Miten lapsen eri pelkoihin pitäisi suhtautua? Katso lastenpsykiatrin vinkit

Lastenpsykiatri Janna Rantala neuvoo, miten vanhempien kannattaa suhtautua lasten erilaisiin pelkoihin.

pelko
Grafiikka
Johanna Aulén / Yle

Sängyn alla piilossa oleva mörkö. Vaatekaapissa lymyävä viikatemies. Äidin tai isän kuolema.

Eri ikäisillä lapsilla on paljon erilaisia pelkoja. Kysyimme lastenpsykiatri Janna Rantalalta, miten lapsen pelkoihin pitäisi suhtautua ja miten niitä voi lievittää. Entä missä vaiheessa vanhemman tulisi huolestua lapsen peloista?

Pimeän pelko

Moni pieni lapsi pelkää pimeää. Janna Rantala kehottaa kysymään lapselta, mikä häntä pimeässä oikeastaan pelottaa. Tunteeko lapsi, että hän pystyisi olemaan tarvittaessa – lähinnä nukkumaan mennessä – pimeässä siitä huolimatta, että häntä pelottaa?

Rantalan mukaan helppo ratkaisu pimeän palkoon on pitää valoa päällä myös nukkumaan mennessä.

Kuoleman pelko

Kuoleman pelko tulee lapselle tyypillisesti noin 5–6 ikävuoden vaiheilla. Rantalan mukaan kuolevaisuuden ymmärtäminen on lapselle tärkeä kehitysaskel. Siinä vaiheessa lapsi ymmärtää, että hän ja vanhempi ovat toisistaan erilliset ihmiset ja lapsi ja vanhempi voivat kuolla ja joutua eroon toisistaan.

– Kuoleman pelko on ikään kuin rakkauden ilmentymä; että haluaa olla yhdessä. Pieni lapsi ei ymmärrä kuolemaa sellaisenaan, vaan hän ymmärtää, että se on vanhemmasta eroon joutumista, Rantala selittää.

– Vanhemman pitäisi olla helpottunut ja onnellinen, kun lapselle tulee tämä pelkovaihe. Lapsen kehitys on silloin mennyt hyvin, Rantala jatkaa.

Lapselle voi esimerkiksi sanoa: ”Tottakai sinua pelottaa, minuakin pelottaa välillä. Me rakastamme toisiamme ja siksi haluaisimme pysyä yhdessä. Olen tässä", Rantala neuvoo.

Voiko lapselle luvata, ettei äiti tai isä kuole?

Rantala huomauttaa, että vanhemmalla voi olla uskonnollinen vakaumus siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Hän korostaa, että jokainen vanhempi päättää itse, mitä lapselle sanoo kuolemasta.

Jos kuoleman pelkoon liittyy läheisen sairastuminen tai kuolema, lapsen oma sairastuminen, jos pelko on paniikinomaista tai jos lapsella on syytä pelätä, että joku voisi kuolla, kannattaa pelosta jutella esimerkiksi koulukuraattorin tai neuvolapsykologin kanssa.

Mielikuvituksen tuote: sängyn alla majaileva mörkö tai vaatekaapissa lymyävä hirviö

Jos lapsi pelkää oman mielikuvituksensa tuotetta, kuten sängyn alla majailevaa mörköä tai vaatekaapissa asuvaa hirviötä, Rantala neuvoo vanhempia kiinnostumaan ja tutustumaan hirviöön. Lapselta voi kysellä, minkälainen hirviö tai mörkö on kyseessä. Lasta voi pyytää piirtämään hirviön ja kertomaan mitä se esimerkiksi syö.

Rantalan mukaan vanhemman ei kannata reagoida yrittämällä järkevästi selittää, että hirviötä ei ole olemassa.

– Suurin osa lasten peloista hälvenee sillä, että ne eivät ole aikuisesta mitään. Aikuinen ei niistä romahda. Lapsi saa siitä jo voimaa, että ei tässä ole mitään hätää, Rantala selittää.

Yksin kotona oleminen

Jos lapsi pelkää yksin kotona olemista hänen kanssaan kannattaa käydä rauhassa läpi rauhassa, mitä hän siellä pelkää. Jos näyttää siltä, että pelko voisi toteutua, lapsen kanssa voi käydä läpi, miten hän siinä tilanteessa voisi toimia.

Lapsi voi myös opetella erilaisia pelonhallintakeinoja. Pelonhallintakeinoja voivat olla esimerkiksi musiikin kuuntelu, rentoutumisharjoitukset tai turvaa tuovan asian keskittynyt ajattelu. Rantalan mukaan nämä sopivat isommalle lapselle tai lapselle, jonka on pakko pärjätä joku hetki yksin.

Jos pelko on niin lamaannuttavaa, että lapsi ei pysty olemaan lainkaan yksin tai hänelle tulee ahdistusoireita, niin koulukuraattori, koulupsykologi tai perheneuvola voivat auttaa, Rantala neuvoo.

Terrori-iskut ja pelottavat uutistapahtumat

Rantala arvelee, että kaikkien mielessä varmasti käy joskus, voiko terrori-isku osua kohdalle. Kaikkihan me varmasti hetkittäin sitä pelkäämme, Rantala sanoo. Pelkoa ei kannata kieltää ja lakaista maton alle ja sanoa lapselle: ”eihän sellaista tänne tule, älä nyt tuollaista höpise”.

– Jos puhutaan kouluikäisestä tai sellaisesta lapsesta, joka liikkuu jo itsenäisesti, niin pitäisi miettiä, mitkä ovat ne keinot, joilla hän tuntee olonsa niin turvalliseksi, että hän pystyy liikkumaan ulkona, Rantala neuvoo.

Lapselta kannattaa kysyä, mitä hän tarkalleen ottaen pelkää.

– Voi sanoa, että jos tämmöinen tapahtuisi, miten sinä voisit toimia. Miten muut ihmiset toimisivat? Mikä sinun ajatuksesi on? Missä se tapahtuisi? Millä tapaa se tapahtuisi?

Rantala neuvoo tekemään lapsen kanssa turvasuunnitelman pelottavan tilanteen varalle.

Nukkumaan menon ja painajaisten pelko

Jos lapsi pelkää nukkumaan menoa, hänen kanssaan kannattaa jutella siitä, mikä siinä oikein pelottaa. Millaisia painajaisia lapsella on ollut?

Rantalan mukaan mikä hyvänsä pelon laji onkaan tai mihin tahansa se kohdistuu, siihen auttaa yleensä sama keino: vanhempi näyttää, että hänelle voi puhua pelosta ja hän ei itse ala pelätä tai touhottaa eikä ohita sitä pois.

– Pelko kuuluu elämään ja me voimme tässä jutella siitä ja kestää sitä yhdessä, Rantala neuvoo.

Peloista ei tarvitse päästä eroon

Rantala korostaa, että lapsen peloista ei ole tarvetta päästä eroon.

– Pelko saa olla olemassa. Tutkaillaan, mihin kaikkeen se vaikuttaa ja mihin ei. Ei kannata ottaa tavoitteeksi päästä peloista eroon. Se ei ole kehityksellisesti aina mahdollista, Rantala sanoo.

Rantalan mukaan monenlaiset pelot ovat normaaleja. Ne ovat tärkeitä kasvun vaiheita. Tällaisia ovat esimerkiksi pelko joutua eroon omista vanhemmista, nukahtamisen tai pimeän pelko.

– Nämä ovat kehityksellisesti tärkeitä tunteita, joilla lapsi ikään kuin viestittää vanhemmalle, että tarvitsen sinua, olet tärkeä, en osaa vielä näitä juttuja itse.

Rantalan mukaan vanhemman ei kannatakaan alkaa miettiä kikkoja, joilla peloista pääsee eroon, vaan kuunnella lapsen tunteita.

– Monet vanhemmat ahdistuvat suotta lapsen peloista. Eihän se tunnu kivalta, että pieni lapsi pelkää, Rantala sanoo.

Pelot ovat lapsen keino viestittää, että hän tarvitsee vielä vanhempaa.

– Maailma on hänelle vielä tietyllä tapaa uhkaava tai pelottava. Hän haluaa käsitellä näitä asioita ja nämä ovat hänelle tärkeitä.

Grafiikka
Johanna Aulén / Yle

Milloin vanhemman pitää huolestua lapsen peloista?

Rantalan mukaan pelosta kannattaa olla huolissaan, jos se on niin iso, että se estää lapsen ikätasoisen toiminnan. Esimerkiksi jos kolmasluokkalainen ei uskalla kävellä kouluun, vaikka hänelle ei olisi sattunut mitään erityistä. Tai ekaluokkalainen ei pysty aloittamaan koulua, koska pelkää liiaksi olla erossa vanhemmastaan.

– Nämä ovat sellaisia kohtia, joissa vanhemman kannattaa etsiä kehityksellisiin, sinänsä normaaleihinkin, pelkoihin lisätukea. Apua voi hakea esimerkiksi koulukuraattorilta tai neuvolapsykologilta, Rantala opastaa.

Toinen huolestuttava merkki on Rantalan mukaan se, jos aiemmin reipas ja pärjäävä lapsi yhtäkkiä muuttuu kovin pelokkaaksi tai alkaa pelätä jotain tiettyä asiaa.

– Onko hänelle tapahtunut jotain? Onko hän joutunut kokemaan tai näkemään jotakin, mikä on lisännyt hänen pelokkuuttaan?

Jos pelosta ei päästä itse yli, siihen kannattaa hakea apua, Rantala neuvoo.