Posion kiistelty tuulivoimakaava hyväksyttiin kunnanvaltuustossa

Posion kunnanvaltuusto on hyväksynyt Murtotuulen tuulivoimapuiston osayleiskaavan, jota monet mökkiläiset vastustavat.

tuulienergia
Murtotuulen tuulivoimalapuisto
Yle

Posion kunnanvaltuusto on hyväksynyt Murtotuulen tuulivoimapuiston osayleiskaavan. Kiistellystä kaavasta on poistettu kaksi tuulivoimalaa läheisyydestä löytyneiden kotkanpesien vuoksi.

Tuulivoimapuistoon on tulossa loppujen lopuksi 22 voimalaa Posion yhteismetsän alueelle noin 30 kilometriä Posiolta Rovaniemen suuntaan.

Monet Posion mökkiläiset ovat vastustaneet puiston rakentamista. Kaavapäätös ei ole välttämättä lopullinen, sillä päätöksestä voi vielä valittaa hallinto-oikeuteen.

Sijoitusyhtiö Taalerin mukaan tuulivoimaloiden rakentaminen alkaa aikaisintaan vuonna 2019.

Korjattu 1.9. klo 9.55: Kunnanvaltuuston tekemästä kaavapäätöksestä voi vielä valittaa, kaava ei ole saanut vielä lain voimaa.