yle.fi-etusivu

36 000 euroa vuodessa erottaa Juilliardin ja Sibelius-Akatemian opiskelijat toisistaan – "Taloudellinen paine on valtava"

Lukuvuosi maailman parhaaksi valitussa esittävien taiteiden yliopistossa Juilliardissa maksaa 36 000 euroa. Ranking-listan kymmenes, Sibelius-Akatemia, tarjoaa koulutuksen ilmaiseksi EU:n alueelta tuleville opiskelijoille.

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Sibelius-Akatemian dekaani on Kaarlo Hildén Juilliardin dekaani Ara Guzelimian.
Dekaanit Ara Guzelimian (vas.) ja Kaarlo Hildén keskustelivat yliopistojensa eroista ja yhtäläisyyksistä.Derrick Frilund / Yle

Dekaanit Ara Guzelimian ja Kaarlo Hildén istahtavat Helsingin Musiikkitalon kahvilapöydän ääreen ja varmistavat vielä kerran, että aikataulut pitävät kutinsa.

Koordinoitavaa riittää, kun Sibelius-Akatemian ja New Yorkin Juilliardin opiskelijoista koottu yhteisorkesteri konsertoi alati kiireisen Esa-Pekka Salosen johdolla.

Juilliardin dekaani Ara Guzelimian.
Derrick frilund / Yle

Maailman parhaaksi esittävien taiteiden yliopistoksi rankatun (siirryt toiseen palveluun) Juilliardin ja listan kymmenennen, Sibelius-Akatemian, pitkään jatkunut yhteistyö on sujuvaa, vaikka lähtökohdiltaan koulut ovat täysin erilaisia: Suomessa yliopistoa tukee valtio, Atlantin takana talous on riippuvainen yksityisestä rahasta.

– Juilliardin on kerättävä kokoon oma rahoituksensa. Se on hassulla tavalla samaan aikaan rajoittava ja vapauttava tekijä, koska näin koulun yhteiskunnallinen asema ei heilahtele politiikan mukana. Toisaalta rahoituksen löytäminen on erittäin kovaa työtä, Guzelimian kertoo.

Suomessa politiikalla ohjataan yliopistojen taloutta. Viimeksi koulutusleikkaukset ovat herättäneet yhteiskunnallista keskustelua. Kaarlo Hildénin mukaan juuri tällä hetkellä Sibelius-Akatemian rahoitus näyttää maailmanlaajuisesti katsottuna joka tapauksessa hyvältä. Tulevaisuudesta sen sijaan ei ole takeita.

– Yhdysvalloista tuttuja käytäntöjä on rantautumassa Suomeen. Yhä suurempi osa taloudestamme on kiinni yksityisestä rahasta.

Hildénin mukaan odotukset kasvavat samalla, kun julkinen rahoitus näyttää pienenevän asteittain.

– Se saattaa muuttaa koko instituutiota tulevina vuosina. Meidän on oltava valppaina.

Huoli taloudesta vaikuttaa tulevaisuuteen

Rahoitusmekanismit koskettavat erityisesti opiskelijoita. Sibelius-Akatemiassa opiskelu on EU-alueelta tulleille ilmaista. Sen ulkopuolelta tuleville lukuvuoden hinta on lähtökohtaisesti 5 000 euroa, mutta stipendien myötä hinta vaihtelee tapauskohtaisesti.

Juilliardissa lukuvuosi maksaa opiskelijalle noin 43 000 dollaria eli noin 36 000 euroa. Yliopiston asuntolassa asuville päälle tulevat majoitus- ja ruokakulut, jotka ovat noin 14 000 – 15 000 dollaria vuodessa. Yhteensä vuoden opiskelujen hintalapussa lukee siis lähes 60 000 dollaria eli noin 50 000 euroa.

– Paine apurahojen saamiselle on todella kova, vaikka amerikkalaisittain emme ole edes kalliimpien yliopistojen joukossa, Guzelimian toteaa.

– Opiskelijoille taloudellinen paine ja jännite on valtava. Se on suurin ongelmamme ja syy, miksi menetän yöuniani. Ihannetilanteessa yhdellekään opiskelijalle ei jäisi lainaa tai velkaa, kun hän on valmistunut.

Huoli taloudesta saattaa Guzelimianin mukaan vaikuttaa tärkeissä valinnoissa. Säännölliset tulot saattavat houkutella pesteihin, jotka eivät vastaa hakijan ansioita.

– Tällä alalla työllistyminen on monimutkaista. Valtavat opintolainat saattavat johtaa taloudellisista syistä tehtyihin päätöksiin työelämässä.

Taloudellinen vuori kiivettävänä

Lyömäsoittaja Evan Saddler painii talousasioiden kanssa kuten muutkin Juilliardissa opiskelevat.

– On sanottava, että koulu tekee loistavaa työtä tarjoamalla erilaisia apurahoja ja stipendejä. Niiden myötä on erilaisia tapoja leikata pois siitä taloudellisesta vuoresta, Saddler sanoo.

Juilliardia käyvä lyömäsoittaja Evan Saddler.
Juilliardissa opiskeleva lyömäsoittaja Evan Saddler on saanut tuntea nahoissaan lukuvuosimaksujen ja muiden kulujen aiheuttaman paineen.Derrick Frilund / Yle

Minikiertueen solistina esiintyvä suomalaissellisti Jonathan Roozeman on opiskellut Sibelius-Akatemiassa professori Martti Rousin oppilaana.

Suomen menestyneimpiin nuoriin sellisteihin lukeutuva Roozeman sanoo, että aikanaan tuli haaveiltua myös Juilliardista.

– Lukuvuosimaksut olivat minulle ongelma, koska kyse on isoista summista.

Parhaillaan Roozeman suorittaa opintoja saksalaisessa Kronberg-akatemiassa professori Frans Helmersonin johdolla. Lukuvuosi maksaa 3 000 euroa elämiseen koituvien kulujen lisäksi. Parikymppinen sellisti on saanut apurahan pienentämään taloudellista taakkaa.

Guzelimian huomauttaa, että Helmerson opettaa myös Juilliardissa.

– Hän pitää meillä vuosittain mestarikursseja ja yksityistunteja. Roozeman on löytänyt hänet lähempää, Guzelimian nauraa.

Jonathan Roozeman opiskelija Sibeluis-akatemia, sellisti.
Jonathan Roozeman on Suomen lupaavimpia nuoria sellistejä.Derrick Frilund / Yle

Kansainväliset taiteilijat valttina

Lyömäsoittaja Saddler ja sellisti Roozeman ovat yhtä mieltä siitä, että huippuyliopistoissa tärkein ominaisuus on kansainvälisyys.

– Juilliardissa olet uskomattomien taiteilijoiden ympäröimänä. He tulevat maailman eri kolkista ja ovat eri aloilta: tanssijoita, näyttelijöitä, muusikoita, Saddler luettelee.

Roozeman kehuu niin ikään Sibelius-Akatemian kansainvälistä luonnetta. Toisaalta sitä voisi kehittää entisestään.

– Vielä parempia mestarikursseja, vielä enemmän taiteilijoita eri puolilta olemaan läsnä, nähtävillä ja kuultavilla.

Yhteistyö luontevaa eroista huolimatta

Sibelius-Akatemian ja Juilliardin yhteisorkesterin minikiertue alkaa tänään lauantaina Helsingin Musiikkitalosta ja jatkaa matkaansa Tukholman Itämerifestivaalin (28.8.) kautta New Yorkin Lincoln Centeriin (5.9.). Konsertit johtaa Esa-Pekka Salonen.

Yhteistyö Sibelius-Akatemian ja Juilliardin välillä alkoi vuonna 2005, kun yhdysvaltalaisyliopiston orkesteri vieraili Helsingissä osana satavuotiskiertuettaan. Vuonna 2013 oppilaitosten opiskelijoista koottu yhteinen kamariorkesteri esiintyi New Yorkissa ja Helsingissä.

– On hauskaa, kun sovimme niin hyvin yhteen. Molemmilla on kosmopoliitti ja kansainvälinen maailmankatsomus. Molemmat panostavat soitinopetuksen lisäksi säveltäjiin ja uuteen musiikkiin. Molemmilla on takana pitkä historia, Guzelimian toteaa.

Sibelius-Akatemian dekaani on Kaarlo Hildén Juilliardin dekaani Ara Guzelimian. Opiskelijat Jonathan Roozeman ja Juilliardia käyvä on Mosa Tsay, Molemmat ovat sellistejä.
Derrick Frilund / Yle

Juttua korjattu 26.8. klo 12.00: Haastateltava, lyömäsoittaja Evan Saddler oli virheellisesti vaihtunut tekstissä sellisti Mosa Tsayksi.

Korjaus 26.8. klo 14.16: Alaotsikossa lukukausi vaihdettu oikeaan muotoon lukuvuodeksi.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapsiperheet

Miksi olen olemassa ja miksi sisko kävelee liian hitaasti?

20 + 2 syytä soittaa äidille tai isälle töihin

Puoli seitsemän

Samuli Edelmann edesmenneestä isästään: "Tänne minä jäin laulamaan hänen laulujaan"

Työllisyys

Keskusta ja kokoomus sopuun työllisyys- ja yrityspalveluista –sinisille malli ei kelpaa

A-studio

Rikosoikeusprofessori seksuaalisesta hyväksikäytöstä: Lasten kohdalla pitäisi tuomita useammin raiskauksena