Poliisi on varmistanut Turun puukotusten pääepäillyn henkilöllisyyden

Pääepäilty on syntynyt vuonna 1994. Miehen nimeä poliisi ei vielä kerro.

Turun puukotukset 2017
Turun puukottajaa kuulustellaan videoyhteyden välityksellä vangitsemisoikeudenkäynnissä.
Turun puukottajaa kuulusteltiin videoyhteyden välityksellä vangitsemisoikeudenkäynnissä.Eino Kossila / Yle

Poliisi on saanut varmistettua Turun puukotuksista epäillyn miehen henkilöllisyyden ja iän.

Terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista sekä niiden yrityksistä epäillyn marokkolaisen miehen henkilöllisyys varmistui kansainvälisen poliisiyhteistyön avulla. Miehen syntymävuodeksi on varmistunut 1994.

Tutkinnanjohtaja Crista Granroth keskusrikospoliisista kertoo, että nimi, minkä epäilty on aiemmin kertonut viranomaisille, ei pidä paikkansa. Pääepäilty on esiintynyt Suomessa nimellä Abderrahman Mechkah.

Granroth sanoo, että epäillyn nimi on poliisin tiedossa, mutta sitä ei voida esitutkintalain perusteella vielä julkistaa. Granrothin mukaan tietojen selviämisessä ei ollut yhtä ratkaisevaa tekijää.

– Jo tutkinnan alussa tuli tietoa, että henkilöllisyydet eivät ole paikkaansapitäviä. Halusimme saada asiaan vielä varmistuksen varmistukset. Ei tässä siinä mielessä ole kyse mistään ihmeellisestä, Granroth kertoo.

Poliisi kertoo, että pääepäiltyä on päästy kuulustelemaan ja hän on suostunut kommunikoimaan kuulustelijan kanssa. Kuulustelujen sisältöä ei tutkinnallisista syistä voida tässä vaiheessa avata.

Puukotuksista on pääepäillyn lisäksi vangittuna on kolme muuta marokkolaista miestä. Heitä epäillään kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä. Rikosnimikkeet ovat kaikilla vangituilla samat.

Pääepäilty on aiemmin poliisikuulusteluissa myöntänyt tehneensä puukotukset.

Poliisi on saanut lukuisia havaintoja, kuvia ja videoita tekojen silminnäkijöiltä. Poliisi pyytää edelleen lähettämään mahdollista tekoihin liittyvää materiaalia WhatsApp-numeroon 046-534 2316. Numeroon voi myös soittaa.

Lue lisää:

Poliisi vapautti pidätetyn liittyen Turun puukotuksiin

Tasan viikko kulunut puukotusiskusta Turun keskustassa – lue kooste