Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi tiedotustilaisuudessa maanantaina, että Suomi ostaa Yhdysvalloista suuren määrän Boeingin F-18 Super Hornet -monitoimihävittäjiä.
Yleisesti on arvioitu, että Trump päästi suustaan sammakon, koska Suomi ei ole vielä lähettänyt edes tarjouspyyntöjä saati tehnyt päätöstä uudesta hävittäjästä. Puolustusministeriön mukaan päätös tehdään vasta ensi vuosikymmenen alussa.
Super Hornet on yksi mahdollisista koneista mutta ehdolla on muitakin, mukaan lukien amerikkalainen Lockheed Martinin valmistama viidennen sukupolven hävittäjä F-35 Lightning.
Miksi Trump ei väittänyt suomalaisten ostavan F-35-hävittäjiä? Ne ovat kilpailijoitaan kalliimpia, niiden käyttöikä on pitempi ja ylläpito toisi vielä enemmän rahaa ja työtä Yhdysvaltoihin.
Vastaus löytyy Trumpin sisäpiiristä. Suurten kauppojen takana on suurta lobbausta, jonka Boeing hallitsee kilpailijoitaan paremmin.
Boeing tietää Trumpin puheet
Super Hornet -hävittäjiä valmistava Boeing on merkittävä vaikuttaja Valkoisessa talossa. Pian virkaanastumisensa jälkeen Trump vieraili Boeingin tuotantolaitoksilla Etelä-Carolinassa.
Kyseessä oli jo kolmas kerta kun Boeingin toimitusjohtaja Dennis Muilenburg ja Trump tapasivat tämän vaalivoiton jälkeen. Sen jälkeen yhteydenpito Trumpin hallintoon on ollut tiivistä. Muilenburg on sanonut julkisuudessa, että Boeing tukee Trumpin ajatuksia tuotannosta, kaupasta, sääntelystä ja verotuksesta.
Trump on myös käyttänyt Boeingin Super Hornetia painostuskeinona tämän kilpailijaa Lockheed Martinia vastaan. Trump on uhannut ostaa Super Horneteja ellei Lockheed Martin pudota F-35 Lightningin hintaa.
Uutiskanava CNN:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan Boeingin pääjohtaja sai olla läsnä alkuvuodesta, kun Trump keskusteli puhelimitse Lockheed Martinin kanssa F-35-hävittäjistä.
Boeing-pomo halusi jatkaa Trumpin neuvostossa
Elinkeinoelämä on tukenut Trumpia, mutta useat suuryritysten johtajat ovat nyt ottaneet etäisyyttä presidenttiin. Parisen viikkoa sitten muun muassa lääkejätti Merckin pääjohtaja Kenneth Frazier ja puolijohteita valmistavan Intelin toimitusjohtaja Brian Krzanich erosivat presidentin perustamasta tuotannollisen teollisuuden neuvostosta, The American Manufacturing Councilista.
Ero oli vastalause suvaitsemattomuudelle ja ääriajattelulle, jotka kärjistyivät väkivaltaisuuksina Virginian Charlottesvillessä vajaat kolme viikkoa sitten. Eronneiden yritysjohtajien mielestä Trump ei tuominnut riittävän selkeästi ääriryhmien toimintaa.
Kaikki eivät kuitenkaan eronneet. Neuvostossa halusivat jatkaa (siirryt toiseen palveluun) Boeingin pääjohtaja Dennis Muilenburg ja muun muassa General Electricin hallituksen puheenjohtaja Jeff Immelt. General Electric valmistaa Super Hornetien moottorit.
Myöhemmin Trump ilmoitti, että hän lopettaa koko neuvoston.








