Koe uusi yle.fi

Armeijalta kolme miljoonaa euroa taistelusimulaattoriin – "Tässä pystytään tekemään asioita, joita ei kentällä pystyttäisi"

Sotasimulaattoriluokka löytyy vuoden loppuun mennessä jokaisesta joukko-osastosta.

Kotimaa
Varusmiehet harjoittelevat sotasimulaattorilla ja luutnantti kouluttaa.

Aseet paukkuvat Karjalan lennostossa, mutta tällä kertaa vain virtuaalisesti. Meneillään on tietokonepeli, jolla Karjalan lennoston varusmiehet harjoittelevat vaarallisen henkilön etsintää tietokoneluokassa.

Pelissä etsitään ja yritetään ottaa kiinni kaksi alueella liikkuvaa aseistettua tunkeutujaa, joista on tehty näköhavainto. Pelin aikana toinen tunkeutujista ammutaan tulitaistelussa kuoliaaksi.

Kouluttaja luutnantti Topi Hannula pitää tällaista harjoittelua kustannustehokkaana. Tilanteita pystytään tarvittaessa toistamaan, eikä esimerkiksi oikeita ammuksia kulu lainkaan, räjähteistä puhumattakaan.

– Tässä pystytään tekemään sellaisia asioita, joita ei välttämättä pystyttäisi tekemään elävänä kentällä ja maasto-olosuhteissa.

Tietokonepeli mahdollistaa myös ns. jumalakuvan käytön, eli kouluttaja pystyy seuraamaan joukon liikkumista esimerkiksi lintuperspektiivistä.

Luutnantti Topi Hannula, Karjalan lennosto.
Virtuaalinen taistelukoulutus ei voi Topi Hannulan mukaan koskaan korvata fyysistä koulutusta.Sakari Partanen / Yle

– Me näemme kaikissa vaiheissa mitä jokainen jätkä tekee. Täällä voidaan treenata yksinkertaisia temppuja ja viedä isompi kokonaisuus maastoon sen jälkeen, kun perusteet ovat valmiina.

Pohjana kaupallinen peli

Virtual Battle Space 3 -tietokonepelin pohjana on kaupallinen pelialusta, jonka puolustusvoimat on muuttanut itselleen sopivaksi. Peliin osallistuvat varusmiehet luovat itselleen omat hahmot, jotka on puettu Suomen armeijan maastopukuun, ja joiden varustus on aseistusta myöten oikeannäköinen.

Peliin on mahdollista lisätä myös erilaisia elementtejä kutakin harjoitustilannetta varten.

– Olen esimerkiksi tehnyt nyt tähän kaksi jätkää ja rakennuksen, sanoo kouluttajan apuna toimiva lapinlahtelainen varusmies Sami Jetsonen.

Hän esittää pelissä toista maalimiestä, eli hän on se, jonka etsijät yrittävät löytää ja ottaa kiinni.

Kolmen miljoonan euron investointi

Tietokonepelaamisesta on tulossa olennainen osa varusmieskoulutusta, sillä viimeinenkin joukko-osasto saa vuoden loppuun mennessä luokkatilan virtuaalikoulutusympäristöä varten. Panssariprikaati, jossa on jo yksi tietokoneluokka, saa uudet simulaattoriluokat ensi vuoden alussa.

Luokkiin tulee yhteensä 1 200 tietokonetta. Rahassa investointi on kolme miljoonaa euroa.

Varusmiehiä tietokoneiden ääressä.
Virtuaalisen taistelukoulutusympäristön rakentaminen jokaiseen joukko-osastoon maksaa kolme miljoonaa euroa.Sakari Partanen / Yle

– Koneet voidaan yhdistää toisiinsa varuskunnan sisällä. Emme ole vielä yhdistäneet niitä toisiinsa eri varuskuntien välillä, kertoo osastoesiupseeri majuri Tom Malmström pääesikunnan koulutusosastolta.

Hyötyä vai ei?

Tietokonepelit ovat osalle varusmiehistä varsin tuttuja, mutta joukossa on myös niitä, jotka eivät ole niillä paljoa pelanneet. Luutnantti Topi Hannulan mukaan tällaiset varusmiehet erottuvat joukosta.

– Heillä on alkuun hieman haasteita päästä kiinni jatsin tahtiin.

Toisaalta kaikki varusmiehet eivät ole vakuuttuneita virtuaalisen pelaamisen hyödyistä.

– En tiedä, onko tästä hyötyä. Paha mennä sanomaan, pohtii tuusniemeläinen Vili Laukkanen.

Varusmies pelaa virtuaalikoulutusympäristössä.
Osalle varusmiehistä pelaaminen on varsin tuttua jo siviilielämästä.Sakari Partanen / Yle

Pelissä etsintäryhmää johtaa kuopiolainen alikersantti Jyri Repo, jonka mukaan virtuaalisen ryhmän johtaminen on erilaista kuin normaalisti.

– Esimerkiksi maaston huomioiminen on erilaista kuin oikeasti metsässä.

Luutnantti Hannula on samaa mieltä. Virtuaalisessa harjoituksessa ei hänen mukaansa voida todenmukaisella tavalla harjoitella naamioitumista ja maastoutumista. Tietokonepelissä ei voida myöskään mitata esimerkiksi sitä, miltä tuntuu, kun taisteluvarustus laitetaan päälle ja hyökätään metsässä.

– En usko että me saamme rasitettua näitä poikia istumalla niin, että he hengästyvät.

Metsässä kaikki on sittenkin toisin?

Varusmiehet testaavat peliluokassa opittuja taitoja myöhemmin maastossa. Virtuaalista etsintää tietokoneluokassa pelanneilla Karjalan lennoston varusmiehillä tällainen harjoitus on edessä viikkoa myöhemmin.

Maisemat lennoston harjoitusalueen maastossa ovat silloin varsin erilaisia kuin tietokonepelissä: metsässä on paljon aluskasvillisuutta, aurinko lämmittää ja myös päällä olevan varustuksen paino alkaa tuntua.

Yksi rynnäkkökiväärin kanssa metsässä etenevistä varusmiehistä on varkautelainen Vili Luukkainen, jonka mukaan maastossa on katsottava, mihin aseen piippu kulloinkin osoittaa.

Sotilaspoliisit raudoittaa maalihenkilöä taisteluharjoituksessa.
Sotilaspoliisit ovat ottaneet kiinni vaarallisen henkilön. Tilannetta harjoiteltiin etukäteen tietokoneluokassa.Sakari Partanen / Yle

– Täällä se kaveri on oikeasti siinä vieressä, eikä vaan niin, että hiirellä ja näppäimellä liikutat johonkin suuntaan.

Suojausjoukkueen varapäällikkönä toimivan luutnantti Topi Hannulan mukaan virtuaalisen harjoituksen ei ole tarkoitus korvata harjoittelua maastossa.

– Yksittäinen taistelija ei opi liikkumaan metsämaastossa tai rakennetulla alueella muuten kuin tekemällä sitä fyysisesti maastossa. Se asia vaan on näin.