VR:ltä jättitilaus Suomeen – 50 miljoonalla Intercity-vaunuja

VR tilaa Intercity-päivävaunuja Transtechin vaunutehtaalta Otanmäestä. Hankinnan työllisyysvaikutus on noin 150 henkilötyövuotta.

junamatkailu
VR:n kaksikerroksinen Intercity-vaunu uusissa väreissä.
Intercity-päivävaunujen tilauksen arvo on yli 50 miljoonaa euroa. VR

VR tilaa 20 uutta kaksikerroksista Intercity-päivävaunua Kajaanin Otanmäestä, Transtechin vaunutehtaalta. Tehdyn tilauksen arvo on yli 50 miljoonaa euroa. VR käyttää hankintaan aiemman vaunutilauksen yhteydessä sovittuja optioita.

– VR:n vaunutilauksella on tehtaallemme merkittävä työllistämisvaikutus, toteaa Transtech Oy:n toimitusjohtaja Lasse Orre tiedotteessa.

Hankinnan työllisyysvaikutus on noin 150 henkilötyövuotta. Uusien vaunujen tuotanto alkaa ensi vuoden aikana.

Matkustajamäärät kasvaneet

VR aikoo Transtech-tilauksellaan hankkia uutta kaukoliikennekalustoa vastatakseen kasvavaan kysyntään.

VR kertoo kotimaan junamatkustuksen kääntyneen selvään kasvuun 2016 keväällä hintojen laskun ja reittinopeutusten seurauksena. Matkamäärä on kasvanut tänä vuonna jo lähes 10 prosenttia ja useilla pääreiteillä yli 20 prosenttia. Junien täyttöaste on jo yli 40 prosenttia, ja suosituimmilla vuoroilla selvästi yli 70 prosenttia. Kysynnän kasvu on kääntänyt myös matkustajaliikenteen liikevaihdon ja tulostason nousuun.

Yhdessä vaunussa on 113 istumapaikkaa, joten hankinta tuo lähes 2 300 lisäpaikkaa juniin.

Hankinta jatkaa VR:n kaukoliikennekaluston vuonna 1997 alkanutta uudistamisohjelmaa, jonka aikana kaksikerroksiseen vaunukalustoon on investoitu yhteensä noin 640 miljoonaa euroa. Viimeksi kesällä liikenteeseen saatiin yhteensä 1 700 lisäpaikkaa IC ohjausvaunujen myötä.

Viime viikolla hallitus ilmoitti päättäneensä avata henkilöjunaliikenteen kilpailulle. Tässä yhteydessä VR:stä eriytetään kolme valtion kokonaan omistamaa yhtiötä: kalusto-, kunnossapito- sekä kiinteistöyhtiö. Liikenneministeriö kertoo tavoittelevansa uudistuksella muun muassa tehokkuutta junaliikenteeseen, nykyistä monipuolisempia palveluita ja lisää junamatkustajia.

Lue myös:

Analyysi: Kilpailu ei kannata, kermankuorintaa tulee – Viisi virheellistä väitettä junakilpailusta

Junaliikenne avataan kilpailulle, miten käy junalipun hinnan?

Analyysi: VR:ää kilpailu ei näytä hirvittävän – yhtiöllä on näyttöjäkin menestyksestä

Ruotsissa rautatiet on läpeensä kilpailutettu – Tehtiinkö suuri junaryöstö vai todella hyvä uudistus?