Äidin pikku Riesa vai jokin muu? Ranuan jääkarhunpennulle voi ehdottaa nimeä vielä tämän päivän ajan

Eläintenhoitajien raadin valitsema nimi paljastetaan 4. syyskuuta.

Ranuan eläinpuisto
jääkarhun pentu Ranuan eläinpuistossa
Eläintenhoitajien raati valitsee vilkkaalle jääkarhunpennulle nimen syyskuun alussa. Nimiehdotuksia on tullut jo 18 000.Uula Kuvaja / Yle

Ranuan jääkarhunpennulle kerätään nimiehdotuksia vielä tämän päivän ajan. Nimeä voi ehdottaa Ranuan eläinpuistossa ja eläinpuiston verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun).

Eläinpuiston mukaan marraskuussa syntyneen urosjääkarhun nimeäminen on merkittävä tehtävä, sillä eläintarhassa syntynyt jääkarhunpentu on harvinainen ja sitä seurataan ympäri maailmaa.

Nimiehdotuksia alettiin kerätä huhtikuun lopulla ja niitä on kertynyt 18 000 kappaletta. Eläintenhoitajien raati valitsee nimen kaikkien ehdotusten joukosta. Jääkarhunpennun nimeksi ei siis päädy automaattisesti se nimi, jota on ehdotettu eniten.

Raadin valinta julkistetaan maanantaina 4. syyskuuta.

Haussa kansainvälinen nimi

Rakkaalle pennulle on ehtinyt kertyä monta lempinimeä, kertoo Ranuan eläinpuiston toimitusjohtaja Tommi Hinno.

– Kyllä siellä hoitajilla on omia suosikkeja ja kutsumanimiä. Pentu on ollut tosi aktiivinen ja kiusannut äitiään kovasti, niin yksi suosikki on ollut Riesa. Mutta ei se varmaan tule lopullinen nimi olemaan, Hinno nauraa.

Viimeksi nimiehdotuksia kerättiin vuonna 2011 syntyneelle urospennulle. 33 000 ehdotuksen joukosta nimeksi valikoitui pennun syntypaikkaan viittaava, mutta kansainväliseen käyttöönkin taipuva Ranzo.

Tälläkin kertaa nimen olisi hyvä sopia sekä suomalaiseen että ulkomaalaiseen suuhun.

– Ranzohan tuli sanoista Ranua Zoo. Ranzo lähti sitten Wieniin, Itävaltaan. Se oli helppo nimi muistaa eläintenhoitajille, jotka saattoivat pitää opastuksia ja kertoa, mistä Ranzo oli kotosin.

Kävijäennätys lähellä

Jääkarhunpentu on ollut Ranuan eläinpuiston eittämätön päätähti. Eläinpuistossa on vieraillut tänä vuonna 120 000 kävijää. Hinno arvioi, että eläinpuistossa tullaan vuoden loppuun mennessä hätyyttelemään 150 000 kävijän rajaa.

– Heinäkuu oli ihan ennätysvilkas. Myimme 45 000 lippua. Marras–joulukuu on meillä erittäin vilkasta kansainvälisten asiakkaiden aikaa, joten edellinen ennätys, 153 000 kävijää, tulee olemaan lähellä.