Postin kiitos sanomalehdenjakajalle 33 vuoden työstä: palkasta pois 60 prosenttia

Petteri Goltzin palkka romahtaa noin 2 400 eurosta arviolta noin 900 euroon, kun Posti vaihtaa jakajien työehtosopimuksen syksyllä.

työehtosopimukset
Petteri Goltz
Petteri Goltz on jakanut aamun lehtiä, muun muassa Helsingin Sanomia, yli kolme vuosikymmentä. –Jos palkanalennus toteutuu arvioidun suuruisena, olisi työttömyyskorvauksenikin suurempi kuin tuleva palkka, sanoo Goltz.Annika Laaksonen / Yle

Kirkkonummelaisen omakotitalon keittiön pöydän ääressä istuu pettynyt mies.

– Olen pettynyt tähän yhteiskuntaan, tietysti Postiin myös. Olen aina luottanut, että suomalainen järjestelmä ei salli tällä tavalla kohdella työntekijäänsä. Siinä näköjään olen ollut väärässä, huokaisee Goltz.

54-vuotias Goltz on tehnyt lähes koko työuransa valtion omistaman Postin palveluksessa. Kesäkuussa yötyötä tekeville varhaisjakajille tiedotettiin muutoksesta, jossa Goltz ja hänen 2 300 kollegaansa siirrettiin heinäkuun alusta uuteen tytäryhtiöön, Posti Palveluihin.

Muutos mahdollistaa Postille siirtymisen uuteen TEAMin työehtosopimukseen (tes), jossa palkkataso on pienempi kuin vanhassa PAUn sopimuksessa.

– Oli aika sokki, kun kuulin sen. Voiko tällaista tehdä? Nyt kun on käyty keskusteluja lakimiesten kanssa, he vakuuttavat, että mitään laitonta tässä ei ole. Tämä on niin sanottua työehtoshoppailua, Goltz ihmettelee.

Petteri Goltzin palkka on tällä hetkellä 2 385 euroa kuussa. Uuden työehtosopimuksen mukainen palkka olisi 913 euroa, ilmenee ammattiliitto PAUn laatimasta arviosta.

Suurin syy rajuun pudotukseen on niin sanottujen takuupalkkojen poistaminen. Takuupalkat ovat kiinteitä palkanlisiä, joita Posti on antanut työntekijöilleen vuosien varrella esimerkiksi yrityskauppojen yhteydessä, kun työehdot ovat muuttuneet. Takuupalkoilla on haluttu taata se, että kenenkään palkka ei laske.

Nyt tällaisia takuita ei enää haluta antaa, vaan päinvastoin kaikkien palkat harmonisoidaan uudessa tytäryhtiössä samalle, entistä matalammalle tasolle. Vanhojen työntekijöiden edut häviävät.

Toinen suuri menetys kaikille Postin varhaisjakajille on 30 prosentin yötyölisän poistaminen.

– PAUn tessissä yötyöstä on tullut suoraan lähes kolmannes lisää palkkaan. TEAMin tessissä yötyölisä on vain 65 senttiä tunnilta, mikä vastaa palkassa noin 6–7 prosentin lisää peruspalkkaan, vertaa Goltz.

Palkat uusiksi

On elokuinen aamupäivä, ja Petteri Goltzin vapaapäivä. Normaalisti hän on tähän aikaan vielä nukkumassa palattuaan neljän tunnin yövuorosta, joka päättyy kello kuusi aamulla.

Päivisin Goltz toimii nuorimman, autistisen lapsensa omaishoitajana. Hän lähettää tyttären aamuisin kouluun ja ottaa tämän vastaan, kun tytär palaa koulusta iltapäivällä. Välissä isä ehtii ottaa päiväunet.

Järjestely mahdollistaa sen, että Goltzin puoliso voi työskennellä päivisin normaalina työaikana.

– Kyllähän tämä mullistaa koko maailman. Koko elämäni on rakennettu sen [työn] ympärille. Tämä pistää koko pakan uusiksi.

Sanomalehdenjakaja Petteri Goltz kastelee kukkia verannallaan.
Lehdenjakaja Petteri Goltz kastelee kukkia kotinsa terassilla Kirkkonummella.Jouni Immonen / Yle

Jos palkanalennukset toteutuvat arvioidun suuruisena, Petteri Goltz ei voi jatkaa työssään. Raha ei enää riitä toimeentuloon.

– Ansiotaso on aivan liian matala.

Vielä ei tiedetä, kuinka suurista palkanalennuksista on kunkin työntekijän kohdalla lopulta kyse. Posti Palvelut määrittelee uudestaan varhaisjakajien palkat. Arviointityö on meneillään.

– TEAMin työehtosopimus on kustannuksiltaan 5–15 prosenttia halvempi, riippuen henkilöstön ikärakenteesta ja paikallisen sopimisen tasosta, myöntää Risto Savikko, Postin lehtipalveluista vastaava johtaja.

– Sen sijaan tästä ei voida suoraan tehdä johtopäätöstä jakajien palkan muutoksista.

Savikko huomauttaa, että varhaisjakajan aloituspalkka on PAUn ja TEAMin työehtosopimuksissa lähes sama, noin 1 000–1 300 euroa kuussa. Lomaoikeus on TEAMin sopimuksessa jopa parempi.

Nämä eivät kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että TEAMin työehtosopimus on työnantajalle halvempi. Työntekijälle käteen jäävä palkka pienenee.

TEAMin työehtosopimus on kuitenkin jo jakelualalla laajalti käytössä nimenomaan yöllä tapahtuvan varhaisjakelun osalta. Posti on ollut ainoa Suomessa varhaisjakelupalveluja tarjoava yhtiö, jossa on enää noudatettu PAUn yleissitovaa työehtosopimusta. Yhteensä jakeluyhtiöitä on viitisentoista, ja lehtitaloilla on tyypillisesesti ollut omat jakeluyhtiönsä.

Sanomalehdenjakaja Petteri Goltz
– Tämä tuntuu siltä, että meistä vanhoista kokeneista työntekijöistä halutaan päästä eroon, että saadaan uutta halvempaa väkeä jostain tilalle, toteaa Petteri Goltz.Jouni Immonen / Yle

Petteri Goltz ihmettelee, miten on mahdollista, että samalla alalla on kaksi työehtosopimusta. Hän on pettynyt ammattiyhdistysliikkeeseen.

– Paljon julkisuudessa liikkuu juttua siitä, että ammattiyhdistys on niin vahva Suomessa, että mitään ei pystytä neuvottelemaan, kun ne heti torppaavat kaiken. Mutta tässä kohtaa ay on täysin kädetön, puuskahtaa Goltz.

Olipa kerran kaksi tessiä

Posti- ja logistiikka-alan Unioni PAUn tes on jakelualan yleissitova tes. TEAMin tes on käytössä ainoastaan öisin tapahtuvassa varhaisjakelussa.

PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen myöntää, että "ay-liikkeelle ei ole kunniaksi, että on kaksi tessiä". Liitot eivät ole kyenneet yhdistymään tai yhdistämään työehtoja.

– Sille on historialliset syyt. Sanomalehdillä on ollut lehtipainoja, ja [varhaisjakelussa] kyse on ollut tyypillisesti lehtien omista jakeluista. Meillä on ollut se, mikä on Postin hoitamaa. Jossain vaiheessa ero työehtosopimuksissa on lähtenyt suurenemaan, selittää Heidi Nieminen.

Puheenjohtaja Niemisen mukaan Postin varhaisjakajat olisivat jäämässä PAUn jäseniksi, vaikka heille aletaan pian maksaa TEAMin työehtojen mukaista palkkaa.

– Silloin he eivät ole sidottuja työrauhaan, eli he voivat mennä lakkoon. Tiedän, että työpaikoilla on puheissa mahdollinen reagointi tilanteeseen, palkanlaskut ovat niin isoja. Toistaiseksi he ovat kuitenkin jääneet odottamaan neuvotteluratkaisua.

PAUn ja Postin välillä vallitsee tällä hetkellä tulehtunut tilanne. Puheenjohtaja Niemisen mukaan PAU yrittää vielä syksyn aikana neuvotella parempia työehtoja varhaisjakajille.

– Kompensaatioista ovat neuvottelut kesken. Jos ne eivät suju, ovat muutkin mahdollisuudet olemassa, Nieminen toteaa.

"Muilla mahdollisuuksilla" Nieminen viittaa juuri työtaisteluun.

Tilanteen herkkyydestä kertoo, että Posti ei kommentoi meneillään olevia neuvotteluita millään tavalla – ei edes sitä, neuvotellaanko jonkinlaisista kompensaatioista varhaisjakajille vai ei.

Heidi Nieminen huomauttaa, että työehdoista sopiminen on monimutkainen kuvio.

– Kyllä me olemme siitä TEAMin kanssa keskustelleet, että yhdistäisimme varhaisjakajien tessit. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään siitä, että me löytäisimme toisemme TEAMin kanssa, vaan myös työnantajat tarvitaan. Työnantajaliitot pitävät kiinni omista neuvotelluista kumppaneistaan, Nieminen sanoo.

Postin tytäryhtiökuvioon kuuluu, että Posti Palvelut Oy on liittynyt työnantajaliitto Medialiiton jäseneksi. Sen neuvottelukumppani on TEAM, eikä sen siis enää tarvitse neuvotella PAUn kanssa.

Postin mukaan syyt tytäryhtiön perustamiseen ja tessin vaihtamiseen ovat Postin varhaisjakelun tällä hetkellä liian korkeat kustannukset ja sitä kautta "halu pitää varhaisjakelu osana Postin ydinliiketoimintaa".

Risto Savikon mukaan kilpailu alalla on kiristynyt.

– Olemme menettäneet merkittävästi varhaisjakelun markkinaosuutta liian korkeiden jakeluhintojen vuoksi. Postin markkinaosuus on nyt 45 prosenttia, kun se vielä vuoden 2014 alussa oli yli 70 prosenttia, Savikko vertaa.

Lemmikkipukki tuo lohtua

Sillä aikaa kun liitot ja valtionyhtiö taistelevat, Petteri Goltzin kaappikello lyö kaksitoista. On aika lähteä syöttämään lemmikkipukki Iisakkia, jolle talon isäntä on rakentanut kotinsa pihaan oman karsinan.

Sanomalehdenjakaja Petteri Goltz ja Iisakki-pukki.
Iisakki-pukki on Petteri Goltzin perheen lemmikki.Jouni Immonen / Yle

– Iisakki on vasta vuoden ikäinen, sillä on vielä vähän villikkomaisia piirteitä, isäntä naurahtaa taluttaessaan Iisakkia, joka välillä tempoo kaulassaan olevaa köyttä ja nousee takajaloilleen.

Tulevaisuus huolettaa Goltzia. Kesälomalla hän ei saanut öisin kunnolla nukuttua.

– Heräsin semmoisiin ajatuksiin, että mitä minä nyt teen. Se on ensimmäinen ajatus vielä nytkin aamulla herätessä.

Goltz kertoo tietävänsä hyvin, että Postin vanhana työntekijänä hänen palkkansa on ollut suhteessa korkea sanomalehdenjakajaksi. Hänelle se on kuitenkin ollut työ, jolla on voinut elättää itsensä.

Goltzilla on myös monia samassa tilanteessa olevia kollegoita, jotka ovat jakaneet aamun lehtiä 30, jopa 40 vuotta, ja jotka ovat iältään viidenkympin ja eläkeiän välissä.

– Heidän ei ole yhtäkkiä helppo lähteä uusille urille.

Sanomalehdenjakaja Petteri Goltz ja Iisakki-pukki.
– En ole vielä oikein sisäistänyt sitä mitä kaikkea tässä täytyy muuttaa, mutta ilmeisesti uutta työtä pitää lähteä hakemaan, sanoo Petteri Goltz.Jouni Immonen / Yle

Merkonomin koulutuksen aikoinaan hankkinut Petteri Goltz hakee parhaillaan uutta työtä.

– Siinä on se haaste, että 33 vuotta sanomalehtiä jakanut mies ei ole kauhea myyntivaltti tuolla markkinoilla 54-vuotiaana. Haastattelukutsuja ei ole tullut vielä, vaan vain ilmoituksia siitä, kuka on valittu, hän kertoo.

Työhaluja Goltzilla riittäisi.

– Tiedän, että olen hyvä työntekijä ja kykenisin moneen muuhunkin työhön – mutta kun sitä mahdollisuutta ei tule, siltä näyttää.

– Täytyy vain katsoa eteenpäin ja yrittää löytää jotain muuta, summaa Petteri Goltz.

Hän vie Iisakin takaisin omaan pukkiaitaukseensa, kastelee talonsa pihalta muutaman kukan ja astelee sisään.

Petteri Goltzilla on vielä pari tuntia aikaa ottaa päiväunet, ennen kuin tytär tulee kotiin. Sitten onkin jo pian aika aloittaa iltatoimet ja valmistautuminen seuraavaan, öiseen työvuoroon.

Katso A-studion juttu aiheesta täältä.