Poliisi otti Kuusankoskella kiinni useita tilanteesta, jossa oli ase esillä

Poliisi selvittää asianosaisia kuulemalla, millaisesta tilanteesta perjantaina iltapäivällä Kuusankoskella Kuntalantiellä oli kysymys. Kukaan ei loukkaantunut.

Kuusankoski
Poliisiauton hälytysvalot.
Petri Lassheikki / Yle

Kuusankoskella Kuntalantiellä sattui perjantaina iltapäivällä tilanne, jossa oli esillä ampuma-ase. Poliisi lähetti paikalle useita partioita, kuten se toimii aina, mikäli hätäkeskukselle on ilmoitettu näkyvillä olevasta aseesta.

Poliisin mukaan tiedossa ei vielä ole, uhkailtiinko aseella. Kukaan ei kuitenkaan ole loukkaantunut tilanteessa.

Komisario Timo Kuokkanen Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, että tilanne Kuntalantiellä ratkaistiin rauhallisesti ja poliisin suunnitelmien mukaisesti. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni useita henkilöitä. Heitä aiotaan kuulla lauantaina, jotta tapahtumien kulku tarkentuu.

Asiasta kertoi ensin Kouvolan Sanomat verkkosivullaan.

Poliisi tiedottaa tapauksesta lisää myöhemmin.