Papista ja suntiosta tuli arkunkantajia, koska vainajilla ei enää ole saattajia – vapaaehtoisille tarjotaan jo mustia pukuja lainaksi

Seurakunnissa on havahduttu siihen, että saattoväet pienenevät. Ajoittain suntio ja siunaava pappi ovat joutuneet auttamaan arkunkannossa.

hautaus
Siunaus, hautajaiset, arkku, kuolema
Kotka-Kymin seurakunta

Arkunkantajista alkaa olla pulaa siunaustilaisuuksissa, koska saattoväet käyvät entistä pienemmiksi.

Esimerkiksi Kotkassa on havahduttu siihen, että ajoittain suntio ja siunaava pappi ovat joutuneet auttamaan arkunkannossa. Kantajia ei muuten olisi ollut tarpeeksi joko siksi, että saattoväkeä ei ole ollenkaan tai siksi, että saattoväki koostuu niin ikääntyneistä henkilöistä, että kenestäkään ei ole arkun kantajaksi.

Tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tiedotuskeskuksesta sanoo, että siunaustilaisuuksissa on vuosi vuodelta entistä vähemmän väkeä. Ilmiö on valtakunnallinen. Kun vuonna -99 hautajaisiin osallistui keskimäärin 43 ihmistä, viime vuonna luku oli 34.

– Entistä useammat kirkolliset siirtymäriitit, kuten siunaustilaisuudet, pidetään lähipiirissä. Nykyisin elinpiirit ovat entistä valikoituneempia ja pienempiä, ja se heijastuu tilaisuuksien osanottoon.

Poikkeuksen Salminen löytää lähinnä Pohjanmaalta. Siellä suvut tapaavat yhä kokoontua isolla joukolla häihin ja hautajaisiin.

Joillakin ei ole lainkaan saattoväkeä

Salminen sanoo, että yksinään viimeistä matkaa tekevistä ei ole kovin paljoa tutkimusta.

– Ei tarkkaan tiedetä, liittyykö vanhuuden yksinäisyys yhteiskuntaluokkaan, tai onko se enemmän maaseudun vai kaupungin ilmiö. Tällaisista tilanteista saadaan tietoa lähinnä yksittäisistä seurakunnista, tutkija Veli-Matti Salminen toteaa.

Kotka-Kymin seurakunnan vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Riikka Klaavu-Pihlajamaa havahtui tilanteeseen viime keväänä, kun häneltä kyseltiin vapaaehtoisia arkunkantajia. Siunattavaksi oli tulossa vainaja, jolla ei ollut lainkaan omaisia.

– Vuosittain muutamia vainajia siunataan niin, että paikalla on vain pappi, kanttori ja vahtimestari, sanoo Kotka-Kymin seurakunnan seurakuntapuutarhuri Hanna-Mari Kovakoski.

– Noin kymmenen prosenttia siunaustilaisuuksista on ollut sellaisia, joissa tarvitaan ulkopuolisia kantajia. Määrä on lisääntymään päin kaikissa seurakunnissa, Kovakoski luonnehtii.

Vuosittain muutamia vainajia siunataan niin, että paikalla on vain pappi, kanttori ja vahtimestari.

Hanna-Mari Kovakoski

Vanhemmat herrat innokkaimpia

Arkun kantamiseen tarvitaan yleensä kuudesta kahdeksaan henkilöä. Riikka Klaavu-Pihlajamaa alkoi viime keväänä kysellä seurakunnan aktiivijäseniltä, olisiko heillä halukkuutta vapaaehtoiseen arkunkantoon. Kyselyyn vastasivat innokkaimmin vanhemmat herrat, joilla oli selvästi aiempaa kokemusta arkunkannosta.

– Sen sijaan nuoremmat ovat selvästi arempia. Ehkä sellaisia arveluttaa, jotka eivät ole kovinkaan paljon olleet hautajaisissa.

Tutkijan mukaan arkunkanto voi olla monelle seurakuntalaiselle juuri se sopiva vapaaehtoistyön muoto.

– Tämä apu tulee todelliseen tarpeeseen. Tehtävä on myös selkeästi rajattu ja pienitöinen. Uskon, että tämänkaltainen vapaaehtoistyö seurakunnissa lisääntyy, Veli-Matti Salminen toteaa.

Uskon, että tämänkaltainen vapaaehtoistyö seurakunnissa lisääntyy.

Veli-Matti Salminen

Kutsu arkunkantokurssille

Nyt Kotka-Kymin seurakunta haluaa laajentaa vapaaehtoisten arkunkantajien joukkoa järjestämällä arkunkantokurssin. Kurssilla opetellaan muun muassa, miten kantoliinoja käytetään ja millä tavalla arkku lasketaan maan poveen.

Riikka Klaavu-Pihlajamaa toivoo, että kurssille tulisi mahdollisimman paljon sellaisia henkilöitä, joilla olisi jatkossa mahdollisuus toimia vapaaehtoisina arkunkantajina siunaustilaisuuksissa.

– Tehtävä sopii yhtä hyvin nuorille kuin vanhemmille, naisille kuin miehillekin, Klaavu-Pihlajamaa toteaa. Hän myöntää, että perinteisesti kantajat ovat olleet pääasiassa miehiä. Hänen mukaansa nainen kuitenkin pystyy miehen lailla toimimaan arkunkantajana, varsinkin, jos kantajia on riittävästi.

Puvunkin voi lainata

Vapaaehtoisen arkunkantajan ei tarvitse istua kirkossa koko siunaustilaisuutta, vaan hän voi odottaa tilaisuuden päättymistä sivummalla yhdessä vahtimestarin kanssa. Tehtävään kannattaa sonnustautua tummiin vaatteisiin.

– Pieleen ei voi mennä, kun pukeutuu mustiin ja käyttää valkoista kaulaliinaa, Riikka Klaavu-Pihlajamaa neuvoo.

Edes mustan puvun puuttuminen ei estä ryhtymästä vapaaehtoiseksi arkunkantajaksi. Seurakunta valmistautuu hankkimaan muutamia mustia pukuja lainattavaksi.

Kantajia tarvitaan useimmissa siunaustilaisuuksissa

Arkunkantajia tarvitaan useimpien siunaustilaisuuksien jälkeen. Mikäli vainaja haudataan perinteisesti maahan, arkku kannetaan haudalle tai ainakin kärryyn, jolla arkku viedään hautapaikalle.

Olemme ajatelleet niin, että vapaaehtoiset kantajat ovat apuna niille, joilla ei ole varaa maksaa paljon hautauksesta.

Riikka Klaavu-Pihlajamaa

Myös silloin, kun vainaja tuhkataan, arkku saatetaan kantaa kappelista tai kirkosta autoon. Vain harvoissa seurakunnissa siunauskappelista on automaattinen suora yhteys krematorioon.

Arkun siirrosta päättävät omaiset, ja joskus koko työ saatetaan jättää hautaustoimiston tehtäväksi. Seurakunta ei haluakaan ryhtyä kilpailemaan kaupallisien palveluiden kanssa.

– Olemme ajatelleet niin, että vapaaehtoiset kantajat ovat apuna niille, joilla ei ole varaa maksaa paljon hautauksesta, Kotka-Kymin seurakunnan vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Riikka Klaavu-Pihlajamaa sanoo.