vastaanotto yllätti bändin täysin. Kesän keikat olivat meille todella unohtumattomia kokemuksia. Oli hienoa nähdä vanhaa ja uutta yleisöä, ja keikat olivat aikamoista yhteislaulun juhlaa. Näistä esiintymisistä tuli voimakas halu kajauttaa vielä kotikaupungissamme Helsingissä. Samalla meille tarjoutuu myös mahdollisuus esittää vähän kattavammin meidän materiaalia. Oli kuitenkin paljon biisejä, mitä ei ehditty festareilla soittaa, yhtyeen johtohahmo Kerkko Koskinen kertoo.

Yhtyeen laulaja Terhi Kokkonen sanoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että viime kesän festarikeikoilla oli jopa hauskempaa kuin bändin aktiivivuosina.

– Uusia keikkoja kyseltiin tosi paljon. Siitä se idea [Helsinki Arenan keikkaan] varmaan lähti alun perin, kun kesän keikat menivät niin hyvin ja se oli niin hauskaa.

Lue myös laulaja ja toimittaja Anna Tuluston päiväkirjamerkintöjä viimeisestä kesästään Ultra Bran kanssa.