Uusi kirja paljastaa sotaveteraani Hannes Hynösen eri puolet: hurmuri, hevosmies, hiuksia letittävä isoveli

Linnan juhlista tutuksi tullut, 102-vuotiaaksi elänyt Hannes Hynönen asteli samaa tahtia suomalaisen yhteiskunnan muutosten kanssa.

Hannes Hynönen
Hannes Hynönen
Juho Liukkonen / Yle

Kun köyhään Hynösen torppariperheeseen syntyi seitsemäs lapsi tammikuussa 1913, kukaan tuskin arvasi, että pojan päivät päättyvät 102 vuotta myöhemmin koko kansan rakastamana julkkiksena. Mutta niin Johannes Hynöselle kävi.

Pitkän elämänsä aikana Hannes ehti nähdä monta mullistusta Suomen itsenäistymisestä talvi- ja jatkosotaan ja yhteiskunnan poikkeuksellisen nopeaan rakennemuutokseen. Teologi ja tietokirjailija Liisa Seppäsen teos Aika velikulta – Hannes Hynösen pitkä taival 1913 – 2015 kertoo, miten Hynösen elämä ja Suomen historian vaiheet nivoutuivat yhteen.

Kirjailijan mukaan Hannes ihmetteli usein itsekin, että Suomen elämä eteni samaa tahtia kuin hänen oma elämänsä.

– Kun hän tuli kouluikään niin saatiin kansakoululaki ja kun hän oli parhaassa miehuudessa, häntä tarvittiin kahdessa sodassa. Kun Suomea jälleenrakennettiin, tuli pellonraivauslaki, johon Hanneskin tarttui. Kun hän oli ikämies, niin veteraanit pääsivät kuntoutukseen, Seppänen listaa.

Linnan juhlissa vuonna 2014 Hannes tapasi jo toista kertaa ihailemansa presidentin puolison Jenni Haukion.
Linnan juhlissa vuonna 2014 Hannes tapasi jo toista kertaa ihailemansa presidentin puolison Jenni Haukion. Otava

Hannes ehti elää kaikkien tähän mennessä valittujen presidenttien aikana ja nähdäkin heistä kolme, C. G. Mannerheimin, Tarja Halosen ja Sauli Niinistön. Presidenttien valtakausien mukaan on myös Seppänen jakanut Hanneksen elämän lukuihin kirjassaan.

Koti, uskonto ja isänmaa

Elämä Hynösen perheen torpassa Etelä-Savon Joroisissa oli niukkaa. Lapset osallistuivat työntekoon pienestä pitäen ja talvet vietettiin sisällä, koska kenkiä ei ollut. Mutta etenkin kesäisin torppariyhteisön elämä oli erittäin sosiaalista. Hannes oppi elämään kaikenikäisten ja -sorttisten ihmisten kanssa ja tämä ihmisrakkaus säilyi hänessä loppuun saakka.

Hanneksen äiti Hilda kuoli pojan ollessa 10-vuotias. Hannes jatkoi isänsä Alfredin rinnalla talon töissä ja opetteli letittämään nuorempien sisartensa hiukset, kun äitiä ei enää ollut. Hanneksen elämä nojasi alusta saakka perinteisiin arvoihin: koti, uskonto ja isänmaa.

– Isä oli hänelle läheinen. Isä oli hyvin harras luterilainen uskovainen mies ja opetti ahkeruuteen, rehellisyyteen ja lähimmäisenrakkauteen, että kukaan ei ole niin köyhä, ettei voisi toista hädässä olevaa auttaa, Liisa Seppänen kertoo.

Hanneksessa sota, vanhuus ja kristinusko sulautuivat valoisaksi kokonaisuudeksi. Se helpotti traumojamme.

Tietokirjailija Liisa Seppänen

Seppäsen teos nojaa Hanneksen lasten ja lastenlasten sekä lukuisten ystävien haastatteluihin. Myös kirjallisia lähteitä riittää vieraskirjoista Ravirenkaan kilpailukirjoihin, sillä Hynöset säilyttivät kaikki tärkeät paperit. Hanneksen ja hänen vaimonsa Toinin kihlauksen aikaisia rakkauskirjeitä on muovikassillinen.

Näissä kirjeissä Hannes kirjoittaa omastatunnosta ja kymmenestä käskystä elämänpohjana. Hän koki Jumalan läsnäolon arjessa.

– Hannes oli käytännöllinen kristitty. Häntä innosti evankeliumin esimerkki ja lähimmäisen rakkaus, teologi ja tietokirjailija Liisa Seppänen sanoo.

Sotatraumat purettiin puhumalla

Hynösen perhe muutti Jorosista Mikkeliin Hanneksen ollessa 24-vuotias. Isä Alfred oli lunastanut torpan itselleen ja päätti myydä maan kaivosyhtiölle hyvän tarjouksen saatuaan. Uusi asuinpaikka löytyi Mikkelin Vatilasta, nykyisten 5-tien ja Lappeenrannantien välimaastosta.

Vatilan kylässä Hannes ihastui ensi kohtaamisella punaposkiseen myllärin tyttöön Toini Pöntiseen, joka oli ripeäotteinen hevosnainen. Toini päätyi kuitenkin kihloihin toisen miehen kanssa, joten talvisodan alkaessa pari vuotta myöhemmin valjakkoaliupseeri Hannes Hynönen oli edelleen perheetön mies.

Jatkosodassa Hannes toimi kranaatinheittimen johtajana. Kranaatinheitinkomppania antoi taustalta tulitukea edessä hyökkäävälle jalkaväelle, joten Hannes ei joutunut etulinjaan. Kannaksen Valkeasaaren suurhyökkäykseltä miehen pelasti se, että hän oli hyökkäyksen aikana maanviljelyslomalla kotonaan.

Hannes ja hänen vaimonsa Toini muuttivat Toinin lapsuuskotiin Makkoon vuonna 1947.
Hannes ja hänen vaimonsa Toini muuttivat Toinin lapsuuskotiin Makkoon vuonna 1947. Talo seisoo edelleen Mikkelin Vatilassa.Otava

Moni mies palasi sodasta haavoittuneena ja traumatisoituneena. Hanneksen ainoaksi fyysiseksi vammaksi jäi se, että hän menetti kuulon oikeasta korvastaan kranaatinheittimen paukkeessa. Miehellä oli keino selviytyä myös sodan henkisestä painolastista.

– Hän puhui. Toisin kuin yleensä, että vaiettiin tai korkeintaan humalapäissään traumoja setvittiin. Hanneksen luona kokoontui kylän miehiä sunnuntai-iltapäivisin, ja he kävivät sodan niin monta kertaa läpi, ettei enää tarvinnut. Hän myös luki sotakirjallisuutta, käsitteli tuoreet kokemukset tuoreeltaan, kertoo tietokirjailija Liisa Seppänen.

Myöhemmin Hannes olisi mieluiten unohtanut sotaan liittyvät asiat kokonaan. Seppäsen mukaan Hannes kiusaantui, kun sotakokemuksiin haluttiin toistuvasti palata hänen julkkisaikanaan.

Pitkän parisuhteen salaisuus

Sotien jälkeen Hannes sai vihdoin Toininsa. Nainen oli purkanut aiemman kihlauksensa ja oli viimein vapaa suostumaan kosintaan, kun Hannes proosallisesti pyysi häntä leipänsä leipojaksi. Avioliitto kesti yli 60 vuotta, Toinin kuolemaan saakka. Parisuhteen perusta oli vahva, sillä sitä oli luotu seitsemän vuoden ajan.

– Kun he pääsivät yhteen, heillä oli yhteinen arvopohja elämässä ja kysy sietää toisen erilaista luonnetta ja persoonallisuutta. Kummallakin oli omat harrastuksensa ja menonsa, eivätkä he halunneet muuttaa toisiaan, kertoo Liisa Seppänen.

Lastenlasten kertoman mukaan Toini antoi Hanneksen pölöttää rauhassa eikä keskeyttänyt häntä. Tanssia rakastava Hannes taas hyväksyi sen, ettei Toinia huvittanut tanssia.

Eläkepäivillään Hannes ja Toini matkustelivat ympäri Eurooppaa ja tekivät pitkän reissun myös Kanadaan. Vuonna 1979 he poseerasivat Venetsiassa Huokausten sillalla.
Eläkepäivillään Hannes ja Toini matkustelivat ympäri Eurooppaa ja tekivät pitkän reissun myös Kanadaan. Vuonna 1979 he poseerasivat Venetsiassa Huokausten sillalla. Otava

Aika velikulta -kirja luo Hanneksesta positiivisen, vaatimattoman ja vähään tyytyväisen kuvan. Mies ahersi nuoresta saakka tilan töissä ja tukkimetsällä, selvisi vähäisin kolhuin kahdesta sodasta, raivasi uutta peltomaata ja piti opintokerhoa niin nuoruudessaan kuin uudestaan eläkkeelle jäätyään. Eläkepäivillään Hannes ja Toini toimivat myös kahden vanhimman lapsenlapsensa päivähoitajina.

Seppäsen mukaan hänen kirjaa varten haastattelemansa ihmiset kertoivat Hanneksesta tuskin mitään kielteistä.

– Itse ajattelen, että ei häntä ainakaan riivannut kunnianhimo tai valtava määrätietoisuus. Mutta onko se nyt heikkous, siihen en ota kantaa, Liisa Seppänen sanoo.

Juureva elämisen taito

Lähes koko Suomi oppi tuntemaan Hanneksen vuoden 2014 Linnan juhlissa. Hän kertoi televisiokameralle talvisodan syttymisestä ja tanssitti kirjailija Sofi Oksasta. Tietokirjailija Liisa Seppäsen mukaan sotaveteraani hurmasi suomalaiset juurevalla elämisen taidolla.

– Meillä nykyihmisillä on tavarataivas ja tiedontulva ja täydelliset välineet, mutta onko meillä arkista juurevaa elämisen taitoa ja tyytyväisyyttä ja valoisuutta?

Seppäsen mielestä Hanneksen kasvoissa ja olemuksessa kiteytyi kolme asiaa, joita nykypäivänä vierastetaan. Sotaa, vanhuutta ja kristinuskoa pidetään ankeina asioina, yhdessä ja erikseen.

– Mutta Hanneksessa ne kaikki sulautuivat yhdeksi valoisaksi kokonaisuudeksi, ja se helpotti meidän traumojamme, sanoo tietokirjailija Liisa Seppänen.

Alokas Hannes Hynönen Viipurin varuskunnassa 1934.
Alokas Hannes Hynönen Viipurin varuskunnassa 1934. Otava